Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 3: Lautakuntapaikkatoive ja lastenhoitohommia

”Missäs sun lapset on, kun olet täällä kokouksessa?”

”Oletko ajatellut miten hoidat lapset ja työn ja kodin kaiken tämän poliittisen vastuun lisäksi”

Hohhoijaa ja anna mun kaikki kestää. En ollutkaan vielä ikinä ennen henkilökohtaisesti törmännyt näin fossiilimaisiin, alentaviin, loukkaaviin ja jollain tapaa niin äärettömän lapsellisiin ajatuksiin. Suorastaan mielenkiintoista siis tavata tällaista ajatuksenjuoksua!

Ensinnäkin: Oulun kaupungin hallintosäännön mukaan valtuutettu saa palkata lastenvahdin kaikkien koulutusten ja kokousten ajaksi, jos hoitoa ei muutoin saa hoidettua.

Toiseksi: minulla on kotona puoliso, jonka vastuu perheestä on täysin sama kuin minun vastuuni.

Hallintosäännön kuikerot eivät täysin avautuneet minulle ja selvittelin epäselvyyksiä lastenhoidon osalta:

1. korvataan hoitajan palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset edellyttäen, että luottamushenkilö lääkärintodistuksella tai muilla asiakirjoilla osoittaa, että hoitajan palkkaaminen on ollut välttämätöntä —— Lääkärinkorvauksella?? Oikeasti? Minkähänlaisella? Itse en lääkärinä lähtisi koskaan kirjoittamaan todistusta, jossa todistan epämääräisiä asioita tai toisaalta täysiä itsestäänselvyyksiä kuten tässä oikeustoimikelpoisen henkilön luotettavuutta. Onneksi sain kaupungilta nopean vastauksen, että oma kirjallinen ilmoitus hoitajan palkkaamisen välttämättömyydestä riittää.

2. Korvauksen maksaminen edellyttää, että luottamushenkilö esittää allekirjoitetun sopimuksen hoitajan palkkaamisesta ja selvityksen lakisääteisten työnantajamaksujen suorittamisesta. —— Lastenhoitajan voi palkata joko firmasta tai yksityishenkilönä, kunhan asianmukainen sopimus ja työnantajamaksut sekä ohjeen mukaiset kaupungille toimitettavat dokumentit ovat kunnossa. Korvaus maksetaan tositteita vastaan, eli jo toteutuneet ja maksetut kulut korvataan.

Mutta mitäs sitten, jos minulla ei olisi varaa maksaa lastenhoitopalvelua itse etukäteen? Varsinkin elokuulle pitää olla melko hyvä kassa koossa kun laskut pitää olla maksettu ennen kuin saa korvauksen ja rahat tilille. Laskut pitäisi mielestäni voida osoittaa suoraan kaupungille. Tämä voisi lisätä demokratiaa, kun myös vähätuloisilla pienten lasten yksinhuoltajavanhemmilla olisi mahdollisuus lähteä valtuustoon.

Valtuustopaikkatoive esitetty

Jokainen valtuustoon valittu valtuutettu ottaa valtuuston lisäksi myös jonkin poliittisen pallin lautakunnasta tai muusta toimielimestä. Paikat jaetaan puolueiden kesken vaalimenestyksen ja neuvottelutaitojen mukaan ja tähän hommaan menee viikkoja. Tietämättömänä kaikesta glooriasta mietin vain, että miksi tällainen vääntö ja viikkojen kääntö? Huomaako kukaan eroa, jos vain heitetään noppaa ja arvalla kukin menee jonnekin…?

Minun ensimmäisenä toiveenani oli sitten loppuen lopuksi hyvinvointilautakunnan jäsen ja hallituksen varajäsen. Kuntalain (74 §) mukaan kelpoinen lautakuntaan ei ole henkilö, joka on palvelussuhteessa ko. lautakunnan alaisessa yksikössä, eli toisin sanoen jos palkan maksaa Oulun kaupungin hyvinvointilautakunta ja siksi pelkäsin etten lääkärinä voi olla hyvinvointilautakunnassa. Konsultoin kaupungin lakimiestä ja hänen mukaansa Oysissa ja yhteispäivystyksessä työskentely on sallittua huolimatta siitä, että toimintaa rahoittaa merkittävästi Oulun kaupunki. Myös satunnaiset lyhytkestoiset keikkatyöt Oulun kaupungin terveydenhuollon yksiköissä eivät aiheuta vaalikelpoisuuden menettämistä. Rakastan päivystämistä ja inhoan terveyskeskushommaa joten kun päivystämään pääsee ja terveyskeskukseen ei oli valinta harvinaisen selvä!

Nyt odottellaan sitten miten neuvotteluissa käy ja mikä nakki napsahtaa. Myös sote-uudistus mietityttää: hyvinvointilautakunnan homma loppuu 1.1.2023 ja sitten tulee hyvinvointialueet ja uudet vaalit? Pitäisikö lähteä sinne ehdolle..?

Mutta nyt eka lomaillaan! Ihanaa, rentouttavaa, armollista ja aikaansaavaa kesää kaikille! 💛

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 2. Miten voitetaan vaalit?

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 2. Miten voitetaan vaalit?

Vaalikooma alkaa helpottaa ja ajattelin nyt mahdollisia seuraavia vaaleja (?!?!) varten kirjata ylös näiden kuntavaalien 2021 onnistumiset ja kehittämisenpaikat.

Vaalihuumaa Rotuaarilla yhdessä Mari-Leena Talvitien kanssa!

Kiva käydä juttuja läpi ja huomaan taas kerran olevani epämääräisen epäjärjestynyt, mutta aikaansaava projekti-ihminen. On mukava suunnitellla, toteuttaa, miettiä, heittäytyä, pohtia ja puskea. Projektin päättyminen on kuitenkin aina niin äärimmäisen tylsää riippumatta lopputuloksesta. Siksikin varmaan väsy painaa, kun nyt ei ole selkeää konkreettistä kiintopistettä mihin keskittyä ja mistä innostua… Jospa valtuustoneuvottelujen tulos pian selviää – ja samalla uusi kiintopisteeni!

Vaalibudjetin kehittyminen

Vaalibudjettini oli alun alkaen maltilliset 500 e sisältäen puoluemaksun (200e). Loput 300 e olin ajatellut kuvausvaatteisiin (koska halusin todella panostaa kuvaan), autotarroihin ja someen.

Matkan varrella tuli erilaisissa yhteyksissä puhetta, että olen ehdolla ja sain lopulta jopa kuusi sponsoria kampanjalleni!! Ensimmäisen diilin hoiti mieheni, seuraavan tuttavani ja neljä muuta hoidin ihan ite! Aluksi tuntui tosi hankalalta pyytää ihmisiltä rahaa, mutta homma helpottui huomattavasti teroitettuani itselleni etten kerää rahaa itseni vaan paremman Oulun puolesta. Oman kasvokuvan tunkeminen joka paikkaan tuntui sekin aluksi niin tyrkyltä, itseriittoiselta ja ahdistavalta, mutta siihenkin tottui yllättävän äkkiä; ihmisten pitää tunnistaa minut, jotta osaavat äänestää hyvän tyypin valtuustoon.

Flaijerit 👌

Budjetin kasvaessa mainosväylät laajenivat: ensin ostin bussimainokset, sitten kuvasin vaalivideon, sitten tilasin flaijerit. Loppusuoralla innostuttiin vielä yhteen lehtimainokseen. Kovasti olisin halunnut kasvoni pääväylien suuriin digitauluihin, mutta rahat olivat siinä vaiheessa jo loppu.

Vaalibudjetti

MENOT:

  • puoluemaksu 200 e
  • vaalikuva 340e (sis. vaatteet, hiukset, meikki)
  • painomateriaali 250 e (käyntikortit + pääsiäsikortit + tulitikkuteipit + autotarrat)
  • 415 e (2000 flaijeria + 5 julistetta)
  • fb+instagrammainokset 260e
  • vaalivideo 550 e
  • postimerkit+kuoret 200e
  • karkit 50 e
  • bussimainost 350
  • lehtimainos 100 e
  • heijastinliivi 20e

TULOT:

  • 350 e (yritys)
  • 750 e (yritys)
  • 415 e (yritys)
  • 50 e (yksityshenkilö)
  • 100 e (yksityishenkilö)
  • 750 e (yritys)

Itselleni jäi maksettavaa 320 e + aika + vaiva+ rikkoutunut lamppu kiireessä + turhat ostosreissut ajatuksissaan kun jättää just sen maidon ostamatta mitä meni ostamaan koska ajatukset jossain sosiaalihuoltolaissa… Kaiken kaikkiaan kyllä siis superhyvin meni budjetin suhteen!

Bussimainos yhdessä Niilo Heinosen kanssa!

Vaalistrategia – mikä toimi, mikä ei?

Minun vaalistrategiani oli äärimmäisen yksinkertainen: luovasti, pelotta ja innolla kaikkea mahdollista resurssien mukaan. Alkuun tutustuin verotukseen, köyhyyteen, valtuuston toimintaan ja kaupungin asikirjoihin. Aloin seurata paikallisuutisia tarkemmin, osallistuin facebookin keskusteluihin ja rakensin kotisivuja. Kokosin huipputiimini, jota ilman en olisi tullut valituksi. Kävelytin jo tammikuussa koiraa heijastinliivi päällä, jossa luki nimeni+ ”äänestä naapuriasi”, vaikka kukaan ei varmasti älynnyt vielä mistä ihmeen vaaleista on kyse! Aloin hahmotella käyntikortteja ja luovia tapoja saavuttaa ihmisiä liikaa itseäni tyrkyttämättä. Askarreltiin lasten kanssa pääsiäiskortit naapurustoon, johon lisäsin ehdokasmainokseni. Kiersin hienolla ilmalla biitsejä jakaen karkkia ja flaijereita. Kerran pönötin Oulujoen varressa kaataen kahvia ja jutellen politiikkaa hirveässä viimassa. Instastoria aloin tehdä päivittäin. Kirjoitin kalevaan kolmesti. Kirjoitin blogia. Otin kantaa kahvipöydässä ja lenkkipolulla. Keskustelin ystävällisesti ja asiakeskeisesti oman keskeneräisyyteni myöntäen kaikesta ja kaikkialla. Pyöräilin tarroitetulla laatikkopyörällä leikkipuistoon, kaupungille ja hautausmaalle. Kolmeen autoon laitatin autotarrat. Bussimainos tuli viikoksi juuri ennen vaaleja. Yksi lehtimainos tehtiin upealla naisehdokasporukalla viimetinkaan. Viimeiset viikonloput ennen vaaleja jaoin karkeilla koristeltuja ylijääneitä käyntikortteja torilla ja Rotuaarilla. Lopuksi vain toivoin parasta.

Forumin vaaliliite

Kaiken lähtökohtana oli minunlainen tekeminen. Tärkeintä on ollut tajuta, että minä kelpaan politiikkaan tällaisena hulluttelevana, tietämättömänä ja väsyneenä äiti-ihmisenä. Nyt tuntuukin jo hassulta se, kuinka kuvittelin inhimillisyyden vievän vakavastiotettavan poliitikon viitan ulottumattomiini vaikka homma on nimenomaan päinvastoin: lähestyttävää, rehellistä ja samaistuttavaa ehdokasta on helppo äänestää.

TOIMIVAT JUTUT:

  • ajatuksella kirjoitetut blogipostaukset ovat parhaimpina päivinä keränneet yli 200 lukijaa
  • FB- ryhmä Kuntavaalit 2021 oli hyvä oppimisalusta itselleni ja muutama äänestäjäkin löytyi sitä kautta
  • autoteippaukset olivat 6 viikkoa kolmessa eri autossa eripuolilla Oulua ja toimivat mielestäni hyvin (näillä alueilla eniten ääniä)
  • kohdennetut mainospostit naapurustoon ja lääkärikollegoille
  • Vaalivideo! Koronan vuoksi kaikki äänestäjien tapaaminen oli kiellettyä ja halusin luoda videon kautta ihmisille tunteen, että ovat tavanneet minut. Panostin videon juoneen ja laatuun. Videota on nyt katsottu pelkästään facebookissa yli 10 000 kertaa!
  • Fb ja instamainonta tavoitti hyvin! Tätä lisää!

EI NIIN TOIMIVAT JUTUT

  • en nähnyt bussimainostani kertaakaan (näkikö kukaan muukaan??) ja oikeastaan huomattavasti edullisemmaksi ja tehokkaammaksi olisi tullut käyttää rahat someen/autoteippauksiin
  • käyntikortit oli ihan turhia! Loppusuoralla tosin teippasin niihin karkit ja jaoin Rotuaarilla (meni paremmin kaupaksi kuin pelkät flaijerit)
  • flaijerit ovat täysi mysteeri. Panostin laatuun ja sisältöä hiottiin. Tilasin painotuotteet paikallisilta firmoilta ja tilasin niitä maltilliset määrät (käyntikortit 500 kpl, tulikkutarrat 200kpl, pääsiäiskortit 500 kpl, flaijerit 2000 kpl). Jakamiseen meni monta iltaa. Olisikohan pelkkä some ja kokoomuksen yhteismainokset kuitenkin riittääneet? Tuntuu hullulta, jos jokainen ehdokas tilaa samat ja enemmänkin? Voisiko seuraava kampanja olla flaijeriton?
  • Vaalikuva. Tottakai kävi niin, että hartaasti valittu farkkupaita oli kuvassa aivan liian vaalea, kallis meikki liian tumma, tukka liian iso ja minä sitten kaiken kukkuraksi muutenkin vaan outo. Itkin yhden illan kummallista kuvaani, jossa en ole minä vaan joku muu. Päädyin ottamaan uuden kuvan ja maksamaan lystistä 150 e lisää. Menin kuvaan ystäväni kanssa (hän varmisti, että näytän itseltäni) , meikkasin itse ja laitoin päälleni värikkään paidan (vihreä), jotta erottuisin tällä kertaa taustasta ja toisaalta myös puolueen satapäisestä joukosta yhteismainonnassa. Yleensä en ahdistu ulkonäköasiosita ollenkaan, mutta nyt kun tiesin kuvani leviävän sinne sun tänne piti sen näyttää minulta. Onneksi menin uuteen kuvaan!
Oulun kokoomus

Näin jälkikäteen katsottuna olen tehnyt valtavasti hommia. Kaikki tuntui kuitenkin muutamaa viimeistä viikkoa lukuunottamatta helpolta ja erittäin luontevalta. Olin minä ja luotin siihen, että tiedän mitä teen ja että minulla on oikeasti jotain annettavaa. Lopputulos oli huikeat 537 ääntä eli 0.6% kaikista kaupunkimme äänistä. Vertailukohtana ihana, osaava ja suosittu kansanedustajamme Mari-Leena Talvitie sai 1232 ääntä eli 1.4% äänistä. Oulun kokoomuksen valtuutetuksi olisi riittänyt 286 ääntä eli menin heittämällä sisään! Saapa nähdä mihin leikkiin sitä tulikaan lähdettyä mukaan!

Laitetaan hyvät ideat jakoon: mikä vaalimainonta on ollut sitä toimivinta mainontaa? Minkälainen vaalimainonta ärsyttää/kiinnostaa/hymyilyttää?

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 1. Vaaliblues ja lautakuntapaikka

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 1. Vaaliblues ja lautakuntapaikka

Vaaliblues

Sunnuntai oli täynnä intoa, jännitystä, iloa ja juhlamieltä! Olin niin häkeltynyt, kun äänimäärä laskennan edetessä vain kasvoi ja kasvoi ja kasvoi – ja kasvoi! Lopputulos oli huikeat 536 ääntä! Ja tittelinä seuraavat neljä vuotta Rouva kaupunginvaltuutettu. Onhan tää nyt hienoa!

Mutta voi kauhea kuinka kamala maanantai sitten olikin! Korkealta riemupilvistä tultiin alas ja kovaa. Yöunet jäivät sunnuntaiyönä vähäisiksi, mutta kyllä koko vaalikampanja on vienyt kaikesta ihanuudestaan huolimatta yllättävän paljon energiaa. Olo oli vaalien jälkeisenä päivänä tyhjä ja turta, itketti, ärsytti ja turhautti kaikki. Mietin mihin sitä tulikaan lähdettyä mukaan ja että haluanko tätä oikesti?

Tuntuu pahalta myöntää miettivänsä masentavia, kun niin moni äänesti juuri minua ja niin moni halukas jäi ilman valtuustopaikka. On kuitenkin äärimmäisen inhimillistä kokea ristiriitaisia tunteita itselle suurten juttujen edessä. Samoihin ajatuksiin törmäsin pääsykoerutistuksen tai raskauksien kanssa; pitkän ja iloisenkin odotuksen loputtua minulla on usein ollut tyhjä ja masentunutkin olo. Avain takaisin tasapainoon onkin juuri omien ristiriitaisten ajatusten tuomitsematon kuuntelu ja läpikäynti luotettavien läheisten kanssa.

Lautakuntapaikan valinta

Heti vaalipäivästä seuraavana päivänä on valtuustoryhmän eli meidän tapauksessa kaupungin valtuustoon valituksi tulleiden kokoomuslaisten ja neljän varajäsenen kokous. Ensimmäisessä kokouksessa päätetään mm. neuvottelijat puolueiden välisiin neuvotteluihin. Neuvotteluissa neuvotellaan luottamushenkilöt kaupunginhallitukseen, lautakuntiin, johtokuntiin ja muihin toimielimiin (ks kuva!).

Olen mietiskellyt hyvinvointilautakuntaa, sivistys-ja kulttuurilautakuntaa sekä yhdyskuntalautakuntaa. Jos (ja kun) menen terveyskeskukseen töihin joutuisin jääväämään itseni hyvinvointilautakunnasta. Jos hallituksen kaavailema sote tulee, loppuu hyvinvointilautakunnan työ seinään 1.5 vuoden kuluttua. Näillä näkymin itselleni tutuimmat hommat ovat siis valitettavasti nyt poissa laskuista… Rakennukset, rakentaminen ja tonttipolitiikka ovat kiinnostaneet aina eli siinä mielessä yhdyskuntalautakunta olisi passeli. Toisaalta sivistys-ja kulttuurilautakunnassa pääsisi ehkä parhaiten vaikuttamaan terveyden ylläpitoon ja aiheet ovat omasta arjesta hyvinkin tuttuja. Ja mitä noissa kaikissa muissa paikoissa tehdään? Hankalaa. Ja toiveet pitää jättää jo huomenna torstaina… Onneksi kokoomus järjestää illalla infon.

ouka.fi

Mielenkiintoisia pomintoja hallintosäännöstä:

  • Kaupungivaltuuston puheenjohtaja saa 2750 €/kk (ei ansionmenetyskorvauksia tai kokouspalkkioita erikseen) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja 5500 €/kk (ei ansionmenetyskorvauksia tai kokouspalkkioita erikseen). Valtuuston varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsenet sekä varapuheenjohtaja saavat 250€/kk. Yhdyskunta-, hyvinvointi- sekä sivistys- ja kulttuurilautakuntien puheenjohtajat saavat 2750€/kk.
  • Kuntalaissa tarkoitettujen kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot:
    1. kaupunginvaltuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 150 euroa/kokous
    2. lauta- ja johtokunnat, niiden jaostot ja toimikunnat 115 euroa/kokous
    3. viranomaisen päättämä seminaari, koulutus- tai informaatiotilaisuus tai vastaava kaupungin järjestämä tilaisuus 85 euroa/tilaisuus
  • Jos luottamushenkilöllä on alle 10 -vuotias lapsi, puoliso tai hän toimii lain tarkoittamana omaishoitajana henkilölle, jota ei voi jättää luottamustoimen hoidon ajaksi ilman ulkopuolista hoitajaa, korvataan hoitajan palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset edellyttäen, että luottamushenkilö lääkärintodistuksella tai muilla asiakirjoilla osoittaa, että hoitajan palkkaaminen on ollut välttämätöntä. Korvaus maksetaan alalla yleisesti noudatettavan tason mukaisesti.

Opettelua, kysymistä, ihmettelyä – ja taas opettelua

Sääntöihin ja pöytäkirjoihin tutustuminen on mielenkiintoista ja tylsää samaan aikaan. Samalla tulee tutuksi poliitikkojen ja politiikan rakenteiden kanssa ja olenkin ollut huomaavinani viestintäongelmia (kokouskutsu ei tule ajoissa) ja ylimielisiä vastauksia (”se lukee kuntalain momentissa tämä ja tuo, kaikkihan sen tietää”). Kaikilla tuntuu myös olevan hirveä kiire rakentaa uutta valtuustoa ja jakaa valtaa, vaikka mitä väliä olisi parilla päivällä, että sais vähän levätä…? Yllätyksiä tulee jatkuvasti (ai näin paljon kokouksia? Ai saa kuitenkin lapsenvahdin, ihanaa!). Jännityksellä odotan mitä muuta tulee yllätyksenä, kun ymmärrettävästikin vanhat politiikassa pitempään olleet eivät hoksaa kaikkea kertoa eikä uusi osaa niistä kysyä.

Onneksi apua tarjotaan aktiivisesti ja ystävällisesti koko ajan ja aina on joku jolle soittaa. Ihania ihmisiä on ympärillä paljon niin politiikassa kuin lähipiirissäkin. Tästä on hyvä jatkaa ihmettelyä.

Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Rauhan Tervehdys-lehti haastoi kuntavaaliehdokkaat mukaan Yhteisvastuukeräykseen, jonka teemana oli ikäihmisten aseman parantaminen Oulussa. Haaste poiki hienoja ideoita aina esteettömyyden lisäämisestä lavatansseihin!

Kokeneena lastenneuvolan kuluttajana minä haluisin Ouluun aikuistenneuvolan.

Terveyskeskuksessa ja päivystyksessä tapaa paljon ikääntyneitä potilaita, jotka ovat menneet huonoon kuntoon mm. heikon syömisen, lääkkeiden omatoimisen lopetuksen tai pelon ja ahdistuksen vuoksi. Olisi inhimillisesti oikein ja taloudellisestikin järkevää tarjota ikäihmisille helposti saavutettavissa olevaa terveysneuvontaa sekä tukea ja apua arjen pieniin terveysongelmiin.

Tällä hetkellä Oulunsalossa toimii ajatuksiani hyvin lähellä oleva terveyspiste. Soittelin vetäjälle ja juteltiin pitkät pätkät ennaltaehkäisyn tarpeesta ja vaikuttavuudesta. Terveyspointissa ikäihmiset saavat maksutonta neuvontaa terveysasioissa, verenpaineen mittausta sekä henkistä tukea. Terveyspisteen toiminnasta vastaa vapaaehtoiset terveydenhuollon ammattilaiset yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Hienoa työtä, mutta miksi näin tärkeä toiminta pyörii vapaaehtoistoimin ja pelkillä avustuksilla?

Haluan Ouluun lisää terveysneuvontaa ja sairauksien ennaltaehkäisyä kaiken ikäisille ihmisille. Vastasin Rauhan tervehdyksen haasteeseen näin:

”Valtion huoltosuhde on hälyttävän heikko: vuonna 2019 sataa työssäkäyvää henkilöä kohti oli jopa 133 ei-työssäkäyvää henkilöä. Huoltosuhteen heikentyessä on entistä tärkeämpää, että jokainen työkykyinen olisi töissä. Työtä tekevät ihmiset tuottavat veroeuroja, joilla taataan hyvälaatuisten palveluiden olemassaolo. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää huomata se, mistä veroeurot tulevat; uusia veroeuroja ja niitä tuottavia työpaikkoja syntyy vain ja ainoastaan yrityksiin. Ikäihmisten asemaa parannetaan parhaiten turvaamalla yritysten tehokas toiminta. Huoltosuhdetta tasapainottamalla takaamme sen, että hoitajamitoitus on riittävä, lääkäriin pääsee ja elämä on myös ikäihmisenä onnellista ja omannäköistä.”

Olen huolissani omasta vanhuudestani: riittääkö Oulun rahat ja resurssit siihen, että minäkin pääsen vanhana hoitoon? Jos hoidon laadusta ja riittävyydestä ollaan jo nyt huolissaan, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Terveydenhuoltoalan ammattilaisten työhyvinvointiin satsaaminen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn panostaminen juuri aikuisneuvolan tyyppisillä ratkaisuilla säästää rahaa, mutta riittääkö sekään?

Upea Oulu ja upeat oululaiset

Mitkä ovat Oulun kaupungin vahvuudet? Entä mitkä ovat sinun omat vahvuutesi – tai koulusi, työpaikkasi tai perheesi vahvuudet? Missä olemme hyviä ja miksi? 

Oulussa on upeat puistot ja pyörätiet. Oulussa on omanlainen, puhutteleva ja maanläheinen kulttuuri, jonka moninaisuuteen pääsee kiinni jo lyhyellä kävelyllä Pikisaaresta Valkeaan. Me oululaiset nautimme spontaaneista kohtaamisista, tuulisista jääkävelyistä, leppoisista torinlaidalla istuskeluista sekä positiivisesta pöljyydestä. Parhaimmillaan koulussa ja työpaikalla on kivaa ja kotona turvallista.

Mahdollisuuksien Oulu

Kehittymisen kannalta on inhimillistä ja välillä järkevääkin listata toimimattomuuksia. Usein ajattelemme, että vain epäkohtien esille nostaminen auttaa niiden korjaamisessa. Valituksen keskellä unohtuu kuitenkin liian usein se, mikä on jo hyvin ja toimivaa. Miten kävisi, jos keskittyisimme tutkimaan vahvuuksia tarkemmin? Terveyttä on helpompi vaalia kuin sairautta hoitaa – ja onnistumisiin keskittymällä hyvää on mahdollista jalostaa vieläkin paremmaksi. 

Voisiko Oulu aloittaa järjestelmällisen ja tavoitteellisen kaupunkilaistensa hyvinvoinnin ja onnistumisten mittaamisen? Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnissa käytössä olevan ja Soccan kehittämän aikuisten hyvinvointimittarin tarkoituksena on auttaa ihmisiä hahmottamaan vahvuuksiaan ja alueita, joilla hyvinvointia on mahdollista kehittää tai lisätä. Onko minun vahvuuteni toimintakyky, toiveikkuus, elämänhallinta vai kenties kyky kohdata vastoinkäyminen lannistumatta? Myös omien arvojen kirkastaminen ja elämän merkityksen miettiminen tekevät meille kaikille hyvää.

Voisiko Oulu kehittää oman mittarinsa, joka mittaisi kaupunkilaisten tyytyväisyyttä itseensä, mutta myös tyytyväisyyttä kaupungin palveluihin, kaupunkikulttuuriin, turvallisuuteen, innovatiivisuuteen ja yritysmyönteisyyteen? Vastausten perusteella voisimme keskittyä kehittämään jo olemassa olevaa hyvää vieläkin paremmaksi. Samalla voisimme perustellummin pyrkiä eroon oululaisten hyvinvointia heikentävistä asioista.

Sitä saadaan mitä mitataan, joten olisiko jo aika mitata oululaisten ja Oulun hyvinvointia – koska juuri sitä me tarvitsemme kipeästi lisää.

kirjoittajat: Mono Kuoppala (kok.), Erika Taube-Säkkinen (kok.)

Kaiken korjaava ennaltaehkäisy – mitä se on?

Kaiken korjaava ennaltaehkäisy – mitä se on?

Hallitus keskittyy soteen, oppositio terapiatakuuseen ja Oulu lastensuojelunsa kasvaviin ongelmiin – ja hyvä niin! Kuitenkin – kuten jo lähes jokainen tiedostaa – ongelmien ennaltaehkäisy olisi huomattavasti halvempaa ja inhimillisempää kuin ongelmien korjaaminen. 

Mitä se kaiken korjaava, upea, hehkeä ja maailmankuulu ennaltaehkäisy sitten on? Poliitikot puhuvat perhetyöntekijöiden, psykologien ja lääkäreiden lisäämisestä, vaikka tosiasiassa ennaltaehkäisy alkaa huomattavasti matalammalta portaalta ja paljon aiemmin ennen minkään ammattilaisen vastaanottoa. Parasta ongelmien ennaltaehkäisyä on hyvän mielen ylläpitäminen ennen sen menettämistä.

Mielenterveyttä ylläpitää helppo lähiluontoon pääsy sekä vähäinen melu- ja äänisaaste. Luonnossa liikkuminen lievittää tutkitusti stressiä ja laskee verenpainetta. Lisääntynyt pitkäkestoinen stressi ja korkea verenpaine ovat yhteydessä sydän – ja verisuonisairauksien sekä mielenterveysongelmien puhkeamiseen.

Pitkäaikainen melualtistus, kuten esimerkiksi asuminen vilkasliikenteisen kadun varrella voi aiheuttaa unihäiriöitä, nostaa verenpainetta ja heikentää keskittymiskykyä. Unihäiriöt ovat yhteydessä mm. ylipainoon ja masennukseen, korkea verenpaine aivoverenvuotoon ja heikko keskittymiskyky oppimisvaikeuksiin. Maailman terveysjärjestön mukaan melu on toiseksi merkittävin ympäristöön liittyvä terveysongelmien aiheuttaja heti ilmansaasteiden jälkeen.

Valosaaste eli keinotekoinen ja häiritsevä valo on liitetty stressihormonien kohoamiseen ja tätä kautta heikompaan uneen ja ylipainoon. Valosaasteeksi luetaan esimerkiksi välkkyvät mainosvalot ja liikenteen valot.

Mielenterveyttä ylläpitää turvallinen ja stressitön lapsuus. Henkistä ja fyysistä kasvua tukeva lapsuus on tasapainoisen aikuisen ihmisen mielenterveyden perusta. Lapsi tarvitsee päivittäin rauhallisen ja kannustavan kohtaamisen turvallisen aikuisen kanssa. Kohtaaminen on sitä, että kuunnellaan tuomitsematta mitä lapsi kertoo, katsellaan hänen leikkiään välillä siihen myös osallistuen, tuetaan raivon hetkellä ja selitetään turhautumatta ja ikätasoisesti maailman ihmeellisyyksiä.

Kiusaaminen liittyy stressiin ja on hyvin tavallinenkin ilmiö lasten keskuudessa: siinä harjoitellaan toisten kunnioittamista, empatikykyä ja vallan ottamista. Nämä taidot kehittyvät syntymästä lähtien eikä masentuneen isän tai alkoholisoituneen äidin lapsi ole ilman ulkopuolista tukea yleensä oppinut yhtä empatiakykyiseksi kuin terveen ja tasapainoisen vanhemman lapsi. Liian suuret opetusryhmät vähentävät mahdollisuutta puuttua terveellistä kinastelua rankempaan koulukiusaamisen ja toisaalta heikentävät myös päivittäistä lapsen aidon kohtaamisen mahdollisuutta.

Myös lähisuhdeväkivalta eli fyysinen kuritus tai henkinen pahoinpitely kuten esimerkiksi nöyryyttäminen lisäävät lapsen stressiä ja ovat yhteydessä masennukseen ja ahdistukseen.

Lapsiperheköyhyys vaikuttaa sekin ihmisen terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – ja pääosin kielteisesti. Köyhyys kaventaa mahdollisuuksia osallistua elinpiirin tavanomaiseen elämään, lisää ulkopuolisuuden kokemuksia, aiheuttaa häpeää ja lisää näin ollen syrjäytymisriskiä.

Mielenterveyttä ylläpitää avoin ja ystävällismielinen yhteiskunta, joka hyväksyy jokaisen kansalaisen sellaisenaan ilman tuomitsemista, arvostelua tai häpeän kokemusta – siis myös narkomaanit, transsukupuoliset ja yksin lapsia hankkivat naiset. Kaupungin pitää profiloitua ihmisten tasa-arvoa aidosti kannattavana toimijana. Avoimuus, terve uteliaisuus ja tuomitsemattomuus ovat hyvinvoivan mielen ja kaupungin terveen hengen lähtökohtia. Ihmisarvo ei voi edes rivien välistä olla kiinni seksuaalisesta suuntautumisesta, taloudellisesta asemasta tai uskonnollisuudesta.

Kaupunginvaltuustot voivat päätöksillään vaikuttaa siihen, minkälaiseksi kaupungin palvelut muodostuvat ja mihin kaupungissa käytetään rahaa. Me voimme äänestäjinä vaikuttaa siihen, rakentuuko kaupungista mielenterveyttä ylläpitävä ja näin mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevä kaupunki vai ei.

Mielestäni nykyiset päättäjät sekä valtion että kunnan tasolla eivät täysin ymmärrä sosiaalisten ja mielenterveydellisten ongelmien juurisyiden tärkeyttä mietittäessä toimivimpien ennaltaehkäisymenetelmien käyttöönottoa. Kivakouluhankkeet tai lastenpsykiatrien määrän lisäykset eivät tule ratkaisemaan ongelmia koskaan, jos peruspalveluiden heikkoon laatuun ei huomata puuttua oikealla tavalla ja juuri nyt. Tarvitsemme matalan kynnyksen kotiapua, kasvatusneuvontaa, tukea ja toivoa arjen myllerryksessä. Tarvitsemme tiuhemmin järjestettyjä ja perheen asioihin kunnolla aikaa upottavia neuvolakäyntejä. Tarvitsemme pienempiä opetusryhmiä, terveysturvallista ympäristöä ja tuomitsematonta ihmisten kohtaamista. Tarvitsemme parempia tunnetaitoja, ajantasaista seksuaalikasvatusta ja huomattavasti aiempaa enemmän armollisuutta itseä ja toisiamme kohtaan.

Mielenterveyshoidon järjestämisen koukerot, erinäiset viestintäkampanjat, poliittiset aloitteet ja sosiaalityöntekijöiden koulutuksen lisäämiset ovat täysin toissijaisia asioita mietittäessä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä. Mielenterveysongelmia pitää erityisesti ja ehdottoman ensisijaisesti lähestyä sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöön liittyvien seikkojen kautta. Parasta mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä on hyvän mielen ylläpito.

lähteet: Duodecim: Lastenpsykiatria, Purtle et al. Population-Based Approaches to Mental Health

Oulu tukee tonttikauppaa terveyden ohi

Oulun kaupunki on jo pitkään tukenut yhteisillä verorahoillamme keski- ja hyvätuloisten tonttihankintoja. Puhumme kauniisti kohtuuhintaisen asumisen tukemisesta ja tasa-arvosta, vaikka tosiasiassa kaupungin toiminta on räikeästi juuri päinvastaista. Miksi Oulussa toimitaan näin? Miksi me tuemme keski-ja hyvätuloisten tonttiostoja toimivien palveluiden turvaamisen ohi?

Vuonna 2021 Oulun kaupunki asetti haettavaksi 116 omakotitalotonttia. Niistä 30 myytiin tarjousten perusteella keväällä ja loput 80 arvotaan syksyllä. Tarjousten perusteella myytäessä tontin hinta määräytyy sen mukaan kuka tarjoaa eniten, kun arvonnassa tontin hinta on määritelty kaupungin puolesta valmiiksi – ja vieläpä melko alas. Arvonnassa olevan tontin hinta asetetaan siis yhteistuumin alle markkinahinnan eli alle sen hinnan, mihin hinta tarjouskaupassa voisi parhaimmillaan nousta. Kaupunki tukee rahallisesti tarjouskauppahinnan ja arpaijaishinnan erotuksen verran ostajien tonttikauppaa – vuositasolla siis mahdollisesti jopa yli 800 000 euron edestä!

lähde: ouka.fi

Kun Hiukkavaaran halutuinta tonttia haki 118 hakijaa ja vain yksi sen sai, olisi hinta tarjouskaupalla voinut nousta korkeaksikin. Mikäli kaikki tontit myytäisiin tarjouskaupalla halutuimpien tonttien hinta todennäköisesti nousisi ja toisi kaupungin kassaan kovasti kaivattuja lisätuloja. Miksi hukkaamme mahdollisuuden korkeampiin verotuloihin?

Vasta-argumenttina markkinatalousvetoiseen tonttikauppaan on käytetty alueiden eriytymistä tulotason mukaan sekä tonttihintojen karkaamista pilviin. Huoli rikkaiden ja köyhempien asuinalueiden eriytymisestä on aiheellinen, mutta keski- ja hyvätuloisten tonttikauppojen tukeminen ei ole tähän oikea lääke. Alueellista eriytymiskehitystä eli segregaatiota voidaan tutkimusten mukaan ehkäistä monipuolisella kaavoituksella, laadukkaalla varhaiskasvatuksella ja koulutuksella sekä hyväksyvällä, sosiaalisia kontakteja lisäävällä ilmapiirillä. Huoli tonttihintojen hallitsemattomasta nousemisesta on sekin aiheellinen ja hallittavissa kysynnän ja tarjonnan lain avulla: hinnat pysyvät kohtuullisena, jos kaupunki kaavoittaa tontteja tarpeeksi ja vastaa ketterästi korkeaan kysyntään.

Tonttiarpajaisten taustalla on kaunis ajatus siitä, että jokaisella oululaisella olisi mahdollisuus omakotitalotonttiin. Nopeasti ajateltuna arvonta kuulostaa tasapuoliselta, vaikka tosiasiassa kyseessä on keski- ja hyvätuloisia suosiva ja erityisesti pienituloisten palveluita heikentävä järjestely. Kellään pienituloisella ei ole mahdollisuutta osallistua tonttiarvontaan, jos uusilla asuinalueilla halvinkin tontti on hinnaltaan 40 000 e.

Ja mitäs sitten kun arpa ei osu ja huono tuuri jatkuu vuodesta toiseen? Monen perheen kohdalla tonttiarvonta estää rakentamisen ja sen suunnittelun kokonaan, kun oman tontin saamisen aikataulusta ei ole mitään tietoa. Tällä metodilla kiireisimmät kotitaloudet karkaavat naapurikuntiin.

Pitäisikö tonttiostoja sitten tukea entistä enemmän ja entistä isommilla summilla?

Ei. Jokainen kaupungin euro joka laitetaan tonttiostojen tukemiseen on samantien pois jostain muusta. Valtuuston tehtävänä onkin päättää mihin meidän yhteiset verorahamme laitetaan – ja myös se mihin niitä ei laiteta. Vaihtoehtoiskustannuksen tärkeyttä ei saisi päätöksenteossa unohtaa koskaan.

Lopetetaan siis turha sääntely, kaavoitetaan lisää tontteja, myydään tontit markkinahintaan – ja ennenkaikkea siirretään tontinhankintatukien rahat sinne missä niitä eniten tarvitaan: mielenterveys- ja päihdetyöhön sekä lapsiperheille. Tasapuolisuutta ei ole se, että jokainen saa Rotuaarilta omakotitalotontin vaan se, että jokaisella oululaisella on yhtäläinen mahdollisuus toimivaan terveydenhuoltoon ja laadukkaaseen koulutukseen.

Jaetaan 800 000 euroa koko Oulun kesken – ei 80 onnekkaan kesken.

Työn pitäisi tukea terveyttä – ei viedä sitä

Julkaistu Kalevassa 12.2.2021

Jokainen meistä tuntee jonkun, joka on työuupumuksen vuoksi joutunut olemaan töistä pois. Työterveyslaitoksen mukaan joka neljäs työssäkäyvä kokee työstressiä, joka voi pitkittyessään johtaa työuupumukseen. Lääkäriliiton teettämän Työolot ja terveys 2019 -tutkimuksen mukaan jopa 45 % sairaalassa työskentelevistä, 53 % terveyskeskuksessa työskentelevistä ja 26 % yksityisellä lääkäriasemalla työskentelevistä lääkäreistä kokee lievää työuupumusta. Sairaanhoitajaliiton mukaan kolmannes sairaanhoitajista on uupuneita ja yhä useampi miettii alan vaihtoa. Luvut ovat hälyttävän korkeita ja kertovat toisaalta myös ammattien epätasa-arvoisesta uupumusjakaumasta; toisissa työpaikoissa työhyvinvointi toteutuu erinomaisesti, toisissa ei.

Työhyvinvointi kunniaan!

Työuupumukselle altistavia työolosuhteista riippuvia tekijöitä ovat muun muassa liian suuri työmäärä, työroolien epäselvyydet, vähäiset vaikuttamismahdollisuudet omaan työhön, rakentavan palautteen puuttuminen, epäoikeudenmukainen esimies ja sulkeutunut työyhteisö. Työuupumukselle altistavia työntekijästä riippuvia tekijöitä ovat puolestaan täydellisyyden tavoittelu, epäterveelliset elämäntavat ja työstä palautumisen laiminlyönti. 

Puutteellisen työhyvinvoinnin hinta on korkea; menetetyn työpanoksen kustannukset ovat sosiaali- ja terveysministeriön mukaan vähintään 24 miljardia euroa vuodessa.

Pääpiirteissään hinta muodostuu tapaturmista ja ammattitaudeista (2.5 miljardia), työkyvyttömyyseläkkeistä (8 miljardia), sairauspoissaoloista (3.4 miljardia), töihin sairaana menemisestä (3.4 miljardia) sekä sairaanhoidosta (7,8 miljardia).

Kun työpahoinvoinnin inhimillisen tuskan määrä sekä siitä aiheutuvat kustannukset ovat tiedossa, on aiheuttajiin ja korjaustoimiin helpompi keskittyä ja panostaa. Voisimmeko kokeilla jatkuvaa ja arkeen upotettua vuoropuheluun perustuvaa johtamista pistemäisten kehityskeskustelujen sijaan?  Voisimmeko pysähtyä miettimään miksi juuri tämä työ on tärkeää? Voisimmeko hyväksyä arvostaen ja syyllistämättä myös ne erilaiset työtavat? Voisimmeko kiittää ja kannustaa sekä antaa rakentavaa palautetta ihan joka päivä? Voisimmekoa aloittaa työolosuhteiden säännöllisen seurannan nimettömillä kyselyillä? Vastuun, vapauden ja luovuuden lisääminen luo sekä työntekijälle että työnantajalle merkityksellisyyden kokemuksen, johon hyvinvointi pitkälti perustuu. 

Oulun tulisi viimeistään nyt keskittää kaikki voimansa siihen, että töissä on kivaa; hyvinvoiva työntekijä lisää myös hyvinvoivaa taloutta. On täysin kestämätöntä, jos terveydenhuoltoalan ammattilaisista yli puolet ovat uupuneita. Työn tulisi olla paikka jossa kohdataan ihmisiä, tankataan energiaa, opitaan uutta ja saadaan kiitosta. Työnantajien pitäisi olla näkyvästi mukana vahvistamassa mielenterveyttä ja ennaltaehkäisemässä sairauksien syntymistä. Työntekijöiden pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Työn kuuluisi olla mukavaa, luoda toivoa paremmasta huomisesta ja tukea terveyttä – ei viedä sitä. 

SoTe-uudistus vie Oulun kaupungin rahat

Sosiaali-ja terveyspalvelumme eivät toimi optimaalisesti eivätkä varsinkaan tasa-vertaisesti. Sosiaali- ja terveysuudistus eli SoTe-uudistus on tarpeellinen. Hallituksen uudistussuunnitelmat kuulostavat erittäin hyviltä: Sote-palvelut yhdenvertaisesti kaikille, painopiste peruspalveluihin ja ennaltaehkäisyyn, yhdellä yhteydenotolla oikeaan palveluun. Vain rahoitus ja sen siirtyminen herättää kysymyksiä: kun yli 60% Oulun kaupungin rahoista ohjataan uuden hyvinvointialueen budjettiin kuinka käy koulutuksen, kulttuurin, pyöräteiden kunnossapidon, terveyden ylläpidon ja sairauksien ennaltaehkäisyn? Ja milloin johtaminen on koskaan parantunut sen siirtyessä aina vain kauemmaksi kaupunkilaisista?

Sote-palvelut kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle

Nykyisin kunnat ja kaupungit järjestävät ja kustantavat itsenäisenä itsehallintona sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen. Erikoissairaanhoidon palvelut kunta tai kaupunki ostaa sairaanhoitopiiriltä ja monet palvelut kuten esimerkiksi hoivapalvelut yksityisiltä yrittäjiltä. Hallituksen suunnitelmissa on, että tulevaisuudessa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä vastaisivat kuntaa suuremmat itsehallinnolliset alueet eli hyvinvointialueet. Hyvinvointialueet tuottaisivat palvelut pääosin julkisina palveluina.

Lainaus rahoitusmallista soteuudistus.fi:

”Hyvinvointialueiden rahoitusmallissa sosiaali- ja terveydenhuollon osalta rahoituspohjaa korotetaan vuosittain arvioidulla palvelutarpeen ja kustannustason kasvulla. Pelastustoimen osalta rahoituspohjaa korotetaan kustannustason kasvulla. Lisäksi kustannustasossa huomioidaan myös hyvinvointialueiden mahdolliset tehtävämuutokset. Tämän lisäksi hyvinvointialueelle myönnetty laskennallinen rahoitus tarkistetaan jälkikäteen vuosittain vastaamaan valtakunnallisesti toteutuneita kustannuksia.”

Jos rahoituspohjaa korotetaan aina tarvittaessa, mikä muu kuin hyvä tahto pakottaa hyvinvointialuetta miettimään ennaltaehkäisyn kannattavuutta? Ymmärretäänkö nähdä enää niin suurta vaivaa sairauksien ennaltaehkäisyn miettimiseksi, kun terveydenhuollon rahoitus on erillään kaikesta muusta terveyttä tukevasta toiminnasta? Ilkeä tosiasia on, että usein vasta rahapula laittaa ihmisen miettimään rahankäyttöään. Kaupungin taloutta pitäisi pystyä ajattelemaan kokonaisvaltaisesti: kun nyt satsaamme pyöräteihin ja tekojäähän ylipaino vähenee, verenpaineet laskevat ja säästämme selvää rahaa!

Valtionvarainministeriön arvion mukaan hallituksen malli maksaa ensimmäisen viidentoista vuoden ajan enemmän kuin se, että ei tehtäisi yhtään mitään. Nyt kun korona on lisännyt entisestään digitalisaatiota ja etätyöskentelyä pelkään onko sote-uudistus jo valmiiksi liian vanhanaikainen? Onhan sanottu, että rakenneuudistuksen läpivienti veisi yli 10 vuotta. Tarvitsisimme ketterän ja kevyen uudistuksen joka mukautuu muuttuvan maailman mukana – emme lisää hidasta byrokratiaa.

Tarvitsemme SoTe-uudistuksen

Palvelukokonaisuutta on yritetty uudistaa viimeiset 15 vuotta, mutta hallitusten siinä aina epäonnistuessaan on asioita viety eteenpäin paikallisilla tasoilla yli kuntarajojen tarpeen mukaan. Miksi tätä ei tueta lisää? Miksi kalliin hallintouudistuksen rahoja ei suunnata suoraan hoidon parantamiseen? Miksi paikallisesti toteutettu SoTe-uudistus ei riitä?

Olen häkeltynyt ja hämmentynyt hallituksen SoTe-suunnitelmista. En ymmärrä yhtään millä tavalla massiiviset ja kalliit hallintouudistukset tukevat terveydenhuoltoa. Ymmärrätkö sinä?

Oululaiset ansaitsevat paremmat mielenterveyspalvelut

Julkaistu Kalevassa 17.12.2020

Voisiko hoitoon päästä ilman lääkärin lähetettä? Lappeenranta ja Vaasa ovat siirtyneet psykiatrisen hoidon puolella lähetteettömään malliin, jossa potilas pääsee nopeasti hoitoon yhdellä oven avauksella. Torniossa Keroputaalla on kehitetty vuoropuheluun perustuva psykiatrinen hoitomalli, jonka yksi olennaisimmista tekijöitä on juuri lähetteettömyys.

Tietyissä tilanteissa diagnoosi ja lähete ovat tärkeitä välineitä jatkotutkimusten ja hoidon saamisen turvaamiseksi. Katkenneen käden vuoksi tarvitaan diagnoosi, lähete kuvaukseen ja kipsihoito heti, jotta käsi parantuu takaisin oikeaan asentoonsa. Särkyneen mielen vuoksi tarvitaan hoitoa heti, mutta diagnoosi ja lähete voivat odottaa, koska tärkeimpään hoitovälineeseen eli ihmisen kohtaamiseen ei niitä tarvita.

Niin kuin katkennen käden niin myös särkyneen mielen parantumisen varmistamiseksi tarvitaan seurantaa: mihin suuntaan tilanne kehittyy ja tarvitaanko mahdollisesti lisäapua? Voidaankin perustellusti kysyä kuinka vähäiseksi yhden kerran hoitokäynnin vaikutus jää, jos hoidon seuranta ei toteudu?

Tällä hetkellä akuuttivastaanoton kautta pääsee hoitajalle vaikka samana päivänä, mutta itse hoidon onnistumisen kannalta oleellisimmat seurantakäynnit eivät toteudu tasapuolisesti: käden kohdalla seurantakäynnit onnistuvat, mielen kohdalla ei.

Tilastoissa hoito näyttää hyvältä, kun akuuttivastaanotto toimii, vaikka todellisuudessa vaikuttavaa hoitoa ei tapahdu: pahimmillaan ensimmäinen vapaa psykiatrisen sairaanhoitajan seuranta-aika menee jopa yli kolmen kuukauden päähän, jolloin tilanne voi olla jo hyvinkin toivoton.

Lähetteettömän mallin kiistattomin hyöty on inhimillisen kärsimyksen vähentyminen nopeamman ja yksinkertaisemman hoitopolun myötä. Oikea-aikainen laadukas hoito on myös avainasemassa sairauksien ennaltaehkäisyssä.

On myös osoitettu, että lähetteetön potilaan kohtaaminen lisää asiakaskontakteja. Juha Kemppisen väitöskirjan mukaan potilasmäärää onnistuttiin nostamaan 12 prosentilla ja käyntien määrää 16 prosentilla, kun siirryttiin lähetteettömään malliin. Voisiko lähetteettömyys lisätä myös Oulussa psykiatristen sairaanhoitajien päivittäistä potilasmäärää ja näin mahdollistaa mielenterveyspotilaiden kunnollisen hoidon?

Haluamme tuoda Ouluun psykiatrisen hoidon lähetteettömän mallin. Me oululaiset ansaitsemme paremmat mielenterveyspalvelut.

Paavo Koho

(kok.), lääketieteen kandidaatti

Erika Taube-Säkkinen

(kok.), lääkäri