Oulun kaupungin hyvinvointikertomuksen mukaan vuosina 2017-2021 oululaisten lasten ja nuorten hyvinvointi, terveys, elämäntavat ja kasvuympäristön turvallisuus on usean mittarin mukaan hyvällä tasolla, mutta psyykkisen hyvinvoinnin heikentymiseen tulee kiinnittää huomioita.

Työikäisten oululaisten koettu hyvinvointi on pääsääntöisesti hyvällä tasolla, mutta elintapoihin, erityisesti alkoholin liikakäyttöön ja lihavuuden lisääntymiseen tulee kiinnittää huomiota.
Ikäihmisten koettu hyvinvointi on osin heikentynyt ja onnelliseksi itsensä kokeneiden ikäihmisten osuus on merkittävästi laskenut. Elintavat ovat heikentyneet: Lähes 80 prosenttia ikäihmisistä liikkuu suosituksiin nähden liian vähän ja alkoholia liikaa käyttävien osuus on merkittävästi kasvanut.
Päihteet, mielenterveysongelmat ja liian vähäinen arkiliikunta kuormittavat kaupunkilaistemme hyvinvointia. Koettu pahoinvointi lisää palveluiden käytön tarvetta, rikollisuutta, työttömyyttä, sairastamista ja kuolleisuutta. Hyvinvointiin satsaaminen on kunnan perustehtävä ja inhimillisesti sekä taloudellisesti järkevää.
Hyvinvointia luodaan ja ylläpidetään turvallisen ja liikkumaan innostavan kauniin ympäristön kautta.
- Liikkumattomuus lisää mm. diabeteksen, murtumien, lihavuuden, masennuksen riskiä.
- Turvallisesti perille vievät kulkuväylät ja kaunis ympäristö innostavat päivittäin tapahtuvaan arkiliikkuntaan
Hyvinvointia luodaan myös laadukkaan varhaiskasvuksen ja hyvinvoivien opettajien kautta
- kun työntekijät viihtyvät työssään ja saavat tehdä perustyönsä rauhassa keskittyen erityisesti lasten yksilölliseen kohtaamiseen lisää se sekä lasten että aikuisten henkistä hyvinvointia.

Hyvinvointia luodaan myös yhteisöllisyyden lisäämisen ja yksinäisyyden vähentymisen kautta:
- elämäntilanteen muutokset, yksinasuminen, liikuntarajoitteisuus, sairaudet lisäävät yksinäisyyden kokemusta. Pitkään jatkunut yksinäisyys lisää mm. sydänsairauksia, aliravitsemusta, unihäiriöitä. Itäsuomen yliopiston tutkimuksen mukaan keski-ikäisten miesten yksinäisyys on yhteydessä jopa kohonneeseen syöpäriskiin.
- tarvitsemme lisää lähipuistoja ja lähellä olevia harrastuksia sekä lapsille että aikuisille, juttuja jotka tuovat ihmisiä yhteen: kulttuuritapahtumia, hyvätekeväisyyttä, lähidemokratiaa, penkkejä teiden varsille!
Vaikka sosiaali-ja terveyspalvelut siirtyvät hyvinvointialueelle – ne kaikkein tärkeimmät hyvinvointipalvelut eli sairauksia ennaltaehkäisevät ja hyvinvointia tukevat palvelut – jatkavat toimintaansa oulussa. Oikein toteutetulla kaupunkisuunnittelulla, yritysyhteistyöllä ja palveluverkostolla on yllättävän suuri merkitys siihen, että asukkaiden terveelliset elintavat ja psyykkinen hyvinvointi lisääntyvät. Meidän pitää yhdessä tehdä entistä rohkeammin töitä, jotta seuraava hyvinvointikertomus olisi valoisampi.
