Aivan hirveä määrä asiaa joka tuutista ja millään ei ehdi kaikkeen tutustua! Tunnen itseni tyhmäksi kun en tiedä, osaa enkä tajua. Kokoustamisesta olen kuitenkin jo oppinut sen, että saadakseen puheenvuoron pitää puheenvuoropyyntö pyytää heti eikä vasta sitten kun on jotain kysyttävää…Omalla vuorolla voi sitten hölistä ajatuksiaan tai kysyä oikeasti jotain.

Ensimmäinen hyvinvointilautakunnan kokous on nyt menestyksellisesti istuttu: kukaan ei haukkunut ketään (!) ja pääsin puhumaan terveysjohtajallemme. Kokouksessa puhututti etenkin budjetin ylitys ja työhyvinvointi. Oulun kaupungin meneillään olevan toimintasuunnitelman mukaan hyvinvointilautakunnan henkilökustannuksissa on säästettävä vuosittain 1.6 miljoonaa euroa eli noin kymmenen lääkärin työpanoksen verran. Samaan aikaan kun henkilöstöstä säästetään sotealan ammattilaisten irtisanoutumiset ovat lisääntyneet, lastensuojelun kustannukset nousseet ja mielenterveyden ongelmat lisääntyneet. Minulle on tullut tunne, ettei tässä kaupungissa täysin ymmärretä ihmisen kohtaamisen tärkeyttä, tunnetaitojen mahtavuutta ja eettisen stressin vakavuutta.

Arki on lähtenyt kaikesta aikatauluttamisesta ja 12 tunnin työpäivistä huolimatta (tai juuri siksi!?) rullaamaan tosi hyvin! Nautin niin paljon näistä selkeistä rutiineista ja aikatauluista, politiikasta ja töistä, uusista ihmisistä ja Pikisalin miljööstä, aamuisista koirakävelyistä ja iltaisista perheen yhteisistä hetkistä. Hyvinvoiva minä on niin järkyttävän tehokas, että kadehdin välillä itse itseäni! Hyvän työhyvinvointini perustana on toimiva ajankäytönhallinta, armollinen suhtautuminen tietämättömyyteeni, epävarmuuteni hyväksyminen, valintojani tukeva perhe, valmentavat esimiehet, hyvät työnjoustot sekä tietysti tuottava, mielekäs ja palkitseva homma niin politiikassa kuin lääkärin työssä. Jospa saisimme hyvinvointilautakunnan tiimin kanssa jalkautettua näitä yllättävän yksinkertaisiakin asioita jokaisen oululaisen arkeen – ja pian.