Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 1. Vaaliblues ja lautakuntapaikka

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 1. Vaaliblues ja lautakuntapaikka

Vaaliblues

Sunnuntai oli täynnä intoa, jännitystä, iloa ja juhlamieltä! Olin niin häkeltynyt, kun äänimäärä laskennan edetessä vain kasvoi ja kasvoi ja kasvoi – ja kasvoi! Lopputulos oli huikeat 536 ääntä! Ja tittelinä seuraavat neljä vuotta Rouva kaupunginvaltuutettu. Onhan tää nyt hienoa!

Mutta voi kauhea kuinka kamala maanantai sitten olikin! Korkealta riemupilvistä tultiin alas ja kovaa. Yöunet jäivät sunnuntaiyönä vähäisiksi, mutta kyllä koko vaalikampanja on vienyt kaikesta ihanuudestaan huolimatta yllättävän paljon energiaa. Olo oli vaalien jälkeisenä päivänä tyhjä ja turta, itketti, ärsytti ja turhautti kaikki. Mietin mihin sitä tulikaan lähdettyä mukaan ja että haluanko tätä oikesti?

Tuntuu pahalta myöntää miettivänsä masentavia, kun niin moni äänesti juuri minua ja niin moni halukas jäi ilman valtuustopaikka. On kuitenkin äärimmäisen inhimillistä kokea ristiriitaisia tunteita itselle suurten juttujen edessä. Samoihin ajatuksiin törmäsin pääsykoerutistuksen tai raskauksien kanssa; pitkän ja iloisenkin odotuksen loputtua minulla on usein ollut tyhjä ja masentunutkin olo. Avain takaisin tasapainoon onkin juuri omien ristiriitaisten ajatusten tuomitsematon kuuntelu ja läpikäynti luotettavien läheisten kanssa.

Lautakuntapaikan valinta

Heti vaalipäivästä seuraavana päivänä on valtuustoryhmän eli meidän tapauksessa kaupungin valtuustoon valituksi tulleiden kokoomuslaisten ja neljän varajäsenen kokous. Ensimmäisessä kokouksessa päätetään mm. neuvottelijat puolueiden välisiin neuvotteluihin. Neuvotteluissa neuvotellaan luottamushenkilöt kaupunginhallitukseen, lautakuntiin, johtokuntiin ja muihin toimielimiin (ks kuva!).

Olen mietiskellyt hyvinvointilautakuntaa, sivistys-ja kulttuurilautakuntaa sekä yhdyskuntalautakuntaa. Jos (ja kun) menen terveyskeskukseen töihin joutuisin jääväämään itseni hyvinvointilautakunnasta. Jos hallituksen kaavailema sote tulee, loppuu hyvinvointilautakunnan työ seinään 1.5 vuoden kuluttua. Näillä näkymin itselleni tutuimmat hommat ovat siis valitettavasti nyt poissa laskuista… Rakennukset, rakentaminen ja tonttipolitiikka ovat kiinnostaneet aina eli siinä mielessä yhdyskuntalautakunta olisi passeli. Toisaalta sivistys-ja kulttuurilautakunnassa pääsisi ehkä parhaiten vaikuttamaan terveyden ylläpitoon ja aiheet ovat omasta arjesta hyvinkin tuttuja. Ja mitä noissa kaikissa muissa paikoissa tehdään? Hankalaa. Ja toiveet pitää jättää jo huomenna torstaina… Onneksi kokoomus järjestää illalla infon.

ouka.fi

Mielenkiintoisia pomintoja hallintosäännöstä:

  • Kaupungivaltuuston puheenjohtaja saa 2750 €/kk (ei ansionmenetyskorvauksia tai kokouspalkkioita erikseen) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja 5500 €/kk (ei ansionmenetyskorvauksia tai kokouspalkkioita erikseen). Valtuuston varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsenet sekä varapuheenjohtaja saavat 250€/kk. Yhdyskunta-, hyvinvointi- sekä sivistys- ja kulttuurilautakuntien puheenjohtajat saavat 2750€/kk.
  • Kuntalaissa tarkoitettujen kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot:
    1. kaupunginvaltuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 150 euroa/kokous
    2. lauta- ja johtokunnat, niiden jaostot ja toimikunnat 115 euroa/kokous
    3. viranomaisen päättämä seminaari, koulutus- tai informaatiotilaisuus tai vastaava kaupungin järjestämä tilaisuus 85 euroa/tilaisuus
  • Jos luottamushenkilöllä on alle 10 -vuotias lapsi, puoliso tai hän toimii lain tarkoittamana omaishoitajana henkilölle, jota ei voi jättää luottamustoimen hoidon ajaksi ilman ulkopuolista hoitajaa, korvataan hoitajan palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset edellyttäen, että luottamushenkilö lääkärintodistuksella tai muilla asiakirjoilla osoittaa, että hoitajan palkkaaminen on ollut välttämätöntä. Korvaus maksetaan alalla yleisesti noudatettavan tason mukaisesti.

Opettelua, kysymistä, ihmettelyä – ja taas opettelua

Sääntöihin ja pöytäkirjoihin tutustuminen on mielenkiintoista ja tylsää samaan aikaan. Samalla tulee tutuksi poliitikkojen ja politiikan rakenteiden kanssa ja olenkin ollut huomaavinani viestintäongelmia (kokouskutsu ei tule ajoissa) ja ylimielisiä vastauksia (”se lukee kuntalain momentissa tämä ja tuo, kaikkihan sen tietää”). Kaikilla tuntuu myös olevan hirveä kiire rakentaa uutta valtuustoa ja jakaa valtaa, vaikka mitä väliä olisi parilla päivällä, että sais vähän levätä…? Yllätyksiä tulee jatkuvasti (ai näin paljon kokouksia? Ai saa kuitenkin lapsenvahdin, ihanaa!). Jännityksellä odotan mitä muuta tulee yllätyksenä, kun ymmärrettävästikin vanhat politiikassa pitempään olleet eivät hoksaa kaikkea kertoa eikä uusi osaa niistä kysyä.

Onneksi apua tarjotaan aktiivisesti ja ystävällisesti koko ajan ja aina on joku jolle soittaa. Ihania ihmisiä on ympärillä paljon niin politiikassa kuin lähipiirissäkin. Tästä on hyvä jatkaa ihmettelyä.

Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Rauhan Tervehdys-lehti haastoi kuntavaaliehdokkaat mukaan Yhteisvastuukeräykseen, jonka teemana oli ikäihmisten aseman parantaminen Oulussa. Haaste poiki hienoja ideoita aina esteettömyyden lisäämisestä lavatansseihin!

Kokeneena lastenneuvolan kuluttajana minä haluisin Ouluun aikuistenneuvolan.

Terveyskeskuksessa ja päivystyksessä tapaa paljon ikääntyneitä potilaita, jotka ovat menneet huonoon kuntoon mm. heikon syömisen, lääkkeiden omatoimisen lopetuksen tai pelon ja ahdistuksen vuoksi. Olisi inhimillisesti oikein ja taloudellisestikin järkevää tarjota ikäihmisille helposti saavutettavissa olevaa terveysneuvontaa sekä tukea ja apua arjen pieniin terveysongelmiin.

Tällä hetkellä Oulunsalossa toimii ajatuksiani hyvin lähellä oleva terveyspiste. Soittelin vetäjälle ja juteltiin pitkät pätkät ennaltaehkäisyn tarpeesta ja vaikuttavuudesta. Terveyspointissa ikäihmiset saavat maksutonta neuvontaa terveysasioissa, verenpaineen mittausta sekä henkistä tukea. Terveyspisteen toiminnasta vastaa vapaaehtoiset terveydenhuollon ammattilaiset yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Hienoa työtä, mutta miksi näin tärkeä toiminta pyörii vapaaehtoistoimin ja pelkillä avustuksilla?

Haluan Ouluun lisää terveysneuvontaa ja sairauksien ennaltaehkäisyä kaiken ikäisille ihmisille. Vastasin Rauhan tervehdyksen haasteeseen näin:

”Valtion huoltosuhde on hälyttävän heikko: vuonna 2019 sataa työssäkäyvää henkilöä kohti oli jopa 133 ei-työssäkäyvää henkilöä. Huoltosuhteen heikentyessä on entistä tärkeämpää, että jokainen työkykyinen olisi töissä. Työtä tekevät ihmiset tuottavat veroeuroja, joilla taataan hyvälaatuisten palveluiden olemassaolo. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää huomata se, mistä veroeurot tulevat; uusia veroeuroja ja niitä tuottavia työpaikkoja syntyy vain ja ainoastaan yrityksiin. Ikäihmisten asemaa parannetaan parhaiten turvaamalla yritysten tehokas toiminta. Huoltosuhdetta tasapainottamalla takaamme sen, että hoitajamitoitus on riittävä, lääkäriin pääsee ja elämä on myös ikäihmisenä onnellista ja omannäköistä.”

Olen huolissani omasta vanhuudestani: riittääkö Oulun rahat ja resurssit siihen, että minäkin pääsen vanhana hoitoon? Jos hoidon laadusta ja riittävyydestä ollaan jo nyt huolissaan, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Terveydenhuoltoalan ammattilaisten työhyvinvointiin satsaaminen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn panostaminen juuri aikuisneuvolan tyyppisillä ratkaisuilla säästää rahaa, mutta riittääkö sekään?

Oulu tukee tonttikauppaa terveyden ohi

Oulun kaupunki on jo pitkään tukenut yhteisillä verorahoillamme keski- ja hyvätuloisten tonttihankintoja. Puhumme kauniisti kohtuuhintaisen asumisen tukemisesta ja tasa-arvosta, vaikka tosiasiassa kaupungin toiminta on räikeästi juuri päinvastaista. Miksi Oulussa toimitaan näin? Miksi me tuemme keski-ja hyvätuloisten tonttiostoja toimivien palveluiden turvaamisen ohi?

Vuonna 2021 Oulun kaupunki asetti haettavaksi 116 omakotitalotonttia. Niistä 30 myytiin tarjousten perusteella keväällä ja loput 80 arvotaan syksyllä. Tarjousten perusteella myytäessä tontin hinta määräytyy sen mukaan kuka tarjoaa eniten, kun arvonnassa tontin hinta on määritelty kaupungin puolesta valmiiksi – ja vieläpä melko alas. Arvonnassa olevan tontin hinta asetetaan siis yhteistuumin alle markkinahinnan eli alle sen hinnan, mihin hinta tarjouskaupassa voisi parhaimmillaan nousta. Kaupunki tukee rahallisesti tarjouskauppahinnan ja arpaijaishinnan erotuksen verran ostajien tonttikauppaa – vuositasolla siis mahdollisesti jopa yli 800 000 euron edestä!

lähde: ouka.fi

Kun Hiukkavaaran halutuinta tonttia haki 118 hakijaa ja vain yksi sen sai, olisi hinta tarjouskaupalla voinut nousta korkeaksikin. Mikäli kaikki tontit myytäisiin tarjouskaupalla halutuimpien tonttien hinta todennäköisesti nousisi ja toisi kaupungin kassaan kovasti kaivattuja lisätuloja. Miksi hukkaamme mahdollisuuden korkeampiin verotuloihin?

Vasta-argumenttina markkinatalousvetoiseen tonttikauppaan on käytetty alueiden eriytymistä tulotason mukaan sekä tonttihintojen karkaamista pilviin. Huoli rikkaiden ja köyhempien asuinalueiden eriytymisestä on aiheellinen, mutta keski- ja hyvätuloisten tonttikauppojen tukeminen ei ole tähän oikea lääke. Alueellista eriytymiskehitystä eli segregaatiota voidaan tutkimusten mukaan ehkäistä monipuolisella kaavoituksella, laadukkaalla varhaiskasvatuksella ja koulutuksella sekä hyväksyvällä, sosiaalisia kontakteja lisäävällä ilmapiirillä. Huoli tonttihintojen hallitsemattomasta nousemisesta on sekin aiheellinen ja hallittavissa kysynnän ja tarjonnan lain avulla: hinnat pysyvät kohtuullisena, jos kaupunki kaavoittaa tontteja tarpeeksi ja vastaa ketterästi korkeaan kysyntään.

Tonttiarpajaisten taustalla on kaunis ajatus siitä, että jokaisella oululaisella olisi mahdollisuus omakotitalotonttiin. Nopeasti ajateltuna arvonta kuulostaa tasapuoliselta, vaikka tosiasiassa kyseessä on keski- ja hyvätuloisia suosiva ja erityisesti pienituloisten palveluita heikentävä järjestely. Kellään pienituloisella ei ole mahdollisuutta osallistua tonttiarvontaan, jos uusilla asuinalueilla halvinkin tontti on hinnaltaan 40 000 e.

Ja mitäs sitten kun arpa ei osu ja huono tuuri jatkuu vuodesta toiseen? Monen perheen kohdalla tonttiarvonta estää rakentamisen ja sen suunnittelun kokonaan, kun oman tontin saamisen aikataulusta ei ole mitään tietoa. Tällä metodilla kiireisimmät kotitaloudet karkaavat naapurikuntiin.

Pitäisikö tonttiostoja sitten tukea entistä enemmän ja entistä isommilla summilla?

Ei. Jokainen kaupungin euro joka laitetaan tonttiostojen tukemiseen on samantien pois jostain muusta. Valtuuston tehtävänä onkin päättää mihin meidän yhteiset verorahamme laitetaan – ja myös se mihin niitä ei laiteta. Vaihtoehtoiskustannuksen tärkeyttä ei saisi päätöksenteossa unohtaa koskaan.

Lopetetaan siis turha sääntely, kaavoitetaan lisää tontteja, myydään tontit markkinahintaan – ja ennenkaikkea siirretään tontinhankintatukien rahat sinne missä niitä eniten tarvitaan: mielenterveys- ja päihdetyöhön sekä lapsiperheille. Tasapuolisuutta ei ole se, että jokainen saa Rotuaarilta omakotitalotontin vaan se, että jokaisella oululaisella on yhtäläinen mahdollisuus toimivaan terveydenhuoltoon ja laadukkaaseen koulutukseen.

Jaetaan 800 000 euroa koko Oulun kesken – ei 80 onnekkaan kesken.

Lapsiystävällinen Oulu?

Olen perehtynyt viime päivien ajan Oulun hyvinvointikertomukseen (linkki tässä!) ja Oulun talousarvioon (linkki tässä!) ja olen hyvin hämmentynyt kun en tunnista teksteistä Oulua lähes ollenkaan! Mutta ennen kuin alan enemmän Oulua parjaamaan sanon tämän: Oulu on ihana kotikaupunkini, rakas, kaunis – ja juuri siksi kehittämisen arvoinen. Oulun asioita on viety eteenpäin monen fiksun ihmisen toimesta eikä kritiikkini kohdistu heihin.

Eniten papereissa särähtää korviini valitettavasti se, että Oulua tituleerataan lapsiystävälliseksi kunnaksi. Koen itse, että Oulu on kunta, jossa on lapsia, joita sitten tervehditään kun niitä tavataan.

  • Ihan ensimmäinen epäkohta iskee vastaan jo heti synnytyslaitoksella, jossa ihanankamalan luomisrupeaman jälkeen joudutaan osastolle ison porukan keskelle hälyyn ja meluun – juuri kun saisi vihdoinkin nukkua ilman isoa mahaa ja kerätä voimia!
  • Toiseksi: Oulu nosti päiväkotiryhmien kokoa edellisellä hallituskaudella seitsämästä lapsesta kahdeksaan, kun jo seitsämän lasta yhtä aikuista kohdenkin on jo ihan älyttömän monta! Millä tavalla se oli lapsiystävällistä? Onneksi hulluus ei kestänyt kauan.
  • Kolmanneksi: Neuvolassa ei ole tarpeeksi lääkäreitä. Lasten ja nuorten psykiatriseen työryhmään (LANU) on luvattoman pitkät jonot ja sairaalan puolella lastenpsykiatrialla hukutaan lähetteisiin. Miksi lasten mielenterveyden hoitoon ei panosteta tämän enempää?
  • Neljänneksi: Sosiaalihuolto sakkaa. Kaleva uutisoi tänään (16.12.2020) että lastensuojelumenot ovat kasvaneet viime vuodesta 4,5 miljoonaa euroa, laitoshoidossa olevien lasten määrä on kasvanut ja lastensuojelun ostopalvelujen kulut ovat ylittymässä edellisvuodesta noin kuudella miljoonalla eurolla, perhehoidon ostot puolella miljoonalla. Ihan järkyttävää! Menot ovat kasvaneet siis yli 10 miljoonalla eurolla!

Poimintoja Oulun hyvinvointikertomuksesta:

”Valtaosa lapsista ja lapsiperheistä voi hyvin, mutta huono-osaisuus kasautuu eikä yhteiskunnan tasoittavat instituutiot kuten varhaiskasvatus ja perusopetus kykene eroja kompensoimaan.”

On äärimmäisen surullista, että terveyserot kasvavat. Jos varhaiskasvatus ja perusopetus eivät kykene erojen kaventamiseen pitää sosiaali-ja terveyspalveluihin panostaa entistä enemmän. On täysin kestämätöntä jos huonosti voiva perhe ei saa tarvitsemaansa apua säädyllisen ajan sisällä.

”Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneiden 0–17-vuotiaiden
määrä on pienempi kuin koko maassa keskimäärin. Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit 0–12- vuotiaiden osalta ovat matalammat kuin koko maassa tai muissa suurissa kaupungeissa. Avohoitokäynnit ovat kuitenkin lisääntyneet vuodesta 2014.”

Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien piirissä olevien 0–17-vuotiaiden suhteellinen osuus (% vastaavanikäisestä väestöstä) on laskenut 8,4 %:sta 5 %:iin vuosien 2013–2015 aikana. Oulun osuus on toiseksi matalin Espoon jälkeen kuusikkovertailussa, koko maan keskiarvon ollessa 6 %.

Tällaisissa vertailuissa eri kaupunkien kesken on hyvä muistaa, että jos meillä menee paremmin kuin muilla se ei automaattisesti tarkoita, että meillä menisi hyvin. Oulussa on hurjasti tehtävää juurikin mielenterveys- ja lastensuojelupuolella.

”Työssä olevien nuorten osuus on pienempi ja opiskelijoiden sekä työttömien osuus on Oulussa korkeampi kuin muissa suurissa kaupungeissa. Korkea nuorisotyöttömyys on Oulussa pitkään jatkunut
rakenteellinen ongelma.”

Miten me saataisiin nuoret töihin? Työntekemisen pitää olla palkitsevaa, mukavaa ja itsetuntoa kohottavaa. Työnantajia pitää rohkaista palkkaamaan nuoria. Uusien työpaikkojen syntymistä pitää tukea.

Lapsiystävällisempi Oulu

Positiivista on se, että Oulu on tietoinen epäkohdistaan ja kuitenkin yrittää olla lapsiystävällinen monin eri tavoin. Lastensuojelu siirrettiin nyt omaksi palvelualueeksi, joka mahdollistaa jatkossa toivottavasti paremmin lastensuojelun palvelujen ja toiminnan kehittämisen. Kaikenlaisia hankkeita on meneillään (esim nuorten walk-in!), joista toivottavasti syntyy pysyviä luottamusta, turvallisuutta ja hyvinvointia parantavia työkaluja lasten ja perheiden arkeen. Meidän lapsilla on olleet ja on ihanat päiväkodit, mukavat harrastukset ja upeat lapsirakkaat naapurit. Neuvola ja terveyskeskuspalvelut ovat toimineet saumattamasti emmekä ole koskaan edes harkinneet lapsivakuutuksen ottamista.

Silti riittää Oululla vielä tehtävää. Itse kaipaisin tuettua lastenhoitoapua, ilmaista pariterapiaa, nopeampaa perhesovittelua eroperheille, edullisempaa kotiapua ja toimivampia mielenterveyspalveluja. Paperien perusteella Oulun suunta on oikea, mutta entä käytäntö? Päätöksentekoon pitää ottaa mukaan ne ihmiset joita päätökset koskevat: vanhemmat, lapset ja työntekijät. Varsinkin varhaiskasvatuksen, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammatilaiset kantavat mukanaan valtavan määrän hiljaista tietoa, jota mikään lautakunta tai valtuusto ei koskaan tule saamaan – ellei se sitä aktiivisesti kysy.

Mikä on paras puolue?

Olen ollut sujuvan vaihtelevasti aina joko Vihreiden tai Kokoomuksen kannattaja, joskus olen saattanut äänestä demareitakin. Eniten äänestytapaani ovat vaikuttaneet lööpit, poliitikoiden ulosanti ja vaalikoneiden tulokset. Tiedän kaikista puolueista jotain, mutta uskon että tietämykseni perustuvat isoilta osin vääriin olettamuksiin. En ole paria viime viikkoa lukuunottamatta koskaan aiemmin lukenut minkään puolueen periaateohjelmaa kokonaan läpi tai seurannut esimerkiksi valtuuston kokouksia.

Vaikka en olekaan aiemmin ollut kiinnostunut valtion tai kunnan politiikasta, olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta. Rakastan keskusteluja ja väittelyitä. Olen hirveän kiinnostunut eriävistä mielipiteistä ja toivon aina löytäväni ihmisiä joiden kanssa erimielisyyksistä voisi myös rauhallisesti keskustella. Parasta on hyväksyvässä ja arvostavassa hengessä asioiden äärimmäisyyksiin viety pohdiskelu!

Nyt viimeviikkoina haastatteluja ja istuntoja seuratessani olen huomannut kuinka poliitikot puhuvat toisistaan välillä hyvinkin ilkeämielisesti ja ymmärtävät (tarkoituksellisesti?) toisiaan väärin. Vai olenko liian herkkä? Pitääkö politiikassa käyttäytyä näin? Olen ymmärtänyt, että polittikkojen tehtävä demokratiassa on olla meidän kansalaisten edustajia ja istua yhdessä pöydän ääreen, kertoa ajatuksensa, mielipiteensä ja kehitysehdotuksensa ja tehdä sitten hyvässä ja rakentavassa hengessä yhdessä päätöksiä kaikkien yhteiseksi hyväksi. Miksi minulle on tullut tunne, että näin ei aina tapahdu? Miksi puoleet nokittelevat toisiaan? Mitä hyötyä siitä on? Kyllä minä mieluiten liityn sellaiseen porukkaan joka käyttäytyy asillisesti ja toisia kunnioittavasti.

Nyt jos itse asetun Oulun kaupungin valtuuston vaaleihin ehdolle niin suurimmaksi kysymykseksi tuntuu itselläni nousevan puoleen valinta. Mikä olisi minunlaiseni puolue? Terveydenhuollon parantaminen ei ole suoranaisesti minkään puoleen tärkein asia ja toisaalta se on kaikille puolueille tärkeä asia. Todella vaikea valinta siis!

Olenkin nyt ihan itseni sivistääksenikin päättänyt kahlata kaikkien suurimpien puolueiden puolueohjelmat läpi, kirjata niistä tärkeimmäksi kokemani asiat blogiin ja kommentoida niitä.

Ketä sinä äänestät ja miksi?