Oulussa on aikuisten mielenterveyspalveluihin yli 200 päivän jonot. Lapsilla mielenterveyspalveluiden osalta ei pysytä kuuden viikon hoitotakuussa ollenkaan. Huumekatkaisuhoitoon saa jonottaa vähintään kuukauden. Sosiaali-ja terveysalan työntekijät voivat huonosti, koulutukset peruuntuvat ja liian monet tekevät tuplavuoroja venyen epätasapainossa olevan systeemin vuoksi. Silti hyvinvointilautakunnan budjettia tullaan taas leikkaamaan peräti 20 miljoonaa euroa.
Ihmisten terveydestä ei voi enää säästää. Ihmisten riittävän hyvä terveyden ja toimintakyvyn ylläpito sekä sairauksien laadukas hoito on taloudellisesti järkevää. Olisi upeaa, jos entistä isompi joukko poliitikkoja lähtisi ihan tosissaan puolustamaan jokaisen mahdollisuutta oikea-aikaiseen hoitoon.
Uutena poliitikkona kaupungivaltuustossa seuraan surullisena sitä kuinka vähän meillä onkaan rahaa yhtään mihinkään – ja toisaalta kuinka paljon rahaa valuu viemäristä alas kun ei pystytä ajattelemaan toisin. Jokaisen ei tarvitse kuulua palvelusetelien tai ulkoistusten faniklubiin, mutta minun on todella vaikea ymmärtää, että jos palvelu pystytään järjestämään yrityksen toimesta ketterämmin ja edullisemmin kuin kaupunki itse, miksi sitä ei tehdä? Kun vaakakupissa on kaupunkilaisten terveys ja kaupungin oma palvelutuotanto, miksi ihmeessä valitaan se jälkimmäinen??
Kun vaakakupissa on kaupunkilaisten hyvä terveys ja kaupungin oma palvelutuotanto, miksi ihmeessä valitaan se jälkimmäinen?
Useimmiten pähkäilyihini vastataan kahdella tavalla:
- ”Nostetaan siis veroja!” Veronkorotusten tietä on kokeiltu eikä se toimi kahdestakin syystä: palveluntarve kasvaa väestön ikääntymisen myötä jatkuvasti ja veronkorotukset heikentävät työssäkäyntiä. Jos jatkamme nykymallisilla palvelurakenteilla (koulut, päiväkodit, kirjastot, uimahallit, teatterit, tiet, terveydenhuolto yms) saamme nostaa veroprosenttia joka vuosi kunnes kellään ei jää palkasta enää mitään käteen. Puolen prosentin veronkorotus toisi Oulun kaupungille noin 18 miljoonaa euroa lisää budjettiin, mutta samalla kunnallisveron korotus veisi keskituloisen 3 000 euroa kuukaudessa tienaavan kukkarosta runsaat 152 euroa vuodessa. Veronkorotus saattaa kuulostaa nopeasti ajateltuna jopa järkevältä, mutta pitemmälle ajateltuna se ei sitä ole. Kun jokainen oululainen kuluttaa vuodessa tuon 150 e vähemmän kampaajaan/vaatteisiin/skumppaan on se pois yrityksiltä. Ja yritykset ovat kuitenkin niitä jotka luovat kaupunkiimme työpaikkoja, elämää, vilinää – ja tuovat uusia, ei verorahoilla tuotettuja veroeuroja. Veronkorotukset laittavat pitkässä juoksussa varsinkin keski-ja hyvätuloiset miettimään ah-niin-ihanaa downshiftausta: kannattaisiko kuitenkin tehdä vain kolme päivää töitä viikossa koska kahdesta seuraavasta menee jo niin paljon veroja? Ilman työtä, ei ole veroeuroja – ja ilman veroeuroja ei ole palveluita.
- ”ei syntyneitä säästöjä voi ohjata hyvinvointiin”. Se, että syntyneitä säästöjä ei ainakin osittain voitaisi ohjata sosiaali- ja terveyspalveluihin tai varhaiskasvatukseen kertoo ymmärtämättömyydestä: hyvin moni tuntuu edelleen ajattelevan, että terveys on jokaisen yksityisasia, varhaiskasvatus ei olisi osa terveyden tukemista ja että terveys olisi taloudelle vain taakka. Soisi jokaisen politiikkaa tekevän jo ymmärtävän, että heikko toimintakyky, sairaudet, köyhyys ja syrjäytyneisyys ovat meidän kaikkien yhteinen ongelma. Kärjistäen huono-osaisuuden kokijalle ongelma on henkilökohtainen ja muille verotaakka lisääntyneen hoidon, avun ja tuen vuoksi. Hyvinvointiin satsaaminen on siis myös taloudellisesti erittäin järkevää.
Paljon puhutaan ennaltaehkäisyn tärkeydestä, päivitellään huumekuolemia ja puistellaan päitä surkealle työhyvinvoinnille, mutta sitten kun olisi priorisoinnin ja päätösten aika piiloudutaan omiin koloihin säästötavoitteiden ja ideologioitten taakse. Kun katujen kunnossapidon ulkoistuksella, kiinteistöjen myynnillä, lukioverkon tiivistämisellä ja kaupunkipyörien hylkäämisellä säästettäisiin kymmeniä miljoonia euroja miksi tätä ei tehdä innosta hihkuen? Esimerkiksi oikein hinnoiteltu ja investoinneista vapaa palveluseteli olisi erinomainen venttiili julkiselle taloudelle ja terveydenhuollolle säädellä asiakas- ja kulupainetta. Kun tarkoituksena olisi nopeasti parantaa peruspalveluita ja lyhentää jonoja, tulisi palvelusetelien käyttöä lisätä – ja voimakkaasti! Samalla kaupunki tukisi yrittäjyyttä ja valinnanvapautta ja lisäisi yksityistä liikevaihtoa ja verotuloja. Mutta missä on se rohkeus tehdä asioista toisin?
