Rohkeasti terveyden puolella – oletko mukana?

Rohkeasti terveyden puolella – oletko mukana?

Oulussa on aikuisten mielenterveyspalveluihin yli 200 päivän jonot. Lapsilla mielenterveyspalveluiden osalta ei pysytä kuuden viikon hoitotakuussa ollenkaan. Huumekatkaisuhoitoon saa jonottaa vähintään kuukauden. Sosiaali-ja terveysalan työntekijät voivat huonosti, koulutukset peruuntuvat ja liian monet tekevät tuplavuoroja venyen epätasapainossa olevan systeemin vuoksi. Silti hyvinvointilautakunnan budjettia tullaan taas leikkaamaan peräti 20 miljoonaa euroa.


Ihmisten terveydestä ei voi enää säästää. Ihmisten riittävän hyvä terveyden ja toimintakyvyn ylläpito sekä sairauksien laadukas hoito on taloudellisesti järkevää. Olisi upeaa, jos entistä isompi joukko poliitikkoja lähtisi ihan tosissaan puolustamaan jokaisen mahdollisuutta oikea-aikaiseen hoitoon.


Uutena poliitikkona kaupungivaltuustossa seuraan surullisena sitä kuinka vähän meillä onkaan rahaa yhtään mihinkään – ja toisaalta kuinka paljon rahaa valuu viemäristä alas kun ei pystytä ajattelemaan toisin. Jokaisen ei tarvitse kuulua palvelusetelien tai ulkoistusten faniklubiin, mutta minun on todella vaikea ymmärtää, että jos palvelu pystytään järjestämään yrityksen toimesta ketterämmin ja edullisemmin kuin kaupunki itse, miksi sitä ei tehdä? Kun vaakakupissa on kaupunkilaisten terveys ja kaupungin oma palvelutuotanto, miksi ihmeessä valitaan se jälkimmäinen??

Kun vaakakupissa on kaupunkilaisten hyvä terveys ja kaupungin oma palvelutuotanto, miksi ihmeessä valitaan se jälkimmäinen?

Useimmiten pähkäilyihini vastataan kahdella tavalla:

  • ”Nostetaan siis veroja!” Veronkorotusten tietä on kokeiltu eikä se toimi kahdestakin syystä: palveluntarve kasvaa väestön ikääntymisen myötä jatkuvasti ja veronkorotukset heikentävät työssäkäyntiä. Jos jatkamme nykymallisilla palvelurakenteilla (koulut, päiväkodit, kirjastot, uimahallit, teatterit, tiet, terveydenhuolto yms) saamme nostaa veroprosenttia joka vuosi kunnes kellään ei jää palkasta enää mitään käteen. Puolen prosentin veronkorotus toisi Oulun kaupungille noin 18 miljoonaa euroa lisää budjettiin, mutta samalla kunnallisveron korotus veisi keskituloisen 3 000 euroa kuukaudessa tienaavan kukkarosta runsaat 152 euroa vuodessa. Veronkorotus saattaa kuulostaa nopeasti ajateltuna jopa järkevältä, mutta pitemmälle ajateltuna se ei sitä ole. Kun jokainen oululainen kuluttaa vuodessa tuon 150 e vähemmän kampaajaan/vaatteisiin/skumppaan on se pois yrityksiltä. Ja yritykset ovat kuitenkin niitä jotka luovat kaupunkiimme työpaikkoja, elämää, vilinää – ja tuovat uusia, ei verorahoilla tuotettuja veroeuroja. Veronkorotukset laittavat pitkässä juoksussa varsinkin keski-ja hyvätuloiset miettimään ah-niin-ihanaa downshiftausta: kannattaisiko kuitenkin tehdä vain kolme päivää töitä viikossa koska kahdesta seuraavasta menee jo niin paljon veroja? Ilman työtä, ei ole veroeuroja – ja ilman veroeuroja ei ole palveluita.
  • ”ei syntyneitä säästöjä voi ohjata hyvinvointiin”. Se, että syntyneitä säästöjä ei ainakin osittain voitaisi ohjata sosiaali- ja terveyspalveluihin tai varhaiskasvatukseen kertoo ymmärtämättömyydestä: hyvin moni tuntuu edelleen ajattelevan, että terveys on jokaisen yksityisasia, varhaiskasvatus ei olisi osa terveyden tukemista ja että terveys olisi taloudelle vain taakka. Soisi jokaisen politiikkaa tekevän jo ymmärtävän, että heikko toimintakyky, sairaudet, köyhyys ja syrjäytyneisyys ovat meidän kaikkien yhteinen ongelma. Kärjistäen huono-osaisuuden kokijalle ongelma on henkilökohtainen ja muille verotaakka lisääntyneen hoidon, avun ja tuen vuoksi. Hyvinvointiin satsaaminen on siis myös taloudellisesti erittäin järkevää.


Paljon puhutaan ennaltaehkäisyn tärkeydestä, päivitellään huumekuolemia ja puistellaan päitä surkealle työhyvinvoinnille, mutta sitten kun olisi priorisoinnin ja päätösten aika piiloudutaan omiin koloihin säästötavoitteiden ja ideologioitten taakse. Kun katujen kunnossapidon ulkoistuksella, kiinteistöjen myynnillä, lukioverkon tiivistämisellä ja kaupunkipyörien hylkäämisellä säästettäisiin kymmeniä miljoonia euroja miksi tätä ei tehdä innosta hihkuen? Esimerkiksi oikein hinnoiteltu ja investoinneista vapaa palveluseteli olisi erinomainen venttiili julkiselle taloudelle ja terveydenhuollolle säädellä asiakas- ja kulupainetta. Kun tarkoituksena olisi nopeasti parantaa peruspalveluita ja lyhentää jonoja, tulisi palvelusetelien käyttöä lisätä – ja voimakkaasti! Samalla kaupunki tukisi yrittäjyyttä ja valinnanvapautta ja lisäisi yksityistä liikevaihtoa ja verotuloja. Mutta missä on se rohkeus tehdä asioista toisin?

Teoria mielihyvästä kestävän talouden, terveyden ja politiikan takana

Teoria mielihyvästä kestävän talouden, terveyden ja politiikan takana

Syrjäytyminen on inhimillisesti hirveää. Se on myös taloudellinen katastrofi kunnille ja koko valtiolle. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa laskentatavasta riippuen yhteiskunnalle noin 1-2 miljoonaa euroa. Suomessa on yli 60 000 syrjäytynyttä nuorta ja Oulussa nuorisotyöttömyys on korkein verrattaessa kuutta suurinta kaupunkia keskenään.

Syrjäytyminen johtuu pääosin yhteiskunnan heikoista rakenteita, jotka ajavat yksilön taloudellisesti ja sosiaalisesti ongelmallisiin olosuhteisiin; kerran huonoihin olosuhteisiin jouduttuaan on niistä vaikea vapautua. Syrjäytymistä edistävät mm. köyhyys, pitkittynyt työttömyys, yksinäisyys, asunnottomuus ja päihteidenkäyttö. Nämä kaikki lisäävät terveysongelmia ja usein heikentävät henkilön toimintakykyä merkittävästi.

Syrjäytymistä voidaan estää ja jo syrjäytyneitä voidaan auttaa. Syrjäytymisen ehkäisy hyödyttää meitä kaikkia; itse syrjäytynyttä, hänen läheisiään ja muita kaupunkilaisia mm. yhteisöllisyyden, turvallisuuden ja talousnäkymien parantuessa. Jos pystyisimme estämään syrjäytymistä ja lisäämään vapautumisen mahdollisuuksia syrjäytymisen loukusta nykyistä tehokkaammin, säästäisimme pitkän pennin.

Mikä on elämän tarkoitus?

Ihminen tarvitsee toista ihmistä pysyäkseen elossa, oppiakseen ja kehittyäkseen. Ihminen kehittyy vain vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa eikä kehitys lopu koskaan vaan jatkuu läpi elämän. Kysyttäessä aikuisilta ihmisiltä elämäntarkoituksesta vastaa hyvin moni sen olevan elämästä nauttiminen yhdessä läheisten kanssa.

Nautinnon kokemus syntyy aivoissa välittäjäaineiden dopamiinin , serotoniinin, oksitosiinin ja endorfiinin välityksellä. Dopamiinin lähteitä ovat rakkaus, seksi, luovuus ja unelmat. Serotoniinin lähteitä ovat turvallisuus ja arvostuksen kokemus. Oksitosiinia erittyy kosketuksesta ja läsnäolosta. Endorfiinia saamme liikunnasta ja tavoitteiden saavuttamisesta. Kohtaaminen, hyväksyntä, läheisyys, avoimuus – kaikki tuovat mielihyvää. Myös yleisesti hyväksytyt terveelliset elämäntavat kuten monipuolinen ruokavalio ja ulkoilu lisäävät hyvänolon tunnetta.

Jos kotona ei pidetä sylissä tai koulussa ei kysytä kuulumisia alkaa lapsen polku tallautua herkästi kohti syrjätymisen siperiaa. Kun mielihyvää ei saada kehitystä tukevista asioista, sitä haetaan sieltä mistä sitä saadaan: ylisuorittamisesta, perfektionismista, miellyttämisestä, väkivallasta ja päihteistä.

Miten se tehdään ja mitä se maksaa?

Kaupungin pitää syrjäytymistä estääkseen lisätä ihmisten yhteisöllisyyttä, kohtaamisia, kannustusta ja kuuntelua. Kaupungin tulee taata hyvät ja toimivat peruspalvelut. Päivittäin käytettävät palvelut kuten koulu, päiväkoti, lasten- ja senioreitten neuvola ja vanhusten ja vammaisten päivätoiminta pitää olla lähellä ja helposti saavutettavissa. Sellaisia palveluita, joita keskimäärin tarvitaan harvemmin kuin viikottain voidaan mielestäni kustannussyistä karsia ja keskittää.

Syrjäytymisen ehkäisemiseksi köyhyyteen ja työttömyyten pitää puuttua nykyistä rohkeammin ja luovemmin keinoin mm. madaltamalla työn verotusta, ottamalla käyttöön perustili ja lisäämällä osatyökykyisten työnteon mahdollisuuksia. Asumistuet pitäisi kohdentaa niitä eniten tarvitseville ja päihdeongelmissa apu pitäisi saada heti eikä vasta vankilassa.

Näkisin myös, että syrjäytymisen ehkäisemiseksi olisi inhimillisesti oikein ja taloudellisesti enemmän kuin järkevää panostaa peruskoulun luokkakokojen pienentämiseen, kouluterveydenhoitajan – ja lääkärin laajempaan työaikaan, matalan kynnyksen jonottomiin mielenterveyspalveluihin ja neuvolan tarjoamaan vanhemmuustaito-ohjaukseen ja kotiapuun.

Psykiatriset potilaat viettävät sairaalassa kauemman ajan kuin esimerkiksi leikkauspotilaat ja 80%:lla vangeista on jokin päihdehäiriö. Kun yksikin yö erikoissairaanhoidossa tai vankilassa maksaa veonmaksajille keskimäärin 400€ on meidän tehtävä kaikkemme, että nämä laskut saadaan minimoitua.

On korkea aika luopua ajatuksesta, että ihmisen kohtaaminen olisi luksusta, josta maksetaan vasta sitten jos siihen on varaa. Oikeastaan meillä ei ole varaa mihinkään muuhun kuin elämänilon ja mielihyvän maksimoimiseen kestävillä keinoilla! Miksi elämämme? Mikä on elämän tarkoitus? Miksi teemme politiikkaa? Emme rahasta, vallasta, hienosta mekosta tai merkkilaukusta vaan ollaksemme toistemme kanssa ja nauttiaksemme elämästä omana itsenämme mahdollisimman pitkään terveenä ja toimintakykyisenä.

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 5: epävarmuutta, tiimityötä ja rullaavaa arkea

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 5: epävarmuutta, tiimityötä ja rullaavaa arkea

Aivan hirveä määrä asiaa joka tuutista ja millään ei ehdi kaikkeen tutustua! Tunnen itseni tyhmäksi kun en tiedä, osaa enkä tajua. Kokoustamisesta olen kuitenkin jo oppinut sen, että saadakseen puheenvuoron pitää puheenvuoropyyntö pyytää heti eikä vasta sitten kun on jotain kysyttävää…Omalla vuorolla voi sitten hölistä ajatuksiaan tai kysyä oikeasti jotain.

Ensimmäinen hyvinvointilautakunnan kokous on nyt menestyksellisesti istuttu: kukaan ei haukkunut ketään (!) ja pääsin puhumaan terveysjohtajallemme. Kokouksessa puhututti etenkin budjetin ylitys ja työhyvinvointi. Oulun kaupungin meneillään olevan toimintasuunnitelman mukaan hyvinvointilautakunnan henkilökustannuksissa on säästettävä vuosittain 1.6 miljoonaa euroa eli noin kymmenen lääkärin työpanoksen verran. Samaan aikaan kun henkilöstöstä säästetään sotealan ammattilaisten irtisanoutumiset ovat lisääntyneet, lastensuojelun kustannukset nousseet ja mielenterveyden ongelmat lisääntyneet. Minulle on tullut tunne, ettei tässä kaupungissa täysin ymmärretä ihmisen kohtaamisen tärkeyttä, tunnetaitojen mahtavuutta ja eettisen stressin vakavuutta.

Arki on lähtenyt kaikesta aikatauluttamisesta ja 12 tunnin työpäivistä huolimatta (tai juuri siksi!?) rullaamaan tosi hyvin! Nautin niin paljon näistä selkeistä rutiineista ja aikatauluista, politiikasta ja töistä, uusista ihmisistä ja Pikisalin miljööstä, aamuisista koirakävelyistä ja iltaisista perheen yhteisistä hetkistä. Hyvinvoiva minä on niin järkyttävän tehokas, että kadehdin välillä itse itseäni! Hyvän työhyvinvointini perustana on toimiva ajankäytönhallinta, armollinen suhtautuminen tietämättömyyteeni, epävarmuuteni hyväksyminen, valintojani tukeva perhe, valmentavat esimiehet, hyvät työnjoustot sekä tietysti tuottava, mielekäs ja palkitseva homma niin politiikassa kuin lääkärin työssä. Jospa saisimme hyvinvointilautakunnan tiimin kanssa jalkautettua näitä yllättävän yksinkertaisiakin asioita jokaisen oululaisen arkeen – ja pian.

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 1. Vaaliblues ja lautakuntapaikka

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 1. Vaaliblues ja lautakuntapaikka

Vaaliblues

Sunnuntai oli täynnä intoa, jännitystä, iloa ja juhlamieltä! Olin niin häkeltynyt, kun äänimäärä laskennan edetessä vain kasvoi ja kasvoi ja kasvoi – ja kasvoi! Lopputulos oli huikeat 536 ääntä! Ja tittelinä seuraavat neljä vuotta Rouva kaupunginvaltuutettu. Onhan tää nyt hienoa!

Mutta voi kauhea kuinka kamala maanantai sitten olikin! Korkealta riemupilvistä tultiin alas ja kovaa. Yöunet jäivät sunnuntaiyönä vähäisiksi, mutta kyllä koko vaalikampanja on vienyt kaikesta ihanuudestaan huolimatta yllättävän paljon energiaa. Olo oli vaalien jälkeisenä päivänä tyhjä ja turta, itketti, ärsytti ja turhautti kaikki. Mietin mihin sitä tulikaan lähdettyä mukaan ja että haluanko tätä oikesti?

Tuntuu pahalta myöntää miettivänsä masentavia, kun niin moni äänesti juuri minua ja niin moni halukas jäi ilman valtuustopaikka. On kuitenkin äärimmäisen inhimillistä kokea ristiriitaisia tunteita itselle suurten juttujen edessä. Samoihin ajatuksiin törmäsin pääsykoerutistuksen tai raskauksien kanssa; pitkän ja iloisenkin odotuksen loputtua minulla on usein ollut tyhjä ja masentunutkin olo. Avain takaisin tasapainoon onkin juuri omien ristiriitaisten ajatusten tuomitsematon kuuntelu ja läpikäynti luotettavien läheisten kanssa.

Lautakuntapaikan valinta

Heti vaalipäivästä seuraavana päivänä on valtuustoryhmän eli meidän tapauksessa kaupungin valtuustoon valituksi tulleiden kokoomuslaisten ja neljän varajäsenen kokous. Ensimmäisessä kokouksessa päätetään mm. neuvottelijat puolueiden välisiin neuvotteluihin. Neuvotteluissa neuvotellaan luottamushenkilöt kaupunginhallitukseen, lautakuntiin, johtokuntiin ja muihin toimielimiin (ks kuva!).

Olen mietiskellyt hyvinvointilautakuntaa, sivistys-ja kulttuurilautakuntaa sekä yhdyskuntalautakuntaa. Jos (ja kun) menen terveyskeskukseen töihin joutuisin jääväämään itseni hyvinvointilautakunnasta. Jos hallituksen kaavailema sote tulee, loppuu hyvinvointilautakunnan työ seinään 1.5 vuoden kuluttua. Näillä näkymin itselleni tutuimmat hommat ovat siis valitettavasti nyt poissa laskuista… Rakennukset, rakentaminen ja tonttipolitiikka ovat kiinnostaneet aina eli siinä mielessä yhdyskuntalautakunta olisi passeli. Toisaalta sivistys-ja kulttuurilautakunnassa pääsisi ehkä parhaiten vaikuttamaan terveyden ylläpitoon ja aiheet ovat omasta arjesta hyvinkin tuttuja. Ja mitä noissa kaikissa muissa paikoissa tehdään? Hankalaa. Ja toiveet pitää jättää jo huomenna torstaina… Onneksi kokoomus järjestää illalla infon.

ouka.fi

Mielenkiintoisia pomintoja hallintosäännöstä:

  • Kaupungivaltuuston puheenjohtaja saa 2750 €/kk (ei ansionmenetyskorvauksia tai kokouspalkkioita erikseen) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja 5500 €/kk (ei ansionmenetyskorvauksia tai kokouspalkkioita erikseen). Valtuuston varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsenet sekä varapuheenjohtaja saavat 250€/kk. Yhdyskunta-, hyvinvointi- sekä sivistys- ja kulttuurilautakuntien puheenjohtajat saavat 2750€/kk.
  • Kuntalaissa tarkoitettujen kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot:
    1. kaupunginvaltuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 150 euroa/kokous
    2. lauta- ja johtokunnat, niiden jaostot ja toimikunnat 115 euroa/kokous
    3. viranomaisen päättämä seminaari, koulutus- tai informaatiotilaisuus tai vastaava kaupungin järjestämä tilaisuus 85 euroa/tilaisuus
  • Jos luottamushenkilöllä on alle 10 -vuotias lapsi, puoliso tai hän toimii lain tarkoittamana omaishoitajana henkilölle, jota ei voi jättää luottamustoimen hoidon ajaksi ilman ulkopuolista hoitajaa, korvataan hoitajan palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset edellyttäen, että luottamushenkilö lääkärintodistuksella tai muilla asiakirjoilla osoittaa, että hoitajan palkkaaminen on ollut välttämätöntä. Korvaus maksetaan alalla yleisesti noudatettavan tason mukaisesti.

Opettelua, kysymistä, ihmettelyä – ja taas opettelua

Sääntöihin ja pöytäkirjoihin tutustuminen on mielenkiintoista ja tylsää samaan aikaan. Samalla tulee tutuksi poliitikkojen ja politiikan rakenteiden kanssa ja olenkin ollut huomaavinani viestintäongelmia (kokouskutsu ei tule ajoissa) ja ylimielisiä vastauksia (”se lukee kuntalain momentissa tämä ja tuo, kaikkihan sen tietää”). Kaikilla tuntuu myös olevan hirveä kiire rakentaa uutta valtuustoa ja jakaa valtaa, vaikka mitä väliä olisi parilla päivällä, että sais vähän levätä…? Yllätyksiä tulee jatkuvasti (ai näin paljon kokouksia? Ai saa kuitenkin lapsenvahdin, ihanaa!). Jännityksellä odotan mitä muuta tulee yllätyksenä, kun ymmärrettävästikin vanhat politiikassa pitempään olleet eivät hoksaa kaikkea kertoa eikä uusi osaa niistä kysyä.

Onneksi apua tarjotaan aktiivisesti ja ystävällisesti koko ajan ja aina on joku jolle soittaa. Ihania ihmisiä on ympärillä paljon niin politiikassa kuin lähipiirissäkin. Tästä on hyvä jatkaa ihmettelyä.

Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Rauhan Tervehdys-lehti haastoi kuntavaaliehdokkaat mukaan Yhteisvastuukeräykseen, jonka teemana oli ikäihmisten aseman parantaminen Oulussa. Haaste poiki hienoja ideoita aina esteettömyyden lisäämisestä lavatansseihin!

Kokeneena lastenneuvolan kuluttajana minä haluisin Ouluun aikuistenneuvolan.

Terveyskeskuksessa ja päivystyksessä tapaa paljon ikääntyneitä potilaita, jotka ovat menneet huonoon kuntoon mm. heikon syömisen, lääkkeiden omatoimisen lopetuksen tai pelon ja ahdistuksen vuoksi. Olisi inhimillisesti oikein ja taloudellisestikin järkevää tarjota ikäihmisille helposti saavutettavissa olevaa terveysneuvontaa sekä tukea ja apua arjen pieniin terveysongelmiin.

Tällä hetkellä Oulunsalossa toimii ajatuksiani hyvin lähellä oleva terveyspiste. Soittelin vetäjälle ja juteltiin pitkät pätkät ennaltaehkäisyn tarpeesta ja vaikuttavuudesta. Terveyspointissa ikäihmiset saavat maksutonta neuvontaa terveysasioissa, verenpaineen mittausta sekä henkistä tukea. Terveyspisteen toiminnasta vastaa vapaaehtoiset terveydenhuollon ammattilaiset yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Hienoa työtä, mutta miksi näin tärkeä toiminta pyörii vapaaehtoistoimin ja pelkillä avustuksilla?

Haluan Ouluun lisää terveysneuvontaa ja sairauksien ennaltaehkäisyä kaiken ikäisille ihmisille. Vastasin Rauhan tervehdyksen haasteeseen näin:

”Valtion huoltosuhde on hälyttävän heikko: vuonna 2019 sataa työssäkäyvää henkilöä kohti oli jopa 133 ei-työssäkäyvää henkilöä. Huoltosuhteen heikentyessä on entistä tärkeämpää, että jokainen työkykyinen olisi töissä. Työtä tekevät ihmiset tuottavat veroeuroja, joilla taataan hyvälaatuisten palveluiden olemassaolo. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää huomata se, mistä veroeurot tulevat; uusia veroeuroja ja niitä tuottavia työpaikkoja syntyy vain ja ainoastaan yrityksiin. Ikäihmisten asemaa parannetaan parhaiten turvaamalla yritysten tehokas toiminta. Huoltosuhdetta tasapainottamalla takaamme sen, että hoitajamitoitus on riittävä, lääkäriin pääsee ja elämä on myös ikäihmisenä onnellista ja omannäköistä.”

Olen huolissani omasta vanhuudestani: riittääkö Oulun rahat ja resurssit siihen, että minäkin pääsen vanhana hoitoon? Jos hoidon laadusta ja riittävyydestä ollaan jo nyt huolissaan, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Terveydenhuoltoalan ammattilaisten työhyvinvointiin satsaaminen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn panostaminen juuri aikuisneuvolan tyyppisillä ratkaisuilla säästää rahaa, mutta riittääkö sekään?

Upea Oulu ja upeat oululaiset

Mitkä ovat Oulun kaupungin vahvuudet? Entä mitkä ovat sinun omat vahvuutesi – tai koulusi, työpaikkasi tai perheesi vahvuudet? Missä olemme hyviä ja miksi? 

Oulussa on upeat puistot ja pyörätiet. Oulussa on omanlainen, puhutteleva ja maanläheinen kulttuuri, jonka moninaisuuteen pääsee kiinni jo lyhyellä kävelyllä Pikisaaresta Valkeaan. Me oululaiset nautimme spontaaneista kohtaamisista, tuulisista jääkävelyistä, leppoisista torinlaidalla istuskeluista sekä positiivisesta pöljyydestä. Parhaimmillaan koulussa ja työpaikalla on kivaa ja kotona turvallista.

Mahdollisuuksien Oulu

Kehittymisen kannalta on inhimillistä ja välillä järkevääkin listata toimimattomuuksia. Usein ajattelemme, että vain epäkohtien esille nostaminen auttaa niiden korjaamisessa. Valituksen keskellä unohtuu kuitenkin liian usein se, mikä on jo hyvin ja toimivaa. Miten kävisi, jos keskittyisimme tutkimaan vahvuuksia tarkemmin? Terveyttä on helpompi vaalia kuin sairautta hoitaa – ja onnistumisiin keskittymällä hyvää on mahdollista jalostaa vieläkin paremmaksi. 

Voisiko Oulu aloittaa järjestelmällisen ja tavoitteellisen kaupunkilaistensa hyvinvoinnin ja onnistumisten mittaamisen? Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnissa käytössä olevan ja Soccan kehittämän aikuisten hyvinvointimittarin tarkoituksena on auttaa ihmisiä hahmottamaan vahvuuksiaan ja alueita, joilla hyvinvointia on mahdollista kehittää tai lisätä. Onko minun vahvuuteni toimintakyky, toiveikkuus, elämänhallinta vai kenties kyky kohdata vastoinkäyminen lannistumatta? Myös omien arvojen kirkastaminen ja elämän merkityksen miettiminen tekevät meille kaikille hyvää.

Voisiko Oulu kehittää oman mittarinsa, joka mittaisi kaupunkilaisten tyytyväisyyttä itseensä, mutta myös tyytyväisyyttä kaupungin palveluihin, kaupunkikulttuuriin, turvallisuuteen, innovatiivisuuteen ja yritysmyönteisyyteen? Vastausten perusteella voisimme keskittyä kehittämään jo olemassa olevaa hyvää vieläkin paremmaksi. Samalla voisimme perustellummin pyrkiä eroon oululaisten hyvinvointia heikentävistä asioista.

Sitä saadaan mitä mitataan, joten olisiko jo aika mitata oululaisten ja Oulun hyvinvointia – koska juuri sitä me tarvitsemme kipeästi lisää.

kirjoittajat: Mono Kuoppala (kok.), Erika Taube-Säkkinen (kok.)

Kaiken korjaava ennaltaehkäisy – mitä se on?

Kaiken korjaava ennaltaehkäisy – mitä se on?

Hallitus keskittyy soteen, oppositio terapiatakuuseen ja Oulu lastensuojelunsa kasvaviin ongelmiin – ja hyvä niin! Kuitenkin – kuten jo lähes jokainen tiedostaa – ongelmien ennaltaehkäisy olisi huomattavasti halvempaa ja inhimillisempää kuin ongelmien korjaaminen. 

Mitä se kaiken korjaava, upea, hehkeä ja maailmankuulu ennaltaehkäisy sitten on? Poliitikot puhuvat perhetyöntekijöiden, psykologien ja lääkäreiden lisäämisestä, vaikka tosiasiassa ennaltaehkäisy alkaa huomattavasti matalammalta portaalta ja paljon aiemmin ennen minkään ammattilaisen vastaanottoa. Parasta ongelmien ennaltaehkäisyä on hyvän mielen ylläpitäminen ennen sen menettämistä.

Mielenterveyttä ylläpitää helppo lähiluontoon pääsy sekä vähäinen melu- ja äänisaaste. Luonnossa liikkuminen lievittää tutkitusti stressiä ja laskee verenpainetta. Lisääntynyt pitkäkestoinen stressi ja korkea verenpaine ovat yhteydessä sydän – ja verisuonisairauksien sekä mielenterveysongelmien puhkeamiseen.

Pitkäaikainen melualtistus, kuten esimerkiksi asuminen vilkasliikenteisen kadun varrella voi aiheuttaa unihäiriöitä, nostaa verenpainetta ja heikentää keskittymiskykyä. Unihäiriöt ovat yhteydessä mm. ylipainoon ja masennukseen, korkea verenpaine aivoverenvuotoon ja heikko keskittymiskyky oppimisvaikeuksiin. Maailman terveysjärjestön mukaan melu on toiseksi merkittävin ympäristöön liittyvä terveysongelmien aiheuttaja heti ilmansaasteiden jälkeen.

Valosaaste eli keinotekoinen ja häiritsevä valo on liitetty stressihormonien kohoamiseen ja tätä kautta heikompaan uneen ja ylipainoon. Valosaasteeksi luetaan esimerkiksi välkkyvät mainosvalot ja liikenteen valot.

Mielenterveyttä ylläpitää turvallinen ja stressitön lapsuus. Henkistä ja fyysistä kasvua tukeva lapsuus on tasapainoisen aikuisen ihmisen mielenterveyden perusta. Lapsi tarvitsee päivittäin rauhallisen ja kannustavan kohtaamisen turvallisen aikuisen kanssa. Kohtaaminen on sitä, että kuunnellaan tuomitsematta mitä lapsi kertoo, katsellaan hänen leikkiään välillä siihen myös osallistuen, tuetaan raivon hetkellä ja selitetään turhautumatta ja ikätasoisesti maailman ihmeellisyyksiä.

Kiusaaminen liittyy stressiin ja on hyvin tavallinenkin ilmiö lasten keskuudessa: siinä harjoitellaan toisten kunnioittamista, empatikykyä ja vallan ottamista. Nämä taidot kehittyvät syntymästä lähtien eikä masentuneen isän tai alkoholisoituneen äidin lapsi ole ilman ulkopuolista tukea yleensä oppinut yhtä empatiakykyiseksi kuin terveen ja tasapainoisen vanhemman lapsi. Liian suuret opetusryhmät vähentävät mahdollisuutta puuttua terveellistä kinastelua rankempaan koulukiusaamisen ja toisaalta heikentävät myös päivittäistä lapsen aidon kohtaamisen mahdollisuutta.

Myös lähisuhdeväkivalta eli fyysinen kuritus tai henkinen pahoinpitely kuten esimerkiksi nöyryyttäminen lisäävät lapsen stressiä ja ovat yhteydessä masennukseen ja ahdistukseen.

Lapsiperheköyhyys vaikuttaa sekin ihmisen terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – ja pääosin kielteisesti. Köyhyys kaventaa mahdollisuuksia osallistua elinpiirin tavanomaiseen elämään, lisää ulkopuolisuuden kokemuksia, aiheuttaa häpeää ja lisää näin ollen syrjäytymisriskiä.

Mielenterveyttä ylläpitää avoin ja ystävällismielinen yhteiskunta, joka hyväksyy jokaisen kansalaisen sellaisenaan ilman tuomitsemista, arvostelua tai häpeän kokemusta – siis myös narkomaanit, transsukupuoliset ja yksin lapsia hankkivat naiset. Kaupungin pitää profiloitua ihmisten tasa-arvoa aidosti kannattavana toimijana. Avoimuus, terve uteliaisuus ja tuomitsemattomuus ovat hyvinvoivan mielen ja kaupungin terveen hengen lähtökohtia. Ihmisarvo ei voi edes rivien välistä olla kiinni seksuaalisesta suuntautumisesta, taloudellisesta asemasta tai uskonnollisuudesta.

Kaupunginvaltuustot voivat päätöksillään vaikuttaa siihen, minkälaiseksi kaupungin palvelut muodostuvat ja mihin kaupungissa käytetään rahaa. Me voimme äänestäjinä vaikuttaa siihen, rakentuuko kaupungista mielenterveyttä ylläpitävä ja näin mielenterveysongelmia ennaltaehkäisevä kaupunki vai ei.

Mielestäni nykyiset päättäjät sekä valtion että kunnan tasolla eivät täysin ymmärrä sosiaalisten ja mielenterveydellisten ongelmien juurisyiden tärkeyttä mietittäessä toimivimpien ennaltaehkäisymenetelmien käyttöönottoa. Kivakouluhankkeet tai lastenpsykiatrien määrän lisäykset eivät tule ratkaisemaan ongelmia koskaan, jos peruspalveluiden heikkoon laatuun ei huomata puuttua oikealla tavalla ja juuri nyt. Tarvitsemme matalan kynnyksen kotiapua, kasvatusneuvontaa, tukea ja toivoa arjen myllerryksessä. Tarvitsemme tiuhemmin järjestettyjä ja perheen asioihin kunnolla aikaa upottavia neuvolakäyntejä. Tarvitsemme pienempiä opetusryhmiä, terveysturvallista ympäristöä ja tuomitsematonta ihmisten kohtaamista. Tarvitsemme parempia tunnetaitoja, ajantasaista seksuaalikasvatusta ja huomattavasti aiempaa enemmän armollisuutta itseä ja toisiamme kohtaan.

Mielenterveyshoidon järjestämisen koukerot, erinäiset viestintäkampanjat, poliittiset aloitteet ja sosiaalityöntekijöiden koulutuksen lisäämiset ovat täysin toissijaisia asioita mietittäessä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä. Mielenterveysongelmia pitää erityisesti ja ehdottoman ensisijaisesti lähestyä sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöön liittyvien seikkojen kautta. Parasta mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyä on hyvän mielen ylläpito.

lähteet: Duodecim: Lastenpsykiatria, Purtle et al. Population-Based Approaches to Mental Health

Oulu tukee tonttikauppaa terveyden ohi

Oulun kaupunki on jo pitkään tukenut yhteisillä verorahoillamme keski- ja hyvätuloisten tonttihankintoja. Puhumme kauniisti kohtuuhintaisen asumisen tukemisesta ja tasa-arvosta, vaikka tosiasiassa kaupungin toiminta on räikeästi juuri päinvastaista. Miksi Oulussa toimitaan näin? Miksi me tuemme keski-ja hyvätuloisten tonttiostoja toimivien palveluiden turvaamisen ohi?

Vuonna 2021 Oulun kaupunki asetti haettavaksi 116 omakotitalotonttia. Niistä 30 myytiin tarjousten perusteella keväällä ja loput 80 arvotaan syksyllä. Tarjousten perusteella myytäessä tontin hinta määräytyy sen mukaan kuka tarjoaa eniten, kun arvonnassa tontin hinta on määritelty kaupungin puolesta valmiiksi – ja vieläpä melko alas. Arvonnassa olevan tontin hinta asetetaan siis yhteistuumin alle markkinahinnan eli alle sen hinnan, mihin hinta tarjouskaupassa voisi parhaimmillaan nousta. Kaupunki tukee rahallisesti tarjouskauppahinnan ja arpaijaishinnan erotuksen verran ostajien tonttikauppaa – vuositasolla siis mahdollisesti jopa yli 800 000 euron edestä!

lähde: ouka.fi

Kun Hiukkavaaran halutuinta tonttia haki 118 hakijaa ja vain yksi sen sai, olisi hinta tarjouskaupalla voinut nousta korkeaksikin. Mikäli kaikki tontit myytäisiin tarjouskaupalla halutuimpien tonttien hinta todennäköisesti nousisi ja toisi kaupungin kassaan kovasti kaivattuja lisätuloja. Miksi hukkaamme mahdollisuuden korkeampiin verotuloihin?

Vasta-argumenttina markkinatalousvetoiseen tonttikauppaan on käytetty alueiden eriytymistä tulotason mukaan sekä tonttihintojen karkaamista pilviin. Huoli rikkaiden ja köyhempien asuinalueiden eriytymisestä on aiheellinen, mutta keski- ja hyvätuloisten tonttikauppojen tukeminen ei ole tähän oikea lääke. Alueellista eriytymiskehitystä eli segregaatiota voidaan tutkimusten mukaan ehkäistä monipuolisella kaavoituksella, laadukkaalla varhaiskasvatuksella ja koulutuksella sekä hyväksyvällä, sosiaalisia kontakteja lisäävällä ilmapiirillä. Huoli tonttihintojen hallitsemattomasta nousemisesta on sekin aiheellinen ja hallittavissa kysynnän ja tarjonnan lain avulla: hinnat pysyvät kohtuullisena, jos kaupunki kaavoittaa tontteja tarpeeksi ja vastaa ketterästi korkeaan kysyntään.

Tonttiarpajaisten taustalla on kaunis ajatus siitä, että jokaisella oululaisella olisi mahdollisuus omakotitalotonttiin. Nopeasti ajateltuna arvonta kuulostaa tasapuoliselta, vaikka tosiasiassa kyseessä on keski- ja hyvätuloisia suosiva ja erityisesti pienituloisten palveluita heikentävä järjestely. Kellään pienituloisella ei ole mahdollisuutta osallistua tonttiarvontaan, jos uusilla asuinalueilla halvinkin tontti on hinnaltaan 40 000 e.

Ja mitäs sitten kun arpa ei osu ja huono tuuri jatkuu vuodesta toiseen? Monen perheen kohdalla tonttiarvonta estää rakentamisen ja sen suunnittelun kokonaan, kun oman tontin saamisen aikataulusta ei ole mitään tietoa. Tällä metodilla kiireisimmät kotitaloudet karkaavat naapurikuntiin.

Pitäisikö tonttiostoja sitten tukea entistä enemmän ja entistä isommilla summilla?

Ei. Jokainen kaupungin euro joka laitetaan tonttiostojen tukemiseen on samantien pois jostain muusta. Valtuuston tehtävänä onkin päättää mihin meidän yhteiset verorahamme laitetaan – ja myös se mihin niitä ei laiteta. Vaihtoehtoiskustannuksen tärkeyttä ei saisi päätöksenteossa unohtaa koskaan.

Lopetetaan siis turha sääntely, kaavoitetaan lisää tontteja, myydään tontit markkinahintaan – ja ennenkaikkea siirretään tontinhankintatukien rahat sinne missä niitä eniten tarvitaan: mielenterveys- ja päihdetyöhön sekä lapsiperheille. Tasapuolisuutta ei ole se, että jokainen saa Rotuaarilta omakotitalotontin vaan se, että jokaisella oululaisella on yhtäläinen mahdollisuus toimivaan terveydenhuoltoon ja laadukkaaseen koulutukseen.

Jaetaan 800 000 euroa koko Oulun kesken – ei 80 onnekkaan kesken.

Työn pitäisi tukea terveyttä – ei viedä sitä

Julkaistu Kalevassa 12.2.2021

Jokainen meistä tuntee jonkun, joka on työuupumuksen vuoksi joutunut olemaan töistä pois. Työterveyslaitoksen mukaan joka neljäs työssäkäyvä kokee työstressiä, joka voi pitkittyessään johtaa työuupumukseen. Lääkäriliiton teettämän Työolot ja terveys 2019 -tutkimuksen mukaan jopa 45 % sairaalassa työskentelevistä, 53 % terveyskeskuksessa työskentelevistä ja 26 % yksityisellä lääkäriasemalla työskentelevistä lääkäreistä kokee lievää työuupumusta. Sairaanhoitajaliiton mukaan kolmannes sairaanhoitajista on uupuneita ja yhä useampi miettii alan vaihtoa. Luvut ovat hälyttävän korkeita ja kertovat toisaalta myös ammattien epätasa-arvoisesta uupumusjakaumasta; toisissa työpaikoissa työhyvinvointi toteutuu erinomaisesti, toisissa ei.

Työhyvinvointi kunniaan!

Työuupumukselle altistavia työolosuhteista riippuvia tekijöitä ovat muun muassa liian suuri työmäärä, työroolien epäselvyydet, vähäiset vaikuttamismahdollisuudet omaan työhön, rakentavan palautteen puuttuminen, epäoikeudenmukainen esimies ja sulkeutunut työyhteisö. Työuupumukselle altistavia työntekijästä riippuvia tekijöitä ovat puolestaan täydellisyyden tavoittelu, epäterveelliset elämäntavat ja työstä palautumisen laiminlyönti. 

Puutteellisen työhyvinvoinnin hinta on korkea; menetetyn työpanoksen kustannukset ovat sosiaali- ja terveysministeriön mukaan vähintään 24 miljardia euroa vuodessa.

Pääpiirteissään hinta muodostuu tapaturmista ja ammattitaudeista (2.5 miljardia), työkyvyttömyyseläkkeistä (8 miljardia), sairauspoissaoloista (3.4 miljardia), töihin sairaana menemisestä (3.4 miljardia) sekä sairaanhoidosta (7,8 miljardia).

Kun työpahoinvoinnin inhimillisen tuskan määrä sekä siitä aiheutuvat kustannukset ovat tiedossa, on aiheuttajiin ja korjaustoimiin helpompi keskittyä ja panostaa. Voisimmeko kokeilla jatkuvaa ja arkeen upotettua vuoropuheluun perustuvaa johtamista pistemäisten kehityskeskustelujen sijaan?  Voisimmeko pysähtyä miettimään miksi juuri tämä työ on tärkeää? Voisimmeko hyväksyä arvostaen ja syyllistämättä myös ne erilaiset työtavat? Voisimmeko kiittää ja kannustaa sekä antaa rakentavaa palautetta ihan joka päivä? Voisimmekoa aloittaa työolosuhteiden säännöllisen seurannan nimettömillä kyselyillä? Vastuun, vapauden ja luovuuden lisääminen luo sekä työntekijälle että työnantajalle merkityksellisyyden kokemuksen, johon hyvinvointi pitkälti perustuu. 

Oulun tulisi viimeistään nyt keskittää kaikki voimansa siihen, että töissä on kivaa; hyvinvoiva työntekijä lisää myös hyvinvoivaa taloutta. On täysin kestämätöntä, jos terveydenhuoltoalan ammattilaisista yli puolet ovat uupuneita. Työn tulisi olla paikka jossa kohdataan ihmisiä, tankataan energiaa, opitaan uutta ja saadaan kiitosta. Työnantajien pitäisi olla näkyvästi mukana vahvistamassa mielenterveyttä ja ennaltaehkäisemässä sairauksien syntymistä. Työntekijöiden pitäisi ottaa enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan. Työn kuuluisi olla mukavaa, luoda toivoa paremmasta huomisesta ja tukea terveyttä – ei viedä sitä. 

Lapsiystävällinen Oulu?

Olen perehtynyt viime päivien ajan Oulun hyvinvointikertomukseen (linkki tässä!) ja Oulun talousarvioon (linkki tässä!) ja olen hyvin hämmentynyt kun en tunnista teksteistä Oulua lähes ollenkaan! Mutta ennen kuin alan enemmän Oulua parjaamaan sanon tämän: Oulu on ihana kotikaupunkini, rakas, kaunis – ja juuri siksi kehittämisen arvoinen. Oulun asioita on viety eteenpäin monen fiksun ihmisen toimesta eikä kritiikkini kohdistu heihin.

Eniten papereissa särähtää korviini valitettavasti se, että Oulua tituleerataan lapsiystävälliseksi kunnaksi. Koen itse, että Oulu on kunta, jossa on lapsia, joita sitten tervehditään kun niitä tavataan.

  • Ihan ensimmäinen epäkohta iskee vastaan jo heti synnytyslaitoksella, jossa ihanankamalan luomisrupeaman jälkeen joudutaan osastolle ison porukan keskelle hälyyn ja meluun – juuri kun saisi vihdoinkin nukkua ilman isoa mahaa ja kerätä voimia!
  • Toiseksi: Oulu nosti päiväkotiryhmien kokoa edellisellä hallituskaudella seitsämästä lapsesta kahdeksaan, kun jo seitsämän lasta yhtä aikuista kohdenkin on jo ihan älyttömän monta! Millä tavalla se oli lapsiystävällistä? Onneksi hulluus ei kestänyt kauan.
  • Kolmanneksi: Neuvolassa ei ole tarpeeksi lääkäreitä. Lasten ja nuorten psykiatriseen työryhmään (LANU) on luvattoman pitkät jonot ja sairaalan puolella lastenpsykiatrialla hukutaan lähetteisiin. Miksi lasten mielenterveyden hoitoon ei panosteta tämän enempää?
  • Neljänneksi: Sosiaalihuolto sakkaa. Kaleva uutisoi tänään (16.12.2020) että lastensuojelumenot ovat kasvaneet viime vuodesta 4,5 miljoonaa euroa, laitoshoidossa olevien lasten määrä on kasvanut ja lastensuojelun ostopalvelujen kulut ovat ylittymässä edellisvuodesta noin kuudella miljoonalla eurolla, perhehoidon ostot puolella miljoonalla. Ihan järkyttävää! Menot ovat kasvaneet siis yli 10 miljoonalla eurolla!

Poimintoja Oulun hyvinvointikertomuksesta:

”Valtaosa lapsista ja lapsiperheistä voi hyvin, mutta huono-osaisuus kasautuu eikä yhteiskunnan tasoittavat instituutiot kuten varhaiskasvatus ja perusopetus kykene eroja kompensoimaan.”

On äärimmäisen surullista, että terveyserot kasvavat. Jos varhaiskasvatus ja perusopetus eivät kykene erojen kaventamiseen pitää sosiaali-ja terveyspalveluihin panostaa entistä enemmän. On täysin kestämätöntä jos huonosti voiva perhe ei saa tarvitsemaansa apua säädyllisen ajan sisällä.

”Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneiden 0–17-vuotiaiden
määrä on pienempi kuin koko maassa keskimäärin. Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit 0–12- vuotiaiden osalta ovat matalammat kuin koko maassa tai muissa suurissa kaupungeissa. Avohoitokäynnit ovat kuitenkin lisääntyneet vuodesta 2014.”

Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä olevien 0–17-vuotiaiden suhteellinen osuus (% vastaavanikäisestä väestöstä) on laskenut 8,4 %:sta 5 %:iin vuosien 2013–2015 aikana. Oulun osuus on toiseksi matalin Espoon jälkeen kuusikkovertailussa, koko maan keskiarvon ollessa 6 %.

Tällaisissa vertailuissa eri kaupunkien kesken on hyvä muistaa, että jos meillä menee paremmin kuin muilla se ei automaattisesti tarkoita, että meillä menisi hyvin. Oulussa on hurjasti tehtävää juurikin mielenterveys- ja lastensuojelupuolella.

”Työssä olevien nuorten osuus on pienempi ja opiskelijoiden sekä työttömien osuus on Oulussa korkeampi kuin muissa suurissa kaupungeissa. Korkea nuorisotyöttömyys on Oulussa pitkään jatkunut
rakenteellinen ongelma.”

Miten me saataisiin nuoret töihin? Työntekemisen pitää olla palkitsevaa, mukavaa ja itsetuntoa kohottavaa. Työnantajia pitää rohkaista palkkaamaan nuoria. Uusien työpaikkojen syntymistä pitää tukea.

Lapsiystävällisempi Oulu

Positiivista on se, että Oulu on tietoinen epäkohdistaan ja kuitenkin yrittää olla lapsiystävällinen monin eri tavoin. Lastensuojelu siirrettiin nyt omaksi palvelualueeksi, joka mahdollistaa jatkossa toivottavasti paremmin lastensuojelun palvelujen ja toiminnan kehittämisen. Kaikenlaisia hankkeita on meneillään (esim nuorten walk-in!), joista toivottavasti syntyy pysyviä luottamusta, turvallisuutta ja hyvinvointia parantavia työkaluja lasten ja perheiden arkeen. Meidän lapsilla on olleet ja on ihanat päiväkodit, mukavat harrastukset ja upeat lapsirakkaat naapurit. Neuvola ja terveyskeskuspalvelut ovat toimineet saumattamasti emmekä ole koskaan edes harkinneet lapsivakuutuksen ottamista.

Silti riittää Oululla vielä tehtävää. Itse kaipaisin tuettua lastenhoitoapua, ilmaista pariterapiaa, nopeampaa perhesovittelua eroperheille, edullisempaa kotiapua ja toimivampia mielenterveyspalveluja. Paperien perusteella Oulun suunta on oikea, mutta entä käytäntö? Päätöksentekoon pitää ottaa mukaan ne ihmiset joita päätökset koskevat: vanhemmat, lapset ja työntekijät. Varsinkin varhaiskasvatuksen, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammatilaiset kantavat mukanaan valtavan määrän hiljaista tietoa, jota mikään lautakunta tai valtuusto ei koskaan tule saamaan – ellei se sitä aktiivisesti kysy.