Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Rauhan Tervehdys-lehti haastoi kuntavaaliehdokkaat mukaan Yhteisvastuukeräykseen, jonka teemana oli ikäihmisten aseman parantaminen Oulussa. Haaste poiki hienoja ideoita aina esteettömyyden lisäämisestä lavatansseihin!

Kokeneena lastenneuvolan kuluttajana minä haluisin Ouluun aikuistenneuvolan.

Terveyskeskuksessa ja päivystyksessä tapaa paljon ikääntyneitä potilaita, jotka ovat menneet huonoon kuntoon mm. heikon syömisen, lääkkeiden omatoimisen lopetuksen tai pelon ja ahdistuksen vuoksi. Olisi inhimillisesti oikein ja taloudellisestikin järkevää tarjota ikäihmisille helposti saavutettavissa olevaa terveysneuvontaa sekä tukea ja apua arjen pieniin terveysongelmiin.

Tällä hetkellä Oulunsalossa toimii ajatuksiani hyvin lähellä oleva terveyspiste. Soittelin vetäjälle ja juteltiin pitkät pätkät ennaltaehkäisyn tarpeesta ja vaikuttavuudesta. Terveyspointissa ikäihmiset saavat maksutonta neuvontaa terveysasioissa, verenpaineen mittausta sekä henkistä tukea. Terveyspisteen toiminnasta vastaa vapaaehtoiset terveydenhuollon ammattilaiset yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Hienoa työtä, mutta miksi näin tärkeä toiminta pyörii vapaaehtoistoimin ja pelkillä avustuksilla?

Haluan Ouluun lisää terveysneuvontaa ja sairauksien ennaltaehkäisyä kaiken ikäisille ihmisille. Vastasin Rauhan tervehdyksen haasteeseen näin:

”Valtion huoltosuhde on hälyttävän heikko: vuonna 2019 sataa työssäkäyvää henkilöä kohti oli jopa 133 ei-työssäkäyvää henkilöä. Huoltosuhteen heikentyessä on entistä tärkeämpää, että jokainen työkykyinen olisi töissä. Työtä tekevät ihmiset tuottavat veroeuroja, joilla taataan hyvälaatuisten palveluiden olemassaolo. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää huomata se, mistä veroeurot tulevat; uusia veroeuroja ja niitä tuottavia työpaikkoja syntyy vain ja ainoastaan yrityksiin. Ikäihmisten asemaa parannetaan parhaiten turvaamalla yritysten tehokas toiminta. Huoltosuhdetta tasapainottamalla takaamme sen, että hoitajamitoitus on riittävä, lääkäriin pääsee ja elämä on myös ikäihmisenä onnellista ja omannäköistä.”

Olen huolissani omasta vanhuudestani: riittääkö Oulun rahat ja resurssit siihen, että minäkin pääsen vanhana hoitoon? Jos hoidon laadusta ja riittävyydestä ollaan jo nyt huolissaan, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Terveydenhuoltoalan ammattilaisten työhyvinvointiin satsaaminen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn panostaminen juuri aikuisneuvolan tyyppisillä ratkaisuilla säästää rahaa, mutta riittääkö sekään?

Upea Oulu ja upeat oululaiset

Mitkä ovat Oulun kaupungin vahvuudet? Entä mitkä ovat sinun omat vahvuutesi – tai koulusi, työpaikkasi tai perheesi vahvuudet? Missä olemme hyviä ja miksi? 

Oulussa on upeat puistot ja pyörätiet. Oulussa on omanlainen, puhutteleva ja maanläheinen kulttuuri, jonka moninaisuuteen pääsee kiinni jo lyhyellä kävelyllä Pikisaaresta Valkeaan. Me oululaiset nautimme spontaaneista kohtaamisista, tuulisista jääkävelyistä, leppoisista torinlaidalla istuskeluista sekä positiivisesta pöljyydestä. Parhaimmillaan koulussa ja työpaikalla on kivaa ja kotona turvallista.

Mahdollisuuksien Oulu

Kehittymisen kannalta on inhimillistä ja välillä järkevääkin listata toimimattomuuksia. Usein ajattelemme, että vain epäkohtien esille nostaminen auttaa niiden korjaamisessa. Valituksen keskellä unohtuu kuitenkin liian usein se, mikä on jo hyvin ja toimivaa. Miten kävisi, jos keskittyisimme tutkimaan vahvuuksia tarkemmin? Terveyttä on helpompi vaalia kuin sairautta hoitaa – ja onnistumisiin keskittymällä hyvää on mahdollista jalostaa vieläkin paremmaksi. 

Voisiko Oulu aloittaa järjestelmällisen ja tavoitteellisen kaupunkilaistensa hyvinvoinnin ja onnistumisten mittaamisen? Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnissa käytössä olevan ja Soccan kehittämän aikuisten hyvinvointimittarin tarkoituksena on auttaa ihmisiä hahmottamaan vahvuuksiaan ja alueita, joilla hyvinvointia on mahdollista kehittää tai lisätä. Onko minun vahvuuteni toimintakyky, toiveikkuus, elämänhallinta vai kenties kyky kohdata vastoinkäyminen lannistumatta? Myös omien arvojen kirkastaminen ja elämän merkityksen miettiminen tekevät meille kaikille hyvää.

Voisiko Oulu kehittää oman mittarinsa, joka mittaisi kaupunkilaisten tyytyväisyyttä itseensä, mutta myös tyytyväisyyttä kaupungin palveluihin, kaupunkikulttuuriin, turvallisuuteen, innovatiivisuuteen ja yritysmyönteisyyteen? Vastausten perusteella voisimme keskittyä kehittämään jo olemassa olevaa hyvää vieläkin paremmaksi. Samalla voisimme perustellummin pyrkiä eroon oululaisten hyvinvointia heikentävistä asioista.

Sitä saadaan mitä mitataan, joten olisiko jo aika mitata oululaisten ja Oulun hyvinvointia – koska juuri sitä me tarvitsemme kipeästi lisää.

kirjoittajat: Mono Kuoppala (kok.), Erika Taube-Säkkinen (kok.)

Kaiken korjaava ennaltaehkäisy – mitä se on?

Kaiken korjaava ennaltaehkäisy – mitä se on?

Hallitus keskittyy soteen, oppositio terapiatakuuseen ja Oulu lastensuojelunsa kasvaviin ongelmiin – ja hyvä niin! Kuitenkin – kuten jo lähes jokainen tiedostaa – ongelmien ennaltaehkäisy olisi huomattavasti halvempaa ja inhimillisempää kuin ongelmien korjaaminen. 

Mitä se kaiken korjaava, upea, hehkeä ja maailmankuulu ennaltaehkäisy sitten on? Poliitikot puhuvat perhetyöntekijöiden, psykologien ja lääkäreiden lisäämisestä, vaikka tosiasiassa ennaltaehkäisy alkaa huomattavasti matalammalta portaalta ja paljon aiemmin ennen minkään ammattilaisen vastaanottoa. Parasta ongelmien ennaltaehkäisyä on hyvän mielen ylläpitäminen ennen sen menettämistä.

Mielenterveyttä ylläpitää helppo lähiluontoon pääsy sekä vähäinen melu- ja äänisaaste. Luonnossa liikkuminen lievittää tutkitusti stressiä ja laskee verenpainetta. Lisääntynyt pitkäkestoinen stressi ja korkea verenpaine ovat yhteydessä sydän – ja verisuonisairauksien sekä mielenterveysongelmien puhkeamiseen.

Pitkäaikainen melualtistus, kuten esimerkiksi asuminen vilkasliikenteisen kadun varrella voi aiheuttaa unihäiriöitä, nostaa verenpainetta ja heikentää keskittymiskykyä. Unihäiriöt ovat yhteydessä mm. ylipainoon ja masennukseen, korkea verenpaine aivoverenvuotoon ja heikko keskittymiskyky oppimisvaikeuksiin. Maailman terveysjärjestön mukaan melu on toiseksi merkittävin ympäristöön liittyvä terveysongelmien aiheuttaja heti ilmansaasteiden jälkeen.

Valosaaste eli keinotekoinen ja häiritsevä valo on liitetty stressihormonien kohoamiseen ja tätä kautta heikompaan uneen ja ylipainoon. Valosaasteeksi luetaan esimerkiksi välkkyvät mainosvalot ja liikenteen valot.

Mielenterveyttä ylläpitää turvallinen ja stressitön lapsuus. Henkistä ja fyysistä kasvua tukeva lapsuus on tasapainoisen aikuisen ihmisen mielenterveyden perusta. Lapsi tarvitsee päivittäin rauhallisen ja kannustavan kohtaamisen turvallisen aikuisen kanssa. Kohtaaminen on sitä, että kuunnellaan tuomitsematta mitä lapsi kertoo, katsellaan hänen leikkiään välillä siihen myös osallistuen, tuetaan raivon hetkellä ja selitetään turhautumatta ja ikätasoisesti maailman ihmeellisyyksiä.

Kiusaaminen liittyy stressiin ja on hyvin tavallinenkin ilmiö lasten keskuudessa: siinä harjoitellaan toisten kunnioittamista, empatikykyä ja vallan ottamista. Nämä taidot kehittyvät syntymästä lähtien eikä masentuneen isän tai alkoholisoituneen äidin lapsi ole ilman ulkopuolista tukea yleensä oppinut yhtä empatiakykyiseksi kuin terveen ja tasapainoisen vanhemman lapsi. Liian suuret opetusryhmät vähentävät mahdollisuutta puuttua terveellistä kinastelua rankempaan koulukiusaamisen ja toisaalta heikentävät myös päivittäistä lapsen aidon kohtaamisen mahdollisuutta.

Myös lähisuhdeväkivalta eli fyysinen kuritus tai henkinen pahoinpitely kuten esimerkiksi nöyryyttäminen lisäävät lapsen stressiä ja ovat yhteydessä masennukseen ja ahdistukseen.

Lapsiperheköyhyys vaikuttaa sekin ihmisen terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – ja pääosin kielteisesti. Köyhyys kaventaa mahdollisuuksia osallistua elinpiirin tavanomaiseen elämään, lisää ulkopuolisuuden kokemuksia, aiheuttaa häpeää ja lisää näin ollen syrjäytymisriskiä.

Mielenterveyttä ylläpitää avoin ja ystävällismielinen yhteiskunta, joka hyväksyy jokaisen kansalaisen sellaisenaan ilman tuomitsemista, arvostelua tai häpeän kokemusta – siis myös narkomaanit, transsukupuoliset ja yksin lapsia hankkivat naiset. Kaupungin pitää profiloitua ihmisten tasa-arvoa aidosti kannattavana toimijana. Avoimuus, terve uteliaisuus ja tuomitsemattomuus ovat hyvinvoivan mielen ja kaupungin terveen hengen lähtökohtia. Ihmisarvo ei voi edes rivien välistä olla kiinni seksuaalisesta suuntautumisesta, taloudellisesta asemasta tai uskonnollisuudesta.

Kaupunginvaltuustot voivat päätöksillään vaikuttaa siihen, minkälaiseksi kaupungin palvelut muodostuvat ja mihin kaupungissa käytetään rahaa. Me voimme äänestäjinä vaikuttaa siihen, rakentuuko kaupungista mielenterveyttä ylläpitävä ja näin mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevä kaupunki vai ei.

Mielestäni nykyiset päättäjät sekä valtion että kunnan tasolla eivät täysin ymmärrä sosiaalisten ja mielenterveydellisten ongelmien juurisyiden tärkeyttä mietittäessä toimivimpien ennaltaehkäisymenetelmien käyttöönottoa. Kivakouluhankkeet tai lastenpsykiatrien määrän lisäykset eivät tule ratkaisemaan ongelmia koskaan, jos peruspalveluiden heikkoon laatuun ei huomata puuttua oikealla tavalla ja juuri nyt. Tarvitsemme matalan kynnyksen kotiapua, kasvatusneuvontaa, tukea ja toivoa arjen myllerryksessä. Tarvitsemme tiuhemmin järjestettyjä ja perheen asioihin kunnolla aikaa upottavia neuvolakäyntejä. Tarvitsemme pienempiä opetusryhmiä, terveysturvallista ympäristöä ja tuomitsematonta ihmisten kohtaamista. Tarvitsemme parempia tunnetaitoja, ajantasaista seksuaalikasvatusta ja huomattavasti aiempaa enemmän armollisuutta itseä ja toisiamme kohtaan.

Mielenterveyshoidon järjestämisen koukerot, erinäiset viestintäkampanjat, poliittiset aloitteet ja sosiaalityöntekijöiden koulutuksen lisäämiset ovat täysin toissijaisia asioita mietittäessä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä. Mielenterveysongelmia pitää erityisesti ja ehdottoman ensisijaisesti lähestyä sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöön liittyvien seikkojen kautta. Parasta mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä on hyvän mielen ylläpito.

lähteet: Duodecim: Lastenpsykiatria, Purtle et al. Population-Based Approaches to Mental Health

Oulu tukee tonttikauppaa terveyden ohi

Oulun kaupunki on jo pitkään tukenut yhteisillä verorahoillamme keski- ja hyvätuloisten tonttihankintoja. Puhumme kauniisti kohtuuhintaisen asumisen tukemisesta ja tasa-arvosta, vaikka tosiasiassa kaupungin toiminta on räikeästi juuri päinvastaista. Miksi Oulussa toimitaan näin? Miksi me tuemme keski-ja hyvätuloisten tonttiostoja toimivien palveluiden turvaamisen ohi?

Vuonna 2021 Oulun kaupunki asetti haettavaksi 116 omakotitalotonttia. Niistä 30 myytiin tarjousten perusteella keväällä ja loput 80 arvotaan syksyllä. Tarjousten perusteella myytäessä tontin hinta määräytyy sen mukaan kuka tarjoaa eniten, kun arvonnassa tontin hinta on määritelty kaupungin puolesta valmiiksi – ja vieläpä melko alas. Arvonnassa olevan tontin hinta asetetaan siis yhteistuumin alle markkinahinnan eli alle sen hinnan, mihin hinta tarjouskaupassa voisi parhaimmillaan nousta. Kaupunki tukee rahallisesti tarjouskauppahinnan ja arpaijaishinnan erotuksen verran ostajien tonttikauppaa – vuositasolla siis mahdollisesti jopa yli 800 000 euron edestä!

lähde: ouka.fi

Kun Hiukkavaaran halutuinta tonttia haki 118 hakijaa ja vain yksi sen sai, olisi hinta tarjouskaupalla voinut nousta korkeaksikin. Mikäli kaikki tontit myytäisiin tarjouskaupalla halutuimpien tonttien hinta todennäköisesti nousisi ja toisi kaupungin kassaan kovasti kaivattuja lisätuloja. Miksi hukkaamme mahdollisuuden korkeampiin verotuloihin?

Vasta-argumenttina markkinatalousvetoiseen tonttikauppaan on käytetty alueiden eriytymistä tulotason mukaan sekä tonttihintojen karkaamista pilviin. Huoli rikkaiden ja köyhempien asuinalueiden eriytymisestä on aiheellinen, mutta keski- ja hyvätuloisten tonttikauppojen tukeminen ei ole tähän oikea lääke. Alueellista eriytymiskehitystä eli segregaatiota voidaan tutkimusten mukaan ehkäistä monipuolisella kaavoituksella, laadukkaalla varhaiskasvatuksella ja koulutuksella sekä hyväksyvällä, sosiaalisia kontakteja lisäävällä ilmapiirillä. Huoli tonttihintojen hallitsemattomasta nousemisesta on sekin aiheellinen ja hallittavissa kysynnän ja tarjonnan lain avulla: hinnat pysyvät kohtuullisena, jos kaupunki kaavoittaa tontteja tarpeeksi ja vastaa ketterästi korkeaan kysyntään.

Tonttiarpajaisten taustalla on kaunis ajatus siitä, että jokaisella oululaisella olisi mahdollisuus omakotitalotonttiin. Nopeasti ajateltuna arvonta kuulostaa tasapuoliselta, vaikka tosiasiassa kyseessä on keski- ja hyvätuloisia suosiva ja erityisesti pienituloisten palveluita heikentävä järjestely. Kellään pienituloisella ei ole mahdollisuutta osallistua tonttiarvontaan, jos uusilla asuinalueilla halvinkin tontti on hinnaltaan 40 000 e.

Ja mitäs sitten kun arpa ei osu ja huono tuuri jatkuu vuodesta toiseen? Monen perheen kohdalla tonttiarvonta estää rakentamisen ja sen suunnittelun kokonaan, kun oman tontin saamisen aikataulusta ei ole mitään tietoa. Tällä metodilla kiireisimmät kotitaloudet karkaavat naapurikuntiin.

Pitäisikö tonttiostoja sitten tukea entistä enemmän ja entistä isommilla summilla?

Ei. Jokainen kaupungin euro joka laitetaan tonttiostojen tukemiseen on samantien pois jostain muusta. Valtuuston tehtävänä onkin päättää mihin meidän yhteiset verorahamme laitetaan – ja myös se mihin niitä ei laiteta. Vaihtoehtoiskustannuksen tärkeyttä ei saisi päätöksenteossa unohtaa koskaan.

Lopetetaan siis turha sääntely, kaavoitetaan lisää tontteja, myydään tontit markkinahintaan – ja ennenkaikkea siirretään tontinhankintatukien rahat sinne missä niitä eniten tarvitaan: mielenterveys- ja päihdetyöhön sekä lapsiperheille. Tasapuolisuutta ei ole se, että jokainen saa Rotuaarilta omakotitalotontin vaan se, että jokaisella oululaisella on yhtäläinen mahdollisuus toimivaan terveydenhuoltoon ja laadukkaaseen koulutukseen.

Jaetaan 800 000 euroa koko Oulun kesken – ei 80 onnekkaan kesken.

Työn pitäisi tukea terveyttä – ei viedä sitä

Julkaistu Kalevassa 12.2.2021

Jokainen meistä tuntee jonkun, joka on työuupumuksen vuoksi joutunut olemaan töistä pois. Työterveyslaitoksen mukaan joka neljäs työssäkäyvä kokee työstressiä, joka voi pitkittyessään johtaa työuupumukseen. Lääkäriliiton teettämän Työolot ja terveys 2019 -tutkimuksen mukaan jopa 45 % sairaalassa työskentelevistä, 53 % terveyskeskuksessa työskentelevistä ja 26 % yksityisellä lääkäriasemalla työskentelevistä lääkäreistä kokee lievää työuupumusta. Sairaanhoitajaliiton mukaan kolmannes sairaanhoitajista on uupuneita ja yhä useampi miettii alan vaihtoa. Luvut ovat hälyttävän korkeita ja kertovat toisaalta myös ammattien epätasa-arvoisesta uupumusjakaumasta; toisissa työpaikoissa työhyvinvointi toteutuu erinomaisesti, toisissa ei.

Työhyvinvointi kunniaan!

Työuupumukselle altistavia työolosuhteista riippuvia tekijöitä ovat muun muassa liian suuri työmäärä, työroolien epäselvyydet, vähäiset vaikuttamismahdollisuudet omaan työhön, rakentavan palautteen puuttuminen, epäoikeudenmukainen esimies ja sulkeutunut työyhteisö. Työuupumukselle altistavia työntekijästä riippuvia tekijöitä ovat puolestaan täydellisyyden tavoittelu, epäterveelliset elämäntavat ja työstä palautumisen laiminlyönti. 

Puutteellisen työhyvinvoinnin hinta on korkea; menetetyn työpanoksen kustannukset ovat sosiaali- ja terveysministeriön mukaan vähintään 24 miljardia euroa vuodessa.

Pääpiirteissään hinta muodostuu tapaturmista ja ammattitaudeista (2.5 miljardia), työkyvyttömyyseläkkeistä (8 miljardia), sairauspoissaoloista (3.4 miljardia), töihin sairaana menemisestä (3.4 miljardia) sekä sairaanhoidosta (7,8 miljardia).

Kun työpahoinvoinnin inhimillisen tuskan määrä sekä siitä aiheutuvat kustannukset ovat tiedossa, on aiheuttajiin ja korjaustoimiin helpompi keskittyä ja panostaa. Voisimmeko kokeilla jatkuvaa ja arkeen upotettua vuoropuheluun perustuvaa johtamista pistemäisten kehityskeskustelujen sijaan?  Voisimmeko pysähtyä miettimään miksi juuri tämä työ on tärkeää? Voisimmeko hyväksyä arvostaen ja syyllistämättä myös ne erilaiset työtavat? Voisimmeko kiittää ja kannustaa sekä antaa rakentavaa palautetta ihan joka päivä? Voisimmekoa aloittaa työolosuhteiden säännöllisen seurannan nimettömillä kyselyillä? Vastuun, vapauden ja luovuuden lisääminen luo sekä työntekijälle että työnantajalle merkityksellisyyden kokemuksen, johon hyvinvointi pitkälti perustuu. 

Oulun tulisi viimeistään nyt keskittää kaikki voimansa siihen, että töissä on kivaa; hyvinvoiva työntekijä lisää myös hyvinvoivaa taloutta. On täysin kestämätöntä, jos terveydenhuoltoalan ammattilaisista yli puolet ovat uupuneita. Työn tulisi olla paikka jossa kohdataan ihmisiä, tankataan energiaa, opitaan uutta ja saadaan kiitosta. Työnantajien pitäisi olla näkyvästi mukana vahvistamassa mielenterveyttä ja ennaltaehkäisemässä sairauksien syntymistä. Työntekijöiden pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Työn kuuluisi olla mukavaa, luoda toivoa paremmasta huomisesta ja tukea terveyttä – ei viedä sitä. 

SoTe-uudistus vie Oulun kaupungin rahat

Sosiaali-ja terveyspalvelumme eivät toimi optimaalisesti eivätkä varsinkaan tasa-vertaisesti. Sosiaali- ja terveysuudistus eli SoTe-uudistus on tarpeellinen. Hallituksen uudistussuunnitelmat kuulostavat erittäin hyviltä: Sote-palvelut yhdenvertaisesti kaikille, painopiste peruspalveluihin ja ennaltaehkäisyyn, yhdellä yhteydenotolla oikeaan palveluun. Vain rahoitus ja sen siirtyminen herättää kysymyksiä: kun yli 60% Oulun kaupungin rahoista ohjataan uuden hyvinvointialueen budjettiin kuinka käy koulutuksen, kulttuurin, pyöräteiden kunnossapidon, terveyden ylläpidon ja sairauksien ennaltaehkäisyn? Ja milloin johtaminen on koskaan parantunut sen siirtyessä aina vain kauemmaksi kaupunkilaisista?

Sote-palvelut kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle

Nykyisin kunnat ja kaupungit järjestävät ja kustantavat itsenäisenä itsehallintona sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen. Erikoissairaanhoidon palvelut kunta tai kaupunki ostaa sairaanhoitopiiriltä ja monet palvelut kuten esimerkiksi hoivapalvelut yksityisiltä yrittäjiltä. Hallituksen suunnitelmissa on, että tulevaisuudessa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä vastaisivat kuntaa suuremmat itsehallinnolliset alueet eli hyvinvointialueet. Hyvinvointialueet tuottaisivat palvelut pääosin julkisina palveluina.

Lainaus rahoitusmallista soteuudistus.fi:

”Hyvinvointialueiden rahoitusmallissa sosiaali- ja terveydenhuollon osalta rahoituspohjaa korotetaan vuosittain arvioidulla palvelutarpeen ja kustannustason kasvulla. Pelastustoimen osalta rahoituspohjaa korotetaan kustannustason kasvulla. Lisäksi kustannustasossa huomioidaan myös hyvinvointialueiden mahdolliset tehtävämuutokset. Tämän lisäksi hyvinvointialueelle myönnetty laskennallinen rahoitus tarkistetaan jälkikäteen vuosittain vastaamaan valtakunnallisesti toteutuneita kustannuksia.”

Jos rahoituspohjaa korotetaan aina tarvittaessa, mikä muu kuin hyvä tahto pakottaa hyvinvointialuetta miettimään ennaltaehkäisyn kannattavuutta? Ymmärretäänkö nähdä enää niin suurta vaivaa sairauksien ennaltaehkäisyn miettimiseksi, kun terveydenhuollon rahoitus on erillään kaikesta muusta terveyttä tukevasta toiminnasta? Ilkeä tosiasia on, että usein vasta rahapula laittaa ihmisen miettimään rahankäyttöään. Kaupungin taloutta pitäisi pystyä ajattelemaan kokonaisvaltaisesti: kun nyt satsaamme pyöräteihin ja tekojäähän ylipaino vähenee, verenpaineet laskevat ja säästämme selvää rahaa!

Valtionvarainministeriön arvion mukaan hallituksen malli maksaa ensimmäisen viidentoista vuoden ajan enemmän kuin se, että ei tehtäisi yhtään mitään. Nyt kun korona on lisännyt entisestään digitalisaatiota ja etätyöskentelyä pelkään onko sote-uudistus jo valmiiksi liian vanhanaikainen? Onhan sanottu, että rakenneuudistuksen läpivienti veisi yli 10 vuotta. Tarvitsisimme ketterän ja kevyen uudistuksen joka mukautuu muuttuvan maailman mukana – emme lisää hidasta byrokratiaa.

Tarvitsemme SoTe-uudistuksen

Palvelukokonaisuutta on yritetty uudistaa viimeiset 15 vuotta, mutta hallitusten siinä aina epäonnistuessaan on asioita viety eteenpäin paikallisilla tasoilla yli kuntarajojen tarpeen mukaan. Miksi tätä ei tueta lisää? Miksi kalliin hallintouudistuksen rahoja ei suunnata suoraan hoidon parantamiseen? Miksi paikallisesti toteutettu SoTe-uudistus ei riitä?

Olen häkeltynyt ja hämmentynyt hallituksen SoTe-suunnitelmista. En ymmärrä yhtään millä tavalla massiiviset ja kalliit hallintouudistukset tukevat terveydenhuoltoa. Ymmärrätkö sinä?

Oululaiset ansaitsevat paremmat mielenterveyspalvelut

Julkaistu Kalevassa 17.12.2020

Voisiko hoitoon päästä ilman lääkärin lähetettä? Lappeenranta ja Vaasa ovat siirtyneet psykiatrisen hoidon puolella lähetteettömään malliin, jossa potilas pääsee nopeasti hoitoon yhdellä oven avauksella. Torniossa Keroputaalla on kehitetty vuoropuheluun perustuva psykiatrinen hoitomalli, jonka yksi olennaisimmista tekijöitä on juuri lähetteettömyys.

Tietyissä tilanteissa diagnoosi ja lähete ovat tärkeitä välineitä jatkotutkimusten ja hoidon saamisen turvaamiseksi. Katkenneen käden vuoksi tarvitaan diagnoosi, lähete kuvaukseen ja kipsihoito heti, jotta käsi parantuu takaisin oikeaan asentoonsa. Särkyneen mielen vuoksi tarvitaan hoitoa heti, mutta diagnoosi ja lähete voivat odottaa, koska tärkeimpään hoitovälineeseen eli ihmisen kohtaamiseen ei niitä tarvita.

Niin kuin katkennen käden niin myös särkyneen mielen parantumisen varmistamiseksi tarvitaan seurantaa: mihin suuntaan tilanne kehittyy ja tarvitaanko mahdollisesti lisäapua? Voidaankin perustellusti kysyä kuinka vähäiseksi yhden kerran hoitokäynnin vaikutus jää, jos hoidon seuranta ei toteudu?

Tällä hetkellä akuuttivastaanoton kautta pääsee hoitajalle vaikka samana päivänä, mutta itse hoidon onnistumisen kannalta oleellisimmat seurantakäynnit eivät toteudu tasapuolisesti: käden kohdalla seurantakäynnit onnistuvat, mielen kohdalla ei.

Tilastoissa hoito näyttää hyvältä, kun akuuttivastaanotto toimii, vaikka todellisuudessa vaikuttavaa hoitoa ei tapahdu: pahimmillaan ensimmäinen vapaa psykiatrisen sairaanhoitajan seuranta-aika menee jopa yli kolmen kuukauden päähän, jolloin tilanne voi olla jo hyvinkin toivoton.

Lähetteettömän mallin kiistattomin hyöty on inhimillisen kärsimyksen vähentyminen nopeamman ja yksinkertaisemman hoitopolun myötä. Oikea-aikainen laadukas hoito on myös avainasemassa sairauksien ennaltaehkäisyssä.

On myös osoitettu, että lähetteetön potilaan kohtaaminen lisää asiakaskontakteja. Juha Kemppisen väitöskirjan mukaan potilasmäärää onnistuttiin nostamaan 12 prosentilla ja käyntien määrää 16 prosentilla, kun siirryttiin lähetteettömään malliin. Voisiko lähetteettömyys lisätä myös Oulussa psykiatristen sairaanhoitajien päivittäistä potilasmäärää ja näin mahdollistaa mielenterveyspotilaiden kunnollisen hoidon?

Haluamme tuoda Ouluun psykiatrisen hoidon lähetteettömän mallin. Me oululaiset ansaitsemme paremmat mielenterveyspalvelut.

Paavo Koho

(kok.), lääketieteen kandidaatti

Erika Taube-Säkkinen

(kok.), lääkäri

Lapsiystävällinen Oulu?

Olen perehtynyt viime päivien ajan Oulun hyvinvointikertomukseen (linkki tässä!) ja Oulun talousarvioon (linkki tässä!) ja olen hyvin hämmentynyt kun en tunnista teksteistä Oulua lähes ollenkaan! Mutta ennen kuin alan enemmän Oulua parjaamaan sanon tämän: Oulu on ihana kotikaupunkini, rakas, kaunis – ja juuri siksi kehittämisen arvoinen. Oulun asioita on viety eteenpäin monen fiksun ihmisen toimesta eikä kritiikkini kohdistu heihin.

Eniten papereissa särähtää korviini valitettavasti se, että Oulua tituleerataan lapsiystävälliseksi kunnaksi. Koen itse, että Oulu on kunta, jossa on lapsia, joita sitten tervehditään kun niitä tavataan.

  • Ihan ensimmäinen epäkohta iskee vastaan jo heti synnytyslaitoksella, jossa ihanankamalan luomisrupeaman jälkeen joudutaan osastolle ison porukan keskelle hälyyn ja meluun – juuri kun saisi vihdoinkin nukkua ilman isoa mahaa ja kerätä voimia!
  • Toiseksi: Oulu nosti päiväkotiryhmien kokoa edellisellä hallituskaudella seitsämästä lapsesta kahdeksaan, kun jo seitsämän lasta yhtä aikuista kohdenkin on jo ihan älyttömän monta! Millä tavalla se oli lapsiystävällistä? Onneksi hulluus ei kestänyt kauan.
  • Kolmanneksi: Neuvolassa ei ole tarpeeksi lääkäreitä. Lasten ja nuorten psykiatriseen työryhmään (LANU) on luvattoman pitkät jonot ja sairaalan puolella lastenpsykiatrialla hukutaan lähetteisiin. Miksi lasten mielenterveyden hoitoon ei panosteta tämän enempää?
  • Neljänneksi: Sosiaalihuolto sakkaa. Kaleva uutisoi tänään (16.12.2020) että lastensuojelumenot ovat kasvaneet viime vuodesta 4,5 miljoonaa euroa, laitoshoidossa olevien lasten määrä on kasvanut ja lastensuojelun ostopalvelujen kulut ovat ylittymässä edellisvuodesta noin kuudella miljoonalla eurolla, perhehoidon ostot puolella miljoonalla. Ihan järkyttävää! Menot ovat kasvaneet siis yli 10 miljoonalla eurolla!

Poimintoja Oulun hyvinvointikertomuksesta:

”Valtaosa lapsista ja lapsiperheistä voi hyvin, mutta huono-osaisuus kasautuu eikä yhteiskunnan tasoittavat instituutiot kuten varhaiskasvatus ja perusopetus kykene eroja kompensoimaan.”

On äärimmäisen surullista, että terveyserot kasvavat. Jos varhaiskasvatus ja perusopetus eivät kykene erojen kaventamiseen pitää sosiaali-ja terveyspalveluihin panostaa entistä enemmän. On täysin kestämätöntä jos huonosti voiva perhe ei saa tarvitsemaansa apua säädyllisen ajan sisällä.

”Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneiden 0–17-vuotiaiden
määrä on pienempi kuin koko maassa keskimäärin. Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit 0–12- vuotiaiden osalta ovat matalammat kuin koko maassa tai muissa suurissa kaupungeissa. Avohoitokäynnit ovat kuitenkin lisääntyneet vuodesta 2014.”

Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä olevien 0–17-vuotiaiden suhteellinen osuus (% vastaavanikäisestä väestöstä) on laskenut 8,4 %:sta 5 %:iin vuosien 2013–2015 aikana. Oulun osuus on toiseksi matalin Espoon jälkeen kuusikkovertailussa, koko maan keskiarvon ollessa 6 %.

Tällaisissa vertailuissa eri kaupunkien kesken on hyvä muistaa, että jos meillä menee paremmin kuin muilla se ei automaattisesti tarkoita, että meillä menisi hyvin. Oulussa on hurjasti tehtävää juurikin mielenterveys- ja lastensuojelupuolella.

”Työssä olevien nuorten osuus on pienempi ja opiskelijoiden sekä työttömien osuus on Oulussa korkeampi kuin muissa suurissa kaupungeissa. Korkea nuorisotyöttömyys on Oulussa pitkään jatkunut
rakenteellinen ongelma.”

Miten me saataisiin nuoret töihin? Työntekemisen pitää olla palkitsevaa, mukavaa ja itsetuntoa kohottavaa. Työnantajia pitää rohkaista palkkaamaan nuoria. Uusien työpaikkojen syntymistä pitää tukea.

Lapsiystävällisempi Oulu

Positiivista on se, että Oulu on tietoinen epäkohdistaan ja kuitenkin yrittää olla lapsiystävällinen monin eri tavoin. Lastensuojelu siirrettiin nyt omaksi palvelualueeksi, joka mahdollistaa jatkossa toivottavasti paremmin lastensuojelun palvelujen ja toiminnan kehittämisen. Kaikenlaisia hankkeita on meneillään (esim nuorten walk-in!), joista toivottavasti syntyy pysyviä luottamusta, turvallisuutta ja hyvinvointia parantavia työkaluja lasten ja perheiden arkeen. Meidän lapsilla on olleet ja on ihanat päiväkodit, mukavat harrastukset ja upeat lapsirakkaat naapurit. Neuvola ja terveyskeskuspalvelut ovat toimineet saumattamasti emmekä ole koskaan edes harkinneet lapsivakuutuksen ottamista.

Silti riittää Oululla vielä tehtävää. Itse kaipaisin tuettua lastenhoitoapua, ilmaista pariterapiaa, nopeampaa perhesovittelua eroperheille, edullisempaa kotiapua ja toimivampia mielenterveyspalveluja. Paperien perusteella Oulun suunta on oikea, mutta entä käytäntö? Päätöksentekoon pitää ottaa mukaan ne ihmiset joita päätökset koskevat: vanhemmat, lapset ja työntekijät. Varsinkin varhaiskasvatuksen, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammatilaiset kantavat mukanaan valtavan määrän hiljaista tietoa, jota mikään lautakunta tai valtuusto ei koskaan tule saamaan – ellei se sitä aktiivisesti kysy.

Miksi Kansallinen Kokoomus?

Puolue on nyt päätetty ja kuntavaaliehdokaspaperitkin allekirjoitettu! Jännää! Puoluevalintani on aiheuttanut lähipiirissäni sekä iloisia, että kauhistuneita huudahduksia. Valinta ei ollut kovin helppo: luin kaikkien suurimpien puoluiden ohjelmat läpi, kävin kovan sisäisen kamppailun vihreiden kanssa ja loppuen lopuksi hyvistä puolueista valikoitui minulle sopivimmaksi Kansallinen kokoomus.

Siksi kokoomus

Ilokseni huomasin kuinka kaikilla puolueilla on yhtenäinen tavoite Suomesta, jossa on entistäkin laadukkaampi koulutus, parempi työllisyys, toimivampi terveydenhuolto, vihreämmät valinnat ja kestävämpi talous. Suurimmiksi itselleni merkittävimmiksi eroiksi eri puolueiden välillä nousivat talousasiat sekä erilaisuuden arvostaminen.

Kaikki puolueet haluavat valtiolle lisää rahaa ja tätä kautta parempia palveluita – tavat päämäärän saavuttamiseen vaihtelevat. Olen ymmärtänyt, että vasemmistopuolueet ajattelevat tiivistetysti taloudesta niin, että veroja korottamalla ja velkaa ottamalla rahoitetaan koulutus, joka lisää työllisyyttä, joka puolestaan lisää verotuloja ja parantaa näin ollen palveluja ja velan takaisinmaksukykyä. Oikeistopuolueet ajattelevat taloudesta tiivistetysti niin, että veroja laskemalla työntekijöiden palkkaaminen yrityksiin helpottuu ja kansalaisten ostovoima lisääntyy, jolloin työpaikat lisääntyvät ja verotulot tätä kautta kasvavat. Kummassakin tavassa ajatella on hyvät ja huonot puolensa. Vasemmiston linjassa raha ja työpaikat tulevat koulutuksen myötä eli vasta pitkän ajan kuluttua jos silloinkaan. Työvoiman palkkaamista hankaloitetaan, mutta vähävaraisten tuet ovat heti hiukan isommat. Oikestopuolueet uskovat, että ihmiset joille on veronalennusten vuoksi jäänyt enemmän käyttörahaa tosiaan kuluttavat ne, eivätkä esimerkiksi säästä rahojaan. Oikeistopuoleet eivät anna vähävaraisille suoraan enemmän rahaa vaan tukevat hyvinvointia ja työllistymistä kohdennettujen palveluiden tarjoamisella, joka itsessään taas lisää työllisyyttä.

Kaikilla puolueilla on käytettävissään paljon tutkittua tietoa taloudesta, mutta myös paljon olettamuksia. Yhdistävä tekijä puolueiden välillä on kuitenkin se, että kaikki haluavat luoda uusia pysyviä työpaikkoja. Työpaikkojen luominen on tärkeää kahdesta syystä: työssäkäyvä ihminen on usein terveempi ja tyytyväisempi elämään kuin työtön ihminen ja työntekoa voidaan verottaa. Ilman terveitä työssäkäyviä meillä ei ole verorahoja, joilla tällä hetkellä rahoitamme hyvinvointivaltiomme.

Päätöksiä saa ja pitääki toki kritisoida, mutta miksi puolueet jakavat suomalaiset sortajiin ja sorrettuihin?

Se mistä olen ollut erityisen järkyttynyt on tapa, jolla monet puolueet puhuvat toisistaan. Puoluohjelmissa piikitellään, tavoite-ohjelmissa lokeroidaan ja varsinkin sosiaalisessa mediassa jopa haukutaan muita puolueita ja heidän edustajiaan. Päätöksiä saa ja pitääki toki kritisoida, mutta miksi puolueet jakavat suomalaiset sortajiin ja sorrettuihin? Tai vallanalaisiin ja valtaapitäviin? Mikä tarkoitusperä tällaisessa vastakkainasettelussa on? Mehön olemme kaikki samaa porukkaa samassa veneessä! Minulle on tärkeää, että asioista voidaan olla eri mieltä menemättä henkilökohtaisuuksiin. Minulle on tärkeää, että toisista ihmistä puhutaan kunnioittavasti vaikka he ajattelisivat tai tekisivät jotain mitä me emme tekisi ikinä. Kokoomus erottautui tässä asiassa muista puolueista edukseen. Nähtäväksi jää lunastaako kokoomus odotukseni.

Otteita Oulun kokoomuksen tavoitelistasta

Alla on lueteltu lyhyesti Oulun kokoomuksen tavoitteet tasa-arvoisemman ja paremmin voivan Oulun puolesta. Merkitsin kohdat, jotka ovat minulle erityisen tärkeitä. Oulu tarvitsee toimivan terveydenhuollon, hyvinvoivat työntekijät ja ennaltaehkäisyyn ja terveyden ylläpitoon innostavan ympäristön. Kaiken takana on vakaa talous, joka turvaa hyvän elämän edellytykset meille ja tuleville sukupolville.

YHTENÄINEN OULU LAAJALLA ALUEELLA

  • nuori väestörakenne on vahvuus
  • yhtenäinen, monipuolinen Oulu
  • erilaiset asuinalueet ja edullinen asuntotuotanto ovat kilpailuvaltteja
  • ketterä ja oikea-aikainen kaavoitus luo elinvoimaa
  • kaupungin tilojen tehokas käyttö kaikkien kaupunkilaisten hyväksi

HÖYHENEN KEVYT KAUPUNGIN HALLINTO

  • kaupungin hallintoa on edelleen kevennettävä
  • henkilöresurssit ohjattava tekeviin ja hoitaviin käsiin, ei hallintoon
  • Oulu-raadit kaupunkilaisten ja päätöksentekijöiden vuoropuhelukanavana

YRITTÄJYYDEN JA YRITTELIÄISYYDEN AVULLA ELINVOIMAA JA TYÖTÄ

  • liikenneyhteyksiä kehitetään edelleen
  • yritysten toimintamahdollisuudet varmistettava
  • elinvoimaisuus on yhteistyötä
  • työ on parasta syrjäytymisen ehkäisemistä

KAUPUNKIKESKUSTA – OULULAISTEN OLOHUONE

  • kaupunkikeskustavisio käytäntöön lähivuosien aikana
  • vähemmän byrokratiaa
  • lisää kaupunkilaisten ja matkailijoiden viihtyvyyttä lisääviä toimintoja ja tapahtumia
  • järjestöt mukaan tapahtumien yhteistyökumppaneiksi

MATKAILUPOTENTIAALI KÄYTTÖÖN

  • Nallikari-Hietasaari-alueen potentiaali täysimittaiseen käyttöön
  • yhteismarkkinointi kaupungin, tapahtumien, yritysten ja kulttuurielämän kanssa
  • luontomatkailu osaksi Oulua

HYVINVOINNILLA LISÄÄ ELINVOIMAA JA ELINVUOSIA

  • monituottajuuden ja palvelusetelien lisääminen
  • kannustaminen omatoimiseen liikkumiseen
  • monipuoliset liikuntapalvelut yhteistyössä järjestöjen ja yritysten kanssa
  • sujuva palveluiden pariin pääseminen mm. toimivalla ajanvarausjärjestelmällä
  • tehokkaampi tuki ja apu sitä tarvitseville

ELÄMÄNMITTAINEN OPPIMINEN

  • monituottajuutta päivähoidossa lisättävä, palvelusetelin käyttöä lisättävä
  • kouluverkkoratkaisu tehtävä viipymättä
  • koulujen ja monitoimitalojen tilat tehokkaaseen hyötykäyttöön
  • siirrytään kokonaiskoulupäiväajatteluun, jossa aamu- ja iltapäivätoiminta sekä erilaiset harrastekerhot ovat osa koulun toimintaa
  • järjestöt vahvemmin mukaan järjestämään kerhoja
  • harrastustakuun toteutumisen edesauttajana harrasteseteli

SENIORIVÄESTÖSTÄ HUOLEHDITAAN

  • senioreiden erilainen fyysinen kunto tunnistetaan palvelujen tarpeessa
  • kannustetaan senioreita omaehtoiseen liikkumiseen ja vapaaehtoistoimintaan
  • tutkitaan mahdollisuudet senioreiden edullisempaan bussilippuun päiväsaikaan
  • kaavoituksessa huomioidaan senioriasuntojen tarve ja sijainti

TERVEYSTEKNOLOGIASTA VIENTIVALTTI

  • vahvistetaan teknologiakaupungin vahvuuksia
  • varmistetaan riittävät resurssit teknologian kehittämiseen
  • markkinoidaan aktiivisesti Oulua terveysteknologian edelläkävijänä

TURVALLINEN ELINYMPÄRISTÖ JOKAISELLE KAUPUNKILAISELLE

  • liikenneturvallisuuteen kiinnitetään enemmän huomiota
  • varmistetaan turvalliset asuinympäristöt
  • panostetaan väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyyn

Mitä mieltä sinä olet: tuleeko näillä tavoittella Oulusta entistäkin parempi paikka elää, kasvaa ja toteuttaa itseään?

Mitä on köyhyys?

Ymmärrän itse köyhyyden monellakin tapaa: köyhyys on rahan puutetta, turvan puutetta, perustarpeiden puutetta, mutta se voi myös olla mielen yksioikoisuutta ja rakkauden puutetta. Samalla tapaa ymmärrän rikkauden: se on sitä että on valtavasti rahaa tai että on monella tapaa hyvä elämä. Köyhäkin voi siis olla rikas ja rikas köyhä.

Tilastokeskuksen mukaan köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli vuonna 2018 856 000 suomalaista eli 15,8 prosenttia koko kotitalousväestöstä. Köyhyys- tai syrjäytymisriski tarkoittaa, että henkilö on suhteellisesti pienituloisen, vajaatyöllisen tai vakavaa aineellista puutetta kokevan kotitalouden jäsen. Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän jyrkkää huono-osaisuutta muihin verrattuna. Teollisuusmaissa köyhiksi kutsutaan siis ihmisiä, joilla on huomattavasti vähemmän varallisuutta kuin kansalaisilla keskimäärin.

Suomessa köyhyysrajaksi määritellään tilastoissa kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen perusteella se tulomäärä, joka on 60 prosenttia yhteenlaskettujen käytettävissä olevien tulojen mediaanista. Jos siis saat kuukaudessa 60 % tai alle keskituloisen kotitalouden käytettävissä olevista rahatuloista sinut määritellään köyhäksi. Mitäs sitten kun talous heikentyy ja keskituloistenkin tulot vähentyvät? Tällöin köyhyysrajan alapuolelle jääkin vähemmän ihmisiä kuin aiemmin ja tilastollisesti köyhyys vähenee. Esimerkiksi 1990-luvun laman yhteydessä kun suomalaisten mediaanitulot laskivat väheni myös suhteellisesti pienituloisten määrä vaikka ihmisten arkikokemus köyhyyden kehityksestä kertoikin kaikkea muuta (Kangas & Ritakallio 2008.).

Köyhyysrajan määritelmä ei perustu tutkimukseen vaan on valistunut arvaus. Määritelmä perustuu yhdeltä osin ajatukseen siitä, että mediaanituloinen elää yleisesti odotettua ja tavoiteltavaa elämää. Sisältääkö tavoiteltava elämä omakotitalon, uuden auton ja koko perheen kolmiraitaverkkarit? Sopisiko köyhyyden mittariksi paremmin ihmisen oma kokemus köyhyydestään kuin käytettävissä olevan rahan määrä?

Vuonna 2017 yksinasuva suomalainen oli köyhä, jos kuukaudessa jäi verojen jälkeen käteen alle 1 185 euroa. Esimerkiksi meidän viisihenkinen perhe olisi köyhä, jos meille jäisi verojen jälkeen käteen alle 2253 euroa.

Kokeellinen viisihenkisen perheen kuukauden budjetti:

  • päiväkotimaksut 250 e
  • vakuutukset 180 e
  • autovero 70 e
  • polttoaine 100 e
  • ruoka 550 e
  • hankinnat 100 e
  • vuokra (120m2 paritalo Välivainiolla) 990 e

yht. 2240 e.

Pärjäisimme juuri ja juuri. Oikeasti meillä menee tällä hetkellä ruokaan kuukaudessa 700 euroa, joten 150 euron pudotus tuntuisi ja pistäisi miettimään: syödäänkö vähemmän kallista lihaa ja enemmän halpoja papuja? Pääsääntöisesti emme osta juurikaan alkoholia tai tupakkatuotetteita, mutta jos polttaisin päivittäin askin tupakkaa menisi rahaa siihen noin 150 euroa kuussa. Mistäs se raha nipistettäisiin? Asumisesta? Jos joisimme viikottain pari pulloa viiniä ja olutta päälle häviäisi rahaa siihen taas noin 150 euroa. Myytäisiinkö tämän summan kattamiseksi auto? Jos olisin sairas ja tarvitsisin esimerkiksi lääkkeitä ja viikottaista siivousapua saattaisi siihenki mennä taas 150 euroa. Sitten olisikin rahat loppu.

Köyhyyden syyt

  1. Periytyminen: Tutkimusten mukaan riski kuulua köyhyyttä aikuisiällä kokeneisiin on suurempi niillä aikuisilla, joiden perheessä köyhyyttä on koettu kuin niissä perheissä, joissa taloudellisia ongelmia ei ollut ollut. Voisiko olla niin, että perheet joissa ei ole talousongelmia ei ole myöskään ongelmia säästämisessä, budjetoinnissa ja ylipäätään suhtautumisessa rahaan? Toki mikään ei ole näin yksioikoista, mutta suhtautumis- ja toimintatavat periytyvät myös rahan suhteen. Korjaantuuko tämä epätasa-arvoa aiheuttava tekijä nyt kun uusi opetussunnitelma sisältää opetusta taloudenhoidosta ja rahan käyttäytymistä?
  2. Pikkulapsiperhevaihe: pitkät perhevapaat vähentävät tuloja merkittävästi. Yksinhuoltajuus on myös merkittävä köyhyysriski itsessään.
  3. Alhainen koulutustaso: lisää työttömyyttä ja pätkätöitä
  4. Työttömyys: erityisesti pitkäaikainen työttömyys on köyhyysriski
  5. Pitkittynyt sairastaminen tai vammaisuus: työkyvyttömyys ja kalliit lääkket lisäävät köyhyysriskiä. Suurin osa ruoka-avun saajista on työttömiä tai työkyvyttömiä.
  6. Päihde- ja mielenterveysongelmat: Huono itsetunto laittaa hamuamaan uusimmat puhelimet ja vaatteet vaikka tili olisi nollilla. Peliongelmat johtavat helposti velkakierteeseen. Masentuneena ei jaksa aukaista laskuja ja maksaa niitä ajallaan. Sosiaalitukia hyväksikäyttävä hyvätuloinen on kokemukseni mukaan usein sairaalloisen katkeroitunut. Alkoholisoituneena juominen ei ole valinta vaan sairauden sanelema pakko. Nikotiiniriippuvuus, alkoholismi ja mielenterveysongelmat ovat sairauksia, joiden hoitamiseen tarvitaan apua ja tukea.
  7. opiskeluaika
  8. etninen tausta
  9. vankilasta vapautuminen
  10. naissukupuoli
  11. syrjäseudulla asuminen

Esimerkkejä tukien määristä

  • Työelämässä olleet eläkeläiset: keskimääräinen eläke on miehillä 1829 € ja naisilla 1434 € kuukaudessa
  • Työkyvyttömät eläkeläiset: Kelan eläkettä saavien keskimääräinen kokonaiseläke kuukaudessa on 741 euroa.
  • opiskelijat: 75% tulee toimeen alle 1 100 eurolla kuukaudessa. Noin viidesosalla on kuukausittain rahaa käytössään vain 500–700 euroa.
  • Työttömyysturva jakaantuu työmarkkinatukeen (n. 700e/kk) tai ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan (n. 1400e/kk)

Köyhyyden vaikutukset

Köyhyys vaikuttaa ihmisen terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin pääsosin kielteisesti. Köyhyys kaventaa mahdollisuuksia osallistua elinpiirinsä tavanomaiseen elämään, lisää ulkopuolisuuden kokemuksia, aiheuttaa häpeää ja lisää näin ollen syrjäytymisriskiä.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa (Mullainathan ja Sharif) on todettu, että köyhyys heikentää ihmisen ajattelukykyä. Tämä ei tarkoita sitä, että köyhä ihminen olisi tyhmä. Köyhyys ajaa ihmisen ahdinkoon ja ahdinko voi pitkittyessään johtaa voimavarojen heikentymiseen, joka osaltaan johtaa keskittymiskyvyn, aloitteellisuuden ja luovuuden heikentymiseen. Kuinka paljon yhteiskunta hukkaakaan kansalaistensa potentiaalia köyhyyttä kitkemättömällä poliitikallaan.

Vakavinta köyhyydessä on mielestäni se kuinka dramaattisesti köyhyys vaikuttaa terveyseroihin. Hyvinvointivaltioksi mieltämässämme Suomessa tulotasoltaan vauraimpaan viidennekseen kuuluva mies elää keskimäärin 12,5 vuotta pidempään kuin köyhimpään viidennekseen kuuluva (Mikkonen 2012;Therborn2013.) Sairastaminen voi johtaa köyhyyteen ja köyhtyminen taas vakavampaan sairastumiseen ja toisinpäin. Silti tästä faktasta ei tule vetää sitä johtopäätöstä, että käytettävissä olevan rahan määrä yksistään lisäisi suoraan elinvuosien määrää. Vertauksena: tutkimusten mukaan naimissa olevat ihmiset ovat yksineläviä terveempiä, mutta sekään ei suoraan tarkoita sitä, että olisit heti hääyön jälkeen terveempi kuin ennen. Köyhyyden ja terveyden suhde on moniulotteinen ja yleensä joko toisiaan jatkuvasti heikentävä noidankehä tai toinen toistaan tsemppaava lumipalloefekti.

Miten köyhyys poistetaan?

Köyhyys on monimutkaisempi asia kuin ikinä kuvittelin. Olen aivan sekaisin kaikesta lukemastani – ja toisaalta entistä vakuuttuneempi siitä kuinka lujasti toimimaton terveydenhuolto ylläpitää köyhyyttä.

On empiirisesti osoitettu, että mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä korkeampi on kansalaisten hyvinvointi (Hänninen, Palola &
Kaivonurmi 2010). Tasa-arvoinen yhteiskunta lisää kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja keskinäistä solidaarisuutta. Eurooppalainen talousjärjestö on todennut että mitä pienemmät ovat tuloerot, sitä paremmin ihmiset yleisesti voivat (OECD:n raportti). Raporttia on heiluteltu monessa keskustelussa, mutta unohdettu usein kuitenkin mainita, että eriarvoisuuden negatiivinen vaikutus johtuu nimenomaan tulojakauman köyhimpien tuloeroista ja niistäkin vain silloin, kun tuloerot heikentävät kouluttautimisen mahdollisuuksia tai kannustimia. Tulojakauman yläpään tuloerot eivät sen mukaan lisää eriarvoisuutta tai heikennä talouskasvua. Kansalaisten hyvinvointia lisää siis parhaiten tasa-arvo ja yhtäläiset mahdollisuudet unelmoimiseen ja unelmien toteuttamiseen. Tätä tukee parhaiten laadukas koulutus ja toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Autetaanko ihmistä vaikeassa tilanteessa parhaiten sillä, että annetaan jo mahdollisesti elämänhallinnan menettäneelle lisää rahaa? Vai saisiko tilannetta parannettua motivoimalla ihminen sairauksiensa hoitoon ja kannustamalla häntä huoliensa läpikäyntiin? Tukisiko jaksamista parhaiten helposti saatavilla oleva ja ihmisen omaan arvioon perustuva tarvepohjainen sosiaalitoimen apu ja tuki? Vähenisikö köyhyys ja siitä aiheutuvat negatiiviset terveysvaikutukset, jos häpeän ja syyllistämisen kulttuuri maassaamme loppuisi?

Kukaan ei halua olla köyhä eikä köyhyys ole koskaan köyhän ihmisen syy. Yhteiskunnalla on vastuu tukea ihmisiä niin että he pääsevät jaloilleen – ja pysyvät siellä.

lähteet: Koyhyys-syita-ja-seurauksia, wikipedia:köyhyys, HS:Raha, stat.fi, uusisuomi.fi/elepomaki