Kaupunginvaltuusto huhtikuu-23

Poimintoja muistiin ja tiedoksi valtuuston kokouksesta.

Jätin kokouksessa myös valtuustoaloitteen: toinen avantouintipaikka Ouluun 👌

Oulu-konsernin talouden seuranta

Oulun kaupungin maaliskuun 2023 tulos oli 81,2 milj. euroa ylijäämäinen. Palkankorotusten vuoksi sivistyslautakunnan ylitysennuste 4,8 milj. euroa. Lainamääräksi vuoden lopussa ennustetaan 584,4 milj. euroa. Lainakanta on laskenut ja on nyt noin reilut 4000 e/hlö.

Oulun kaupungin ympäristöohjelman toteuma 2022:

Painopiste1: Kasvamme kestävästi
  • kulkutapaosuudet pyörällä kasvaneet 1%-yksikön (18%), autolla laskeneet yhden 1%-yksikön (55%), joukkoliikenne pysynyt samana (4%).
  • Kestävä Kaijonharju -hanke päättyi. 
  • Asukkaiden määrän kasvu keskustassa ja määritellyillä täydennysrakentamisalueilla hidastui ja oli vuonna 2022 noin 360 asukasta.
  • Pyöräilyn edistämiseksi ja pyöräväylien laatutason parantamiseksi on suunniteltu useita pyöräilyn laatukäytäviä eli Baanoja. Baanaverkkosuunnitelmassa 2030 on esitetty 11 Baanaa, yhteispituudeltaan 76 km. Kembaanan 1-vaihe valmistui. Nallibaanan ja Hiukkabaanan osalta laadittiin yleissuunnitelmat ja käynnistettiin rakennussuunnittelu. Keskustaan lisättiin 300 kpl runkolukittavia pyöräpysäköintipaikkoja.
Painopiste 2: Toimimme resurssiviisaasti.
  • Kaupungin omistamissa rakennuksissa sekä sähkön, lämmön että veden ominaiskulutukset laskivat edellisvuodesta, kaupunkilaisten vedenkulutus 116 litraa/hlö/vrk, vedenkulutus laski 4 % edellisvuodesta
  • Making-City-hankkeen (2018-2023) Oulun toteutuksessa pilotoidaan innovatiiviseen energiaratkaisuun perustuva rakennuskokonaisuus Kaukovainiolle. Tavoitteena on tuottaa ja hyödyntää hukkalämpöä siten, että rakennuskokonaisuus on vuositasolla lähes energiaomavarainen.
  • Oulun Energia Oy on asettanut tavoitteekseen oman energiantuotannon hiilineutraalisuuden vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteena on energiaturpeen käytön lopettaminen vuoden 2024 loppuun mennessä. 
  • Kiertokaari Oy edistää toiminnassaan hiilineutraalin energiatuotannon tavoitteita hyödyntämällä jätteenkäsittelytoiminnoissaan syntyvää biokaasua täysimääräisesti sähkönä, lämpönä tai liikennebiokaasuna. Kiertokaari Oy tuottaa itse käyttämänsä sähkön ja lämmön. Vuonna 2022 sähköä tuotettiin ensimmäisen kerran enemmän kuin itse kulutettiin.
  • Biokaasua tankattiin Ruskon biokaasun tankkausasemalta liikennepolttoaineeksi 632 318 kg, mikä vastaa yli 956 000 bensalitraa.
  • Kiertotalouden tiekartan visiona on luoda Oulusta oppivin kiertotalouskaupunki vuoteen 2030 mennessä kehittämällä ja toteuttamalla kestäviä elämäntapoja yhteistyössä yritysten, kaupunkilaisten sekä muiden sidosryhmien kanssa.
Painopiste 3: Luonto on voimavaramme.
  • Oulun kaupungin tavoitteena on olla luonnonläheinen kaupunki, jonka maankäytön suunnittelussa huomioidaan monimuotoisuus ja riittävät viheralueet. Luontokohteiden tunnettuutta ja saavutettavuutta parannettiin julkaisemalla uusi Oulun kaupungin ja sen lähialueiden ulkoilupalveluita kuvaava luontokohdekartta.
  • Pyörätieverkosto sai oman päivitetyn karttansa vuonna 2022. Pyöräile Oulussa -reittikarttaan on sisällytetty Oulun seudun yli 600 kilometrin mittainen ympärivuotisesti ylläpidetty kävelyn ja pyöräilyn väyläverkosto nähtävyyksineen sekä aktiviteetteineen.
  • Oulun kaupunki on osallistunut Oulun yliopiston, Suomen ympäristökeskuksen sekä Luonnonvarakeskuksen koordinoimaan Arvovesi -hankkeeseen (2020–2023). 
  • Ympäristönsuojelulaki edellyttää kunnalta meluselvityksen sekä meluntorjunnan toimintasuunnitelman laatimista. Suurimmat toimintaympäristöön kohdistuneet muutokset sitten vuoden 2017 olivat valtateiden 4 ja 22 parannettu meluntorjunta sekä Raitotien jatkeen toteuttaminen.
  • Ilmanlaadulla on vaikutuksia terveyteen, luontoon ja elinympäristön viihtyisyyteen. Vuonna 2022 ilmanlaatu oli Oulussa valtaosin hyvä (asuinalueilla 93 % ja keskustassa 86 % ajasta). 
  • Rikkakasvientorjuntaan käytettiin myrkytöntä, kuumaan veteen ja höyryyn perustuvaa torjuntakalustoa. 
  • Oulun kaupungin luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvistä toimenpiteistä on luonnonsuojelualueiden perustaminen. Oulun kaupungissa luonnonsuojelulailla rauhoitettuja alueita oli vuonna 2022 yhteensä noin 12 700 hehtaaria, jossa kasvua noin 300 hehtaaria vuoteen 2021 verraten. Nurmikot niityiksi –hankkeen: Kesän 2022 aikana yhteensä 26 nurmialueella annettiin kasvien kukkia, kasvaa ja levitä vapaasti.
Painopiste 4: edistämme ympäristövastuullisuutta
  • Prikka kiertoon -hankkeen myötä kouluista ja päiväkodeista luovutettiin edellen jaettavaksi yhteensä noin 9 250 kiloa syömäkelpoista ylijäämäruokaa.
  • Oulujoessa ja merialueella veden hygieeninen laatu oli pääosin erinomainen tai hyvä. 

Hyvinvointikertomus 2022

Asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kaupungin tärkein
tehtävä, joka sisältyy kaikkiin kaupungin lakisääteisiin tehtäviin. Vaikka sosiaali-ja terveyspalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueiden hoidettavaksi ei hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ole hävinnyt kaupungista mihinkään. Muunmuassa liikenne- ja kaupunkisuunnittelulla, koulutuksen laadulla ja harrastusmahdollisuuksilla on vaikutusta hyvinvointiin ja terveyteen.

Hyvinvointisuunnitelma perustuu kaupunkistrategiaan, jonka painopisteet ovat:

  • mahdollistamme ihmisten kohtaamisen ja yhteisöllisen
  • mahdollistamme aktiivisen ja liikunnallisen elämäntavan
    sekä mielekkään tekemisen
  • tuemme oululaisten hyvinvointia ja toimintakykyä kehittämällä ennaltaehkäiseviä toimia
  • kuntalaisille tarjotaan toimivat palvelut yhteistyössä
    hyvinvointialueen kanssa vuodesta 2023 alkaen.

Kiitos ja ensi kertaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s