Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 2. Miten voitetaan vaalit?

Poliitikon päiväkirjamerkintöjä osa 2. Miten voitetaan vaalit?

Vaalikooma alkaa helpottaa ja ajattelin nyt mahdollisia seuraavia vaaleja (?!?!) varten kirjata ylös näiden kuntavaalien 2021 onnistumiset ja kehittämisenpaikat.

Vaalihuumaa Rotuaarilla yhdessä Mari-Leena Talvitien kanssa!

Kiva käydä juttuja läpi ja huomaan taas kerran olevani epämääräisen epäjärjestynyt, mutta aikaansaava projekti-ihminen. On mukava suunnitellla, toteuttaa, miettiä, heittäytyä, pohtia ja puskea. Projektin päättyminen on kuitenkin aina niin äärimmäisen tylsää riippumatta lopputuloksesta. Siksikin varmaan väsy painaa, kun nyt ei ole selkeää konkreettistä kiintopistettä mihin keskittyä ja mistä innostua… Jospa valtuustoneuvottelujen tulos pian selviää – ja samalla uusi kiintopisteeni!

Vaalibudjetin kehittyminen

Vaalibudjettini oli alun alkaen maltilliset 500 e sisältäen puoluemaksun (200e). Loput 300 e olin ajatellut kuvausvaatteisiin (koska halusin todella panostaa kuvaan), autotarroihin ja someen.

Matkan varrella tuli erilaisissa yhteyksissä puhetta, että olen ehdolla ja sain lopulta jopa kuusi sponsoria kampanjalleni!! Ensimmäisen diilin hoiti mieheni, seuraavan tuttavani ja neljä muuta hoidin ihan ite! Aluksi tuntui tosi hankalalta pyytää ihmisiltä rahaa, mutta homma helpottui huomattavasti teroitettuani itselleni etten kerää rahaa itseni vaan paremman Oulun puolesta. Oman kasvokuvan tunkeminen joka paikkaan tuntui sekin aluksi niin tyrkyltä, itseriittoiselta ja ahdistavalta, mutta siihenkin tottui yllättävän äkkiä; ihmisten pitää tunnistaa minut, jotta osaavat äänestää hyvän tyypin valtuustoon.

Flaijerit 👌

Budjetin kasvaessa mainosväylät laajenivat: ensin ostin bussimainokset, sitten kuvasin vaalivideon, sitten tilasin flaijerit. Loppusuoralla innostuttiin vielä yhteen lehtimainokseen. Kovasti olisin halunnut kasvoni pääväylien suuriin digitauluihin, mutta rahat olivat siinä vaiheessa jo loppu.

Vaalibudjetti

MENOT:

  • puoluemaksu 200 e
  • vaalikuva 340e (sis. vaatteet, hiukset, meikki)
  • painomateriaali 250 e (käyntikortit + pääsiäsikortit + tulitikkuteipit + autotarrat)
  • 415 e (2000 flaijeria + 5 julistetta)
  • fb+instagrammainokset 260e
  • vaalivideo 550 e
  • postimerkit+kuoret 200e
  • karkit 50 e
  • bussimainost 350
  • lehtimainos 100 e
  • heijastinliivi 20e

TULOT:

  • 350 e (yritys)
  • 750 e (yritys)
  • 415 e (yritys)
  • 50 e (yksityshenkilö)
  • 100 e (yksityishenkilö)
  • 750 e (yritys)

Itselleni jäi maksettavaa 320 e + aika + vaiva+ rikkoutunut lamppu kiireessä + turhat ostosreissut ajatuksissaan kun jättää just sen maidon ostamatta mitä meni ostamaan koska ajatukset jossain sosiaalihuoltolaissa… Kaiken kaikkiaan kyllä siis superhyvin meni budjetin suhteen!

Bussimainos yhdessä Niilo Heinosen kanssa!

Vaalistrategia – mikä toimi, mikä ei?

Minun vaalistrategiani oli äärimmäisen yksinkertainen: luovasti, pelotta ja innolla kaikkea mahdollista resurssien mukaan. Alkuun tutustuin verotukseen, köyhyyteen, valtuuston toimintaan ja kaupungin asikirjoihin. Aloin seurata paikallisuutisia tarkemmin, osallistuin facebookin keskusteluihin ja rakensin kotisivuja. Kokosin huipputiimini, jota ilman en olisi tullut valituksi. Kävelytin jo tammikuussa koiraa heijastinliivi päällä, jossa luki nimeni+ ”äänestä naapuriasi”, vaikka kukaan ei varmasti älynnyt vielä mistä ihmeen vaaleista on kyse! Aloin hahmotella käyntikortteja ja luovia tapoja saavuttaa ihmisiä liikaa itseäni tyrkyttämättä. Askarreltiin lasten kanssa pääsiäiskortit naapurustoon, johon lisäsin ehdokasmainokseni. Kiersin hienolla ilmalla biitsejä jakaen karkkia ja flaijereita. Kerran pönötin Oulujoen varressa kaataen kahvia ja jutellen politiikkaa hirveässä viimassa. Instastoria aloin tehdä päivittäin. Kirjoitin kalevaan kolmesti. Kirjoitin blogia. Otin kantaa kahvipöydässä ja lenkkipolulla. Keskustelin ystävällisesti ja asiakeskeisesti oman keskeneräisyyteni myöntäen kaikesta ja kaikkialla. Pyöräilin tarroitetulla laatikkopyörällä leikkipuistoon, kaupungille ja hautausmaalle. Kolmeen autoon laitatin autotarrat. Bussimainos tuli viikoksi juuri ennen vaaleja. Yksi lehtimainos tehtiin upealla naisehdokasporukalla viimetinkaan. Viimeiset viikonloput ennen vaaleja jaoin karkeilla koristeltuja ylijääneitä käyntikortteja torilla ja Rotuaarilla. Lopuksi vain toivoin parasta.

Forumin vaaliliite

Kaiken lähtökohtana oli minunlainen tekeminen. Tärkeintä on ollut tajuta, että minä kelpaan politiikkaan tällaisena hulluttelevana, tietämättömänä ja väsyneenä äiti-ihmisenä. Nyt tuntuukin jo hassulta se, kuinka kuvittelin inhimillisyyden vievän vakavastiotettavan poliitikon viitan ulottumattomiini vaikka homma on nimenomaan päinvastoin: lähestyttävää, rehellistä ja samaistuttavaa ehdokasta on helppo äänestää.

TOIMIVAT JUTUT:

  • ajatuksella kirjoitetut blogipostaukset ovat parhaimpina päivinä keränneet yli 200 lukijaa
  • FB- ryhmä Kuntavaalit 2021 oli hyvä oppimisalusta itselleni ja muutama äänestäjäkin löytyi sitä kautta
  • autoteippaukset olivat 6 viikkoa kolmessa eri autossa eripuolilla Oulua ja toimivat mielestäni hyvin (näillä alueilla eniten ääniä)
  • kohdennetut mainospostit naapurustoon ja lääkärikollegoille
  • Vaalivideo! Koronan vuoksi kaikki äänestäjien tapaaminen oli kiellettyä ja halusin luoda videon kautta ihmisille tunteen, että ovat tavanneet minut. Panostin videon juoneen ja laatuun. Videota on nyt katsottu pelkästään facebookissa yli 10 000 kertaa!
  • Fb ja instamainonta tavoitti hyvin! Tätä lisää!

EI NIIN TOIMIVAT JUTUT

  • en nähnyt bussimainostani kertaakaan (näkikö kukaan muukaan??) ja oikeastaan huomattavasti edullisemmaksi ja tehokkaammaksi olisi tullut käyttää rahat someen/autoteippauksiin
  • käyntikortit oli ihan turhia! Loppusuoralla tosin teippasin niihin karkit ja jaoin Rotuaarilla (meni paremmin kaupaksi kuin pelkät flaijerit)
  • flaijerit ovat täysi mysteeri. Panostin laatuun ja sisältöä hiottiin. Tilasin painotuotteet paikallisilta firmoilta ja tilasin niitä maltilliset määrät (käyntikortit 500 kpl, tulikkutarrat 200kpl, pääsiäiskortit 500 kpl, flaijerit 2000 kpl). Jakamiseen meni monta iltaa. Olisikohan pelkkä some ja kokoomuksen yhteismainokset kuitenkin riittääneet? Tuntuu hullulta, jos jokainen ehdokas tilaa samat ja enemmänkin? Voisiko seuraava kampanja olla flaijeriton?
  • Vaalikuva. Tottakai kävi niin, että hartaasti valittu farkkupaita oli kuvassa aivan liian vaalea, kallis meikki liian tumma, tukka liian iso ja minä sitten kaiken kukkuraksi muutenkin vaan outo. Itkin yhden illan kummallista kuvaani, jossa en ole minä vaan joku muu. Päädyin ottamaan uuden kuvan ja maksamaan lystistä 150 e lisää. Menin kuvaan ystäväni kanssa (hän varmisti, että näytän itseltäni) , meikkasin itse ja laitoin päälleni värikkään paidan (vihreä), jotta erottuisin tällä kertaa taustasta ja toisaalta myös puolueen satapäisestä joukosta yhteismainonnassa. Yleensä en ahdistu ulkonäköasiosita ollenkaan, mutta nyt kun tiesin kuvani leviävän sinne sun tänne piti sen näyttää minulta. Onneksi menin uuteen kuvaan!
Oulun kokoomus

Näin jälkikäteen katsottuna olen tehnyt valtavasti hommia. Kaikki tuntui kuitenkin muutamaa viimeistä viikkoa lukuunottamatta helpolta ja erittäin luontevalta. Olin minä ja luotin siihen, että tiedän mitä teen ja että minulla on oikeasti jotain annettavaa. Lopputulos oli huikeat 537 ääntä eli 0.6% kaikista kaupunkimme äänistä. Vertailukohtana ihana, osaava ja suosittu kansanedustajamme Mari-Leena Talvitie sai 1232 ääntä eli 1.4% äänistä. Oulun kokoomuksen valtuutetuksi olisi riittänyt 286 ääntä eli menin heittämällä sisään! Saapa nähdä mihin leikkiin sitä tulikaan lähdettyä mukaan!

Laitetaan hyvät ideat jakoon: mikä vaalimainonta on ollut sitä toimivinta mainontaa? Minkälainen vaalimainonta ärsyttää/kiinnostaa/hymyilyttää?

Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Miten ikäihmisten asemaa voitaisiin Oulussa parantaa?

Rauhan Tervehdys-lehti haastoi kuntavaaliehdokkaat mukaan Yhteisvastuukeräykseen, jonka teemana oli ikäihmisten aseman parantaminen Oulussa. Haaste poiki hienoja ideoita aina esteettömyyden lisäämisestä lavatansseihin!

Kokeneena lastenneuvolan kuluttajana minä haluisin Ouluun aikuistenneuvolan.

Terveyskeskuksessa ja päivystyksessä tapaa paljon ikääntyneitä potilaita, jotka ovat menneet huonoon kuntoon mm. heikon syömisen, lääkkeiden omatoimisen lopetuksen tai pelon ja ahdistuksen vuoksi. Olisi inhimillisesti oikein ja taloudellisestikin järkevää tarjota ikäihmisille helposti saavutettavissa olevaa terveysneuvontaa sekä tukea ja apua arjen pieniin terveysongelmiin.

Tällä hetkellä Oulunsalossa toimii ajatuksiani hyvin lähellä oleva terveyspiste. Soittelin vetäjälle ja juteltiin pitkät pätkät ennaltaehkäisyn tarpeesta ja vaikuttavuudesta. Terveyspointissa ikäihmiset saavat maksutonta neuvontaa terveysasioissa, verenpaineen mittausta sekä henkistä tukea. Terveyspisteen toiminnasta vastaa vapaaehtoiset terveydenhuollon ammattilaiset yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Hienoa työtä, mutta miksi näin tärkeä toiminta pyörii vapaaehtoistoimin ja pelkillä avustuksilla?

Haluan Ouluun lisää terveysneuvontaa ja sairauksien ennaltaehkäisyä kaiken ikäisille ihmisille. Vastasin Rauhan tervehdyksen haasteeseen näin:

”Valtion huoltosuhde on hälyttävän heikko: vuonna 2019 sataa työssäkäyvää henkilöä kohti oli jopa 133 ei-työssäkäyvää henkilöä. Huoltosuhteen heikentyessä on entistä tärkeämpää, että jokainen työkykyinen olisi töissä. Työtä tekevät ihmiset tuottavat veroeuroja, joilla taataan hyvälaatuisten palveluiden olemassaolo. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää huomata se, mistä veroeurot tulevat; uusia veroeuroja ja niitä tuottavia työpaikkoja syntyy vain ja ainoastaan yrityksiin. Ikäihmisten asemaa parannetaan parhaiten turvaamalla yritysten tehokas toiminta. Huoltosuhdetta tasapainottamalla takaamme sen, että hoitajamitoitus on riittävä, lääkäriin pääsee ja elämä on myös ikäihmisenä onnellista ja omannäköistä.”

Olen huolissani omasta vanhuudestani: riittääkö Oulun rahat ja resurssit siihen, että minäkin pääsen vanhana hoitoon? Jos hoidon laadusta ja riittävyydestä ollaan jo nyt huolissaan, mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Terveydenhuoltoalan ammattilaisten työhyvinvointiin satsaaminen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn panostaminen juuri aikuisneuvolan tyyppisillä ratkaisuilla säästää rahaa, mutta riittääkö sekään?

Oulu tukee tonttikauppaa terveyden ohi

Oulun kaupunki on jo pitkään tukenut yhteisillä verorahoillamme keski- ja hyvätuloisten tonttihankintoja. Puhumme kauniisti kohtuuhintaisen asumisen tukemisesta ja tasa-arvosta, vaikka tosiasiassa kaupungin toiminta on räikeästi juuri päinvastaista. Miksi Oulussa toimitaan näin? Miksi me tuemme keski-ja hyvätuloisten tonttiostoja toimivien palveluiden turvaamisen ohi?

Vuonna 2021 Oulun kaupunki asetti haettavaksi 116 omakotitalotonttia. Niistä 30 myytiin tarjousten perusteella keväällä ja loput 80 arvotaan syksyllä. Tarjousten perusteella myytäessä tontin hinta määräytyy sen mukaan kuka tarjoaa eniten, kun arvonnassa tontin hinta on määritelty kaupungin puolesta valmiiksi – ja vieläpä melko alas. Arvonnassa olevan tontin hinta asetetaan siis yhteistuumin alle markkinahinnan eli alle sen hinnan, mihin hinta tarjouskaupassa voisi parhaimmillaan nousta. Kaupunki tukee rahallisesti tarjouskauppahinnan ja arpaijaishinnan erotuksen verran ostajien tonttikauppaa – vuositasolla siis mahdollisesti jopa yli 800 000 euron edestä!

lähde: ouka.fi

Kun Hiukkavaaran halutuinta tonttia haki 118 hakijaa ja vain yksi sen sai, olisi hinta tarjouskaupalla voinut nousta korkeaksikin. Mikäli kaikki tontit myytäisiin tarjouskaupalla halutuimpien tonttien hinta todennäköisesti nousisi ja toisi kaupungin kassaan kovasti kaivattuja lisätuloja. Miksi hukkaamme mahdollisuuden korkeampiin verotuloihin?

Vasta-argumenttina markkinatalousvetoiseen tonttikauppaan on käytetty alueiden eriytymistä tulotason mukaan sekä tonttihintojen karkaamista pilviin. Huoli rikkaiden ja köyhempien asuinalueiden eriytymisestä on aiheellinen, mutta keski- ja hyvätuloisten tonttikauppojen tukeminen ei ole tähän oikea lääke. Alueellista eriytymiskehitystä eli segregaatiota voidaan tutkimusten mukaan ehkäistä monipuolisella kaavoituksella, laadukkaalla varhaiskasvatuksella ja koulutuksella sekä hyväksyvällä, sosiaalisia kontakteja lisäävällä ilmapiirillä. Huoli tonttihintojen hallitsemattomasta nousemisesta on sekin aiheellinen ja hallittavissa kysynnän ja tarjonnan lain avulla: hinnat pysyvät kohtuullisena, jos kaupunki kaavoittaa tontteja tarpeeksi ja vastaa ketterästi korkeaan kysyntään.

Tonttiarpajaisten taustalla on kaunis ajatus siitä, että jokaisella oululaisella olisi mahdollisuus omakotitalotonttiin. Nopeasti ajateltuna arvonta kuulostaa tasapuoliselta, vaikka tosiasiassa kyseessä on keski- ja hyvätuloisia suosiva ja erityisesti pienituloisten palveluita heikentävä järjestely. Kellään pienituloisella ei ole mahdollisuutta osallistua tonttiarvontaan, jos uusilla asuinalueilla halvinkin tontti on hinnaltaan 40 000 e.

Ja mitäs sitten kun arpa ei osu ja huono tuuri jatkuu vuodesta toiseen? Monen perheen kohdalla tonttiarvonta estää rakentamisen ja sen suunnittelun kokonaan, kun oman tontin saamisen aikataulusta ei ole mitään tietoa. Tällä metodilla kiireisimmät kotitaloudet karkaavat naapurikuntiin.

Pitäisikö tonttiostoja sitten tukea entistä enemmän ja entistä isommilla summilla?

Ei. Jokainen kaupungin euro joka laitetaan tonttiostojen tukemiseen on samantien pois jostain muusta. Valtuuston tehtävänä onkin päättää mihin meidän yhteiset verorahamme laitetaan – ja myös se mihin niitä ei laiteta. Vaihtoehtoiskustannuksen tärkeyttä ei saisi päätöksenteossa unohtaa koskaan.

Lopetetaan siis turha sääntely, kaavoitetaan lisää tontteja, myydään tontit markkinahintaan – ja ennenkaikkea siirretään tontinhankintatukien rahat sinne missä niitä eniten tarvitaan: mielenterveys- ja päihdetyöhön sekä lapsiperheille. Tasapuolisuutta ei ole se, että jokainen saa Rotuaarilta omakotitalotontin vaan se, että jokaisella oululaisella on yhtäläinen mahdollisuus toimivaan terveydenhuoltoon ja laadukkaaseen koulutukseen.

Jaetaan 800 000 euroa koko Oulun kesken – ei 80 onnekkaan kesken.

Rouva poliitikko

Minäkö politiikkaan? Minäkö Oulun kaupungin valtuustoon? Enhän minä tiedä mitä tarkoittaa kestävyysvaje, tulevaisuusinvestointi tai pääomittaminen? Voinko siis edes kuvitella lähteväni politiikkaan? Riittääkö se, että vaikuttaminen kiinnostaa, mielipiteitä riittää ja ääni kantaa?

”I’m not good at anything. But i’m pretty good at everything”

-Erika Taube-Säkkinen

Koen, että jokainen meistä on poliitikko. Jokainen miettii elämässään miten voisi tehdä asioita helpommin, paremmin, halvemmalla tai kestävämmin. Jokainen meistä miettii välillä ostanko oululaista vai suomalaista, menenkö töihin pyörällä vai autolla, sanonko vastaan vai en. Osa päätöspohdinnasta sisältää eettistä pohdintaa sekä valtasuhteiden hahmottamista ja tällöin on mielestäni kyse poliittisesta päätöksenteosta. Politiikan tutkija Kari Palonen onkin osuvasti todennut politiikkaa olevan siellä, missä voi tehdä toisin.

Kun ymmärsin poliitikkojen koostuvan meistä tavallisista, vaikuttamishaluisista ja muutosvoimaisista kansalaisista rohkaistuin miettimään itseäni poliitikkona. Olen alkanut ottaa selvää puolueista, poliitikoista, vaikuttamisesta ja päätösenteosta. Päätän nyt ja tässä, että valtavan innostuksen ja suuren uteliaisuuden tulee riittää – tieto ja taito kyllä seuraavat perässä.

Rouva poliitikkona haluaisin olla vaikuttamassa siihen, että asioita tehtäisiin toisella, pitkäjänteisemmällä, kestävämmällä tavalla. Toivoisin, että jokaisen päätöksen takana jonka Oulun valtuusto tekee olisi tieteellinen pohja, paljon hyvää argumentointia, toisten mielipiteitä kunnioittavaa pohdintaa ja perusteellisia perusteluja. Terveyden, toimintakyvyn ja onnellisuuden edistämisen, ilmastonmuutoksen hidastamisen, luonnonsuojelun ja järkevän rahankäytön pitää olla kaikkien päätösten pohjana. Päätöksiä tehdessä tunteet ja järki tulee olla tasapainossa eikä halvan hinnan ei tule ratkaista asioita vaan laadun ja kestävyyden.