Oulu tukee tonttikauppaa terveyden ohi

Oulun kaupunki on jo pitkään tukenut yhteisillä verorahoillamme keski- ja hyvätuloisten tonttihankintoja. Puhumme kauniisti kohtuuhintaisen asumisen tukemisesta ja tasa-arvosta, vaikka tosiasiassa kaupungin toiminta on räikeästi juuri päinvastaista. Miksi Oulussa toimitaan näin? Miksi me tuemme keski-ja hyvätuloisten tonttiostoja toimivien palveluiden turvaamisen ohi?

Vuonna 2021 Oulun kaupunki asetti haettavaksi 116 omakotitalotonttia. Niistä 30 myytiin tarjousten perusteella keväällä ja loput 80 arvotaan syksyllä. Tarjousten perusteella myytäessä tontin hinta määräytyy sen mukaan kuka tarjoaa eniten, kun arvonnassa tontin hinta on määritelty kaupungin puolesta valmiiksi – ja vieläpä melko alas. Arvonnassa olevan tontin hinta asetetaan siis yhteistuumin alle markkinahinnan eli alle sen hinnan, mihin hinta tarjouskaupassa voisi parhaimmillaan nousta. Kaupunki tukee rahallisesti tarjouskauppahinnan ja arpaijaishinnan erotuksen verran ostajien tonttikauppaa – vuositasolla siis mahdollisesti jopa yli 800 000 euron edestä!

lähde: ouka.fi

Kun Hiukkavaaran halutuinta tonttia haki 118 hakijaa ja vain yksi sen sai, olisi hinta tarjouskaupalla voinut nousta korkeaksikin. Mikäli kaikki tontit myytäisiin tarjouskaupalla halutuimpien tonttien hinta todennäköisesti nousisi ja toisi kaupungin kassaan kovasti kaivattuja lisätuloja. Miksi hukkaamme mahdollisuuden korkeampiin verotuloihin?

Vasta-argumenttina markkinatalousvetoiseen tonttikauppaan on käytetty alueiden eriytymistä tulotason mukaan sekä tonttihintojen karkaamista pilviin. Huoli rikkaiden ja köyhempien asuinalueiden eriytymisestä on aiheellinen, mutta keski- ja hyvätuloisten tonttikauppojen tukeminen ei ole tähän oikea lääke. Alueellista eriytymiskehitystä eli segregaatiota voidaan tutkimusten mukaan ehkäistä monipuolisella kaavoituksella, laadukkaalla varhaiskasvatuksella ja koulutuksella sekä hyväksyvällä, sosiaalisia kontakteja lisäävällä ilmapiirillä. Huoli tonttihintojen hallitsemattomasta nousemisesta on sekin aiheellinen ja hallittavissa kysynnän ja tarjonnan lain avulla: hinnat pysyvät kohtuullisena, jos kaupunki kaavoittaa tontteja tarpeeksi ja vastaa ketterästi korkeaan kysyntään.

Tonttiarpajaisten taustalla on kaunis ajatus siitä, että jokaisella oululaisella olisi mahdollisuus omakotitalotonttiin. Nopeasti ajateltuna arvonta kuulostaa tasapuoliselta, vaikka tosiasiassa kyseessä on keski- ja hyvätuloisia suosiva ja erityisesti pienituloisten palveluita heikentävä järjestely. Kellään pienituloisella ei ole mahdollisuutta osallistua tonttiarvontaan, jos uusilla asuinalueilla halvinkin tontti on hinnaltaan 40 000 e.

Ja mitäs sitten kun arpa ei osu ja huono tuuri jatkuu vuodesta toiseen? Monen perheen kohdalla tonttiarvonta estää rakentamisen ja sen suunnittelun kokonaan, kun oman tontin saamisen aikataulusta ei ole mitään tietoa. Tällä metodilla kiireisimmät kotitaloudet karkaavat naapurikuntiin.

Pitäisikö tonttiostoja sitten tukea entistä enemmän ja entistä isommilla summilla?

Ei. Jokainen kaupungin euro joka laitetaan tonttiostojen tukemiseen on samantien pois jostain muusta. Valtuuston tehtävänä onkin päättää mihin meidän yhteiset verorahamme laitetaan – ja myös se mihin niitä ei laiteta. Vaihtoehtoiskustannuksen tärkeyttä ei saisi päätöksenteossa unohtaa koskaan.

Lopetetaan siis turha sääntely, kaavoitetaan lisää tontteja, myydään tontit markkinahintaan – ja ennenkaikkea siirretään tontinhankintatukien rahat sinne missä niitä eniten tarvitaan: mielenterveys- ja päihdetyöhön sekä lapsiperheille. Tasapuolisuutta ei ole se, että jokainen saa Rotuaarilta omakotitalotontin vaan se, että jokaisella oululaisella on yhtäläinen mahdollisuus toimivaan terveydenhuoltoon ja laadukkaaseen koulutukseen.

Jaetaan 800 000 euroa koko Oulun kesken – ei 80 onnekkaan kesken.

Rouva poliitikko

Minäkö politiikkaan? Minäkö Oulun kaupungin valtuustoon? Enhän minä tiedä mitä tarkoittaa kestävyysvaje, tulevaisuusinvestointi tai pääomittaminen? Voinko siis edes kuvitella lähteväni politiikkaan? Riittääkö se, että vaikuttaminen kiinnostaa, mielipiteitä riittää ja ääni kantaa?

”I’m not good at anything. But i’m pretty good at everything”

-Erika Taube-Säkkinen

Koen, että jokainen meistä on poliitikko. Jokainen miettii elämässään miten voisi tehdä asioita helpommin, paremmin, halvemmalla tai kestävämmin. Jokainen meistä miettii välillä ostanko oululaista vai suomalaista, menenkö töihin pyörällä vai autolla, sanonko vastaan vai en. Osa päätöspohdinnasta sisältää eettistä pohdintaa sekä valtasuhteiden hahmottamista ja tällöin on mielestäni kyse poliittisesta päätöksenteosta. Politiikan tutkija Kari Palonen onkin osuvasti todennut politiikkaa olevan siellä, missä voi tehdä toisin.

Kun ymmärsin poliitikkojen koostuvan meistä tavallisista, vaikuttamishaluisista ja muutosvoimaisista kansalaisista rohkaistuin miettimään itseäni poliitikkona. Olen alkanut ottaa selvää puolueista, poliitikoista, vaikuttamisesta ja päätösenteosta. Päätän nyt ja tässä, että valtavan innostuksen ja suuren uteliaisuuden tulee riittää – tieto ja taito kyllä seuraavat perässä.

Rouva poliitikkona haluaisin olla vaikuttamassa siihen, että asioita tehtäisiin toisella, pitkäjänteisemmällä, kestävämmällä tavalla. Toivoisin, että jokaisen päätöksen takana jonka Oulun valtuusto tekee olisi tieteellinen pohja, paljon hyvää argumentointia, toisten mielipiteitä kunnioittavaa pohdintaa ja perusteellisia perusteluja. Terveyden, toimintakyvyn ja onnellisuuden edistämisen, ilmastonmuutoksen hidastamisen, luonnonsuojelun ja järkevän rahankäytön pitää olla kaikkien päätösten pohjana. Päätöksiä tehdessä tunteet ja järki tulee olla tasapainossa eikä halvan hinnan ei tule ratkaista asioita vaan laadun ja kestävyyden.